VEKAROIDEN VIIKKO 35 / 30.8.-3.9.2021
MA: Päiväkodin neljästä omenapuusta yksi on vihdoin vuosien odotuksen jälkeen tehnyt omenoita. Miltähän meidän omat omput maistuvat? Teemme omenanpoimintaretken myös lähistöllä asuvien mummun ja papan pihalle (saimme kutsun perjantaina) ja valmistamme omenoista sosetta. Soseen purkittamiseen tarvitsisimme pilttipurkkeja, joten jos jonkun kotona on ongelmia kasoittain kertyvien pilttipurkkien suhteen, autamme mielellämme ottamalla vastaan muutamia purkkeja 😉
TI: Omenoita saadaan puista, mutta mistähän omenapuita tulee ja mitä kaikkea tapahtuu ennen kuin puihin kasvaa omenoita? Tutkimme asiaa kuvien avulla ja kokeilemme josko onnistuisimme kasvattamaan omenansiemenistä uusia puun taimia. Montakohan päivää pitää odottaa siementen itämistä? Askartelemme myös omppukoreja.
KE: Kerhoon ilmoittautuneilla Vekaroilla alkaa tänään klo 9.45 seurakunnan kerho, joka kestää tunnin ajan. Kerhon ohjaajina toimivat Piia Leppänen ja Ossi Mäki-Reini. Ompelemme omppukuvia niiden lasten kanssa, jotka eivät osallistu kerhoon.
TO: O niin kuin omena… Sopu-sammakko huomaa, että sen nimessä on peräti kaksi O-kirjainta. Löytyyköhän niitä myös lasten nimistä? Tutustumme O-kirjaimeen laulaen, leikkien ja loruillen, sekä teemme kynätehtävän aiheeseen liittyen.
PE: Onni Omenamato pitää ystävilleen omppujuhlat, mutta riittääköhän kaikille vieraille oma omenakolo? Ja missä kummassa piileskelevät kaikki kutsutut juhlavieraat? Autamme Onni Omenamatoa laskemis- hommissa sekä kujeilevien omenamatoystävien etsinnässä.