Kesäkuun 2026 lautakuntaan: Toivakan esi-OPS- ratkaisu: varhennetun oppivelvollisuus (voimaan 1.8.2026)
Lapselle tehdään tarvittaessa (1.8.2026 alkaen) varhennetun oppivelvollisuuden päätös, joka perustuu lapsikohtaisen tuen toteuttamista koskevaan suunnitelmaan, huoltajan kuulemiseen sekä asiantuntijalausunnossa annettuun suositukseen varhennetusta oppivelvollisuudesta.
Päätöksen tekee rehtori-sivistysjohtaja tai virka-apulaisrehtori ennen lapsen perusopetuksen alkamista.
Huoltaja saa tiedon tehdystä päätöksestä.
Varhennetun oppivelvollisuuden päätöksen saaneen lapsen oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, kun lapsi täyttää 6 vuotta, ja hänellä on oikeus saada esiopetusta vuonna, jolloin täyttää viisi vuotta. Tällöin esiopetus voi kestää kaksi vuotta lapsen ollessa 5- ja 6- vuotias.
Lapsen tulee osallistua esiopetukseen, joka kuuluu oppivelvollisuuteen. Lapsen huoltajien kanssa on käytävä läpi varhennettuun oppivelvollisuuteen liittyvät käytännöt, kuten oppivelvollisuuden alkamisajankohta sekä yhteistyökäytännöt perusopetuksen kanssa esiopetuksen aikana.
Erityisopettaja vastaa siitä, että huoltajaa sekä lasta kuullaan, lapsen ikä- ja kehitystaso huomioiden.
Esiopettaja vastaa kirjauksien tekemisestä lapsikohtaisen tuen toteuttamista koskevaan suunnitelmaan ja lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelmaan.
Rehtori-sivistysjohtaja/ virka-apulaisrehtori osallistuu lapsen koulun aloittamisen suunnitteluun, ja lapsikohtaisen tuen jatkuminen varmistetaan koulussa. Sopivaa opetusryhmää arvioidaan moniammatillisessa yhteistyössä huoltajien, esiopetuksen, koulun ja muiden asiantuntijoiden kesken. Päätös koulupaikasta tehdään lapsen vahvuuksien ja oppimisen ja koulunkäynnin tuen tarpeiden pohjalta.
Varhennetun oppivelvollisuuden hallintopäätöksen saaneen lapsen perusopetuksen aloitusta myöhennetään vain perustellusta syystä ja tarkoin harkiten.