Ohjaajan polku

Nuorisoseuroissa syntyy monenlaista osaamista ja ohjaajalla on monia polkuja. Kunkin asian kohdalla määritellään lähtökohta ja oma motivaatio. Ohjaaja pääsee osallistumaan, vaikuttamaan ja verkostoitumaan. Ohjaajan osaaminen kehittyy ja nuorisoseuroissa ohjaajana toimiminen antaa valmiuksia aina ammatillisiin opintoihin saakka.​

 Millaista polkua sinä olet kulkenut Nuorisoseurajärjestössä?

Henna: Tapahtumien kautta Nuorisoseuralaiseksi ja harrastamisen kautta aktiivisuuteen, ohjaajuuteen ja koulutuksiin.

 Millaisia asioita haluaisit nuorisoseurapolullasi saavuttaa? 

Henna: Haluaisin saavuttaa verkostoitumista laajemmin, osallistua vaikuttamiseen keskusseuratasolla ja näiden kautta myös erilaisiin koulutuksiin sekä muutoin osaamiseni kehittämiseen.

Pohdi ohjaajan polulla saavuttamisia asioita ja haaveita lyhyesti alle. 

Henna: Olen oikeastaan saavuttanut hyvin paljon ohjaajan polulla, olen saanut osallistua tapahtumiin, aloin nuorisoseuralaisena harrastamaan teatteria ja pääsin kouluttautumaan myös sillä saralla Valkealan Nuorisoseuran järjestämällä nuortenteatterikurssilla. Olen päässyt myös harrastamisen kautta käsikirjoittajaksi, jonka kautta pääsin apulaisohjaajaksi omassa seurassani, harrastamisella päädyin tuotantoassistentiksi ja pyöritin koko kesäteatterin kuvion läpi ja tämän kaiken Nuorisoseuran antaman kokemuksen myötä maailmanlaajuisen rockmusikaalin apulaisohjaajaksi alle 40vuotiaana Korvenkylän kesäteatterissa.