VEKAROIDEN VIIKKO 41 / 11.-15.10.2021

Edellisviikolla kävimme Järvelän puutarhalla tutkimassa missä kurkku kasvaa ja mitä sille tapahtuu sen jälkeen kun se on poimittu. Tutustuimme myös monenlaisiin muihin kasviksiin ja vietimme sadonkorjuujuhlaa, jossa teimme kasvisrasteilla erilaisia tehtäviä ja nautimme sadonkorjuupöydän antimista. Kaikki kasvikset menivät hyvin kaupaksi ja vekaroiden kasvisraadin mielestä kolmen kärjessä kasviksista olivat ykkösenä kukkakaali, kakkosena porkkana sekä jaetulla kolmossijalla kurkku ja tomaatti. Myös kyssäkaali maistui lapsille hyvin. 

MA: Viime viikolla ihmettelimme myös lasten kanssa pihalla ollessamme syksyn etenemistä. Tuuli on tuivertanut ja leikitellyt pihapuiden oksissa niin, että osasta niistä ovat jo lähes kaikki lehdet tippuneet maahan. Mistähän voi tietää että tuulee? Voiko tuulen haistaa, maistaa, kuulla, nähdä tai tuntea? Ja mistähän tuuli oikein tulee? Samaa asiaa ihmettelevät Kaapo ja Late videolla, jonka katsomme. Teemme myös tuulikokeita ja tuulimaalauksia.

TI: Tutkimme lisää tuulta draamaleikin ja tuulikokeiden avulla. Askartelemme myös syksyisiä puita.

KE: Piia ja Ossi tulevat jälleen pitämään kerhoa Vekaroille klo 9.45-10.45.

TO: Siivoamme yhdessä Viikareiden kanssa Soini-talon pihan syyskuntoon. Tarvitaan siis reippaita haravoijia sekä rekka- ja kottikärrykuskeja lehtikasojen kärräämiseen. Työn ja touhun lomassa paistamme nuotiolla makkaraa ja juomme lämpimät talkoomehut.  

PE: Mitähän puiden lehdille tapahtuu, kun ne putoavat maahan? Pohdimme maatumisjuttuja ja teemme maatumiskokeen. Saas nähdä mitä on tapahtunut puun lehdille ja muille valitsemillemme jutuille kevääseen mennessä, kun kaivamme maahan peittämämme asiat esiin lumien sulettua. Teemme myös taidetta syksyisen luonnon materiaaleista.

Ensi viikolla on koululaisten ja esikoululaisten syyslomaviikko, ja myös osa Vekaroista on tuolloin lomalla. Aurinkoista syyslomaviikkoa kaikille!