Koulun kerhotoiminnan infoa
Yleistä
Koulujen kerhotoiminnan kehittämisen tavoitteena on saada aikaan monipuolista lapsen ja nuoren kasvua tukevaa vapaa-ajan toimintaa, joka vakiintuu osaksi lapsen ja nuoren iltapäivää. Kerhotoiminta on lapselle vapaaehtoista.
Koulujen kerhotoiminnan kehittämisen tavoitteena on saada aikaan monipuolista lapsen ja nuoren kasvua tukevaa vapaa-ajan toimintaa, joka vakiintuu osaksi lapsen ja nuoren iltapäivää. Kerhotoiminta on lapselle vapaaehtoista.
Koulujen kerhotoimintaa kehitetään siten, että toiminnan piiriin saadaan myös niitä lapsia ja nuoria, joilla ei ole esimerkiksi perheen tuen puuttuessa mahdollisuutta harrastaa säännöllisesti. Näin pyritään siihen, että jokaisella lapsella olisi mahdollisuus ainakin yhteen kerhoharrastukseen läpi perusopetuksen.
Kerhotoiminnan kehittämisessä on tavoitteena myös syventää kodin ja koulun yhteistyömuotoja. Koulut voivat hyödyntää kerhotoiminnan järjestämisessä kolmannen sektorin, koulun muiden sidosryhmien ja eri hallintokuntien osaamista.
( Opetushallitus)
Toivakan kerhotoiminta
Kerhoja tarjotaan 1.-9.-luokkalaisille. Kerhoista tiedotetaan wilma-viesteillä sekä koulun pedanet sivuilla.
Kerhot kokoontuvat iltapäivällä koulun jälkeen, eikä niiden jälkeen järjestetä erikseen koulukyytiä. Olemassa olevia koulukyytejä voi käyttää, mikäli kyydissä on tilaa (kyytejä voi kysyä kuljettajilta) Kerhot ovat maksuttomia ja niihin tulee ilmoittautua!
Kerhot täyttyvät ilmoittautumisjärjestyksessä. Jos kerhot täyttyvät ja sama oppilas on päässyt useampaan kerhoon, voimme rajoittaa oppilaan kerhojen lukumäärää. Näin takaamme mahdollisimman monelle oppilaalle kerhopaikan.
Minimiosallistujamäärä on kerhosta riippuen 4-6 oppilasta. Jos kerhossa on jatkuvasti vähemmän oppilaita, kerho perutaan.
Kotona on hyvä puhua kerhon käymiseen sitoutumisesta. Kerhon lopettamisesta tulee ilmoittaa ohjaajalle.
Oppilas voi ottaa oman välipalan mukaan kerhopäivinä. 1-2 lk:n oppilaiden ja huoltajien kanssa sovitaan mahdollinen odotusaika ja -paikka. Kerhoista voi kysyä lisätietoja Minna Kuosmaselta Wilmassa tai p. 040-7083849 (klo 9-14).
Huoltajien ja oppilaiden toiveita tai ideoita kerhoista/ ohjaajista otetaan myös vastaan.
Kerhoihin ilmoittaudutaan Minnalle Wilman kautta tai kerhonohjaajalle Wilman kautta/paikan päällä (yläkoululaiset).Kerhojen alkamisajat ilmoitetaan tarkemmin osallistujille ilmoittautumisen yhteydessä.