4.1 Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö

Paikalliset kirjaukset

Yhteistyömuotoja ovat vanhempainillat, koulun juhlat ja muut tilaisuudet, henkilökohtaiset yhteydenpidot huoltajien kanssa ja tiedottaminen.

Lukuvuoden alussa ryhmänohjaaja yhdessä opinto-ohjaajan ja rehtorin kanssa laatii toteuttamissuunnitelman, josta tiedotetaan ylläpitäjälle ja opiskelijoiden huoltajille syysoppaassa ja vanhempainilloissa. (Lisätään)

Vanhemmille järjestetään tilaisuus perehtyä lukion toimintaan seuraavasti:

  • Lukio-opintoja suunnittelevien peruskoulun päättöluokan oppilaiden huoltajille järjestetään tilaisuus, jossa kerrotaan lukioon hakemisesta ja lukio-opinnoista sekä ylioppilaskirjoituksista. Tarvittaessa järjestetään tilaisuus henkilökohtaiseen keskusteluun opinto-ohjaajan kanssa.
  • Syyslukukaudella järjestetään koko lukion vanhempainilta, tarvittaessa lisäksi ryhmäkohtaiset vanhempainillat ajankohtaisiin aiheisiin liittyen.
  • Esimerkiksi:
  • Lukion aloittaneiden huoltajat kutsutaan ensimmäisen syyslukukauden aikana tapaamiseen, jossa käsitellään opintoja, opintojen ohjausta lukiossa sekä opiskelijahuoltoa.
  • Toisen vuoden opiskelijoiden huoltajille järjestetään tilaisuus, jossa aiheena ovat mm. ylioppilaskirjoitukset. Tilaisuuksiin pyritään saamaan joku asiantuntija alustamaan ajankohtaisiksi koetuista asioista.
  • Abivuoden huoltajien tilaisuudessa aiheina ovat opintojen päättymiseen ja jatko-opintoihin liittyvät asiat.
  • Alaikäisten opiskelijoiden huoltajille tiedotetaan opintojen sujumisesta jaksotodistusten välityksellä Wilmassa ja tarvittaessa otetaan myös henkilökohtaisesti yhteyttä.

4.1 Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö

Nuorten lukiokoulutuksessa tulee olla yhteistyössä kotien kanssa (lukiolaki 629/1998, 2 §).Yhteistyön lähtökohtana on avoin ja yhdenvertainen vuorovaikutus sekä keskinäinen kunnioitus. Yhteistyö tukee opiskelijan oppimisen edellytyksiä, tervettä kehitystä ja hyvinvointia. Sen tarkoituksena on edistää myös opiskelijoiden, huoltajien ja kotien osallisuutta sekä oppilaitosyhteisön yhteisöllisyyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta. Yhteistyö huoltajien ja kotien kanssa kuuluu lukion toimintakulttuuriin, ja se jatkuu opiskelijan koko lukio-opiskelun ajan.

Yhteistyö on monipuolista, ja sen toteuttamisen tapoja kehitetään suunnitelmallisesti. Lukiosta koulutusmuotona ja sen käytänteistä tiedotetaan huoltajia ja heitä kannustetaan osallistumaan toiminnan kehittämiseen ja yhteistyöhön. Opiskelijan työskentelyä ja opintojen edistymistä seurataan yhdessä opiskelijan kanssa ja niistä annetaan tietoa hänen huoltajilleen. Lisäksi opiskelijoille ja huoltajille annetaan tietoa ohjauksesta, opiskeluhuollosta sekä oppimisen ja opiskelun tuesta.

Opiskelijan yksilölliset edellytykset ja tarpeet ohjaavat yhteistyön toteutusta. Yhteistyössä otetaan huomioon aikuistuvan nuoren ja täysi-ikäisen opiskelijan itsenäisyys ja oma vastuullisuus. Yhteistyössä huomioidaan myös perheiden moninaisuus ja yksilöllisyys. Huoltajien osaamisen hyödyntäminen yhteistyössä vahvistaa toimintakulttuuria. Yhteistyö korostuu koulutuksen nivelvaiheissa, opintojen suunnittelussa ja huolenpidossa mahdollista tukea tarvitsevasta opiskelijasta.

Vastuu yhteistyön kehittämisestä, sen edellytysten ja toimintatapojen luomisesta on koulutuksen järjestäjällä. Koulutuksen järjestäjä päättää opetussuunnitelmassa kodin ja oppilaitoksen yhteistyön järjestämistavasta. Koulutuksen järjestäjän tulee määräajoin selvittää opiskelijoiden ja heidän huoltajiensa näkemyksiä oppilaitoksen ja koulutuksen järjestäjän toiminnasta (lukiolaki 629/1998, 27 §). Opetussuunnitelma laaditaan kodin ja oppilaitoksen yhteistyötä koskevilta osiltaan yhteistyössä sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisten kanssa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä