5.25 Koulukohtaiset soveltavat kurssit

OPKH Oppilaskuntatoiminnan kurssi


Oppilaskunnan hallitukseen valitaan jäsenet syyskokouksessa. Hallituksen jäsenten toimikausi kestää vähintään yhden lukuvuoden. Toiminnastaan hallituksen jäsenet saavat kurssimerkinnän (1 kurssi kahdesta lukuvuodesta). Oppilaskunnan hallituksen tarkoituksena on toimia Suonenjoen lukion lukio-opiskelijoiden edunvalvojana ja yhteistyöelimenä edistämällä koulun viihtyvyyttä, pyrkimällä parantamaan lukio-opiskelun edellytyksiä, edistämällä ja valvomalla jäsentensä etuja ensisijaisesti koulun sisällä ja tarvittaessa koulun ulkopuolella sekä tekemällä yhteistyötä koulun muiden ryhmien ja Suomen Lukiolaisten Liitto ry:n paikallisyhdistyksien ja piirijärjestöjen kanssa.

Oppilaskuntatoimintaan liittyy pienimuotoinen perehdyttäminen ohjaavan opettajan johdolla. Hallitus laatii talousarvion ja toimintasuunnitelman aina vuosittain. Perinteisesti hallitus on järjestänyt mm. kouluvalokuvauksen, päivätyökeräyksen, itsenäisyyspäiväjuhlan, liikuntapäivän ja soutukisan Rautalammin lukiota vastaan.

TUT Tutor-kurssi

Opiskelijatutoroinnilla tarkoitetaan sitä, että vanhempi opiskelija auttaa nuorempaansa opiskelun alkuun liittyvissä asioissa: tutustuttaa koulurakennukseen ja lukio-opiskelun käytänteisiin, helpottaa ryhmähengen luomisessa sekä motivoi ja tukee aloittavaa opiskelijaa hänen opinnoissaan. Lisäksi opiskelijatutor toimii koulunsa esittelijänä erilaisissa vanhempainilloissa ja peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille suunnatuissa tiedotustilaisuuksissa. Opiskelijatutoreiksi hakeudutaan ensimmäisen opiskeluvuoden lopulla. Tutoreille järjestetään koulutusta, jossa selvitetään tutoroinnin tavoitteita, tehtäviä ja vastuukysymyksiä. Kurssista saa suoritusmerkinnän.




TVT Tieto- ja viestintätekniikan kurssi

Kurssi jakautuu kahdelle vuodelle ja opiskelija saa siitä suoritusmerkinnän.

Kurssilla perehdytään tiedostojen erilaisiin tallentamismenetelmiin (kiintolevy, muistitikku, pilvipalvelut), tiedon hakuun ja lähteiden kriittiseen arviointiin, lähdeviittauksiin ja lähdeluettelon tekoon, erilaisiin oppimisalustoihin (mm. pedanet, moodle) ja ylioppilaskokeissa käytettävien ohjelmien peruskäyttöön esim. LibreOffice (tekstinkäsittely, taulukkolaskenta, esitysgrafiikka, vektorigrafiikka, tekstiasiakirjojen luominen ja siihen kuvien ja taulukoiden liittäminen, erilaisten taulukoiden ja diagrammien laatiminen, yksinkertaisten kaavioiden luominen piirto-ohjelmalla).

Lisäksi tutustutaan ainakin seuraaviin ohjelmiin:

* GIMP (kuvankäsittely)

* PINTA (kuvankäsittely)

* InkScape (vektorigrafiikka)

* Dia (vektorigrafiikka

OHJ Ohjelmointi

Ohjelmointikurssilla tutustutaan ohjelmoinnin periaatteisiin ja algoritmiseen ajatteluun. Kurssin keskeistä sisältöä on ohjelmoinnin perustoimintoihin ohjaus - ja tietorakenteisiin tutustuminen käytettävissä olevan ajan puitteissa. Tämä tapahtuu laatimalla pienimuotoisia tietokone-ohjelmia painottaen myös tuotosten dokumentointiin liittyviä seikkoja. Ohjelmointikielen alkeita graafista ikkunointia, tutustumista visuaaliseen ohjelmointiin Labview ympäristössä ja lisäksi johonkin peliohjelmointi-ympäristöön.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä