Réunion, Ranska 3.-7.10.2022

Erasmus+-matka Réunioniin

Sunnuntai 9.10

Tekijä: Riitta Raitio
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä saavuimme takaisin Suomeen. Lentomme Helsingistä Ouluun saapui kentälle noin kello 1.00 sunnuntaina. Kentältä jalkoimme matkaa kohti Simoa minibussilla, ja jokainen oli kotona viimeistään kolmelta. Bussissa juttu ei enää lentänyt kaikkien ollessa niin väsyneitä. Loppu päivä menikin nukkuessa.
 
Kaiken kaikkiaan reissu oli mahtava ja ainutlaatuinen kokemus. Näimme vesiputouksia, tulivuoren ja eksoottisia eläimiä, tapasimme ihania ihmisiä, söimme herkullista ruokaa. 
 
Huikee reissu!

Elina Parpala

Liitteet:

IMG-20221009-WA0012.jpg

Lauantai 8.10

Tekijä: Pinja Tikka

Suuri matkustuspäivä ✈️

Lauantai alkoi lentokoneessa, kun olimme matkalla Réunionista Pariisiin. Lento kesti yhteensä melkein 11 tuntia. Lento taittui hyvin, mutta uni oli pätkittäistä, jonka takia olimme aamulla hyvin väsyneitä. Lennon jälkeen suuntasimme tutustumaan Pariisiin. Pariisissa riitti väkeä ja vilskettä, mutta onneksi Pariisi-tietäjä Jouko oli ottanut etukäteen selvää metro- ja junamatkoista kohteiden välillä. Näin ollen julkisella liikenteellä kulku sujui vallan mainiosti. Tärkeää oli vain muistaa se, että pitää olla ripeä metrojen ja junien pysähtyessä sekä täytyy pitää omista tavaroista hyvää huolta mahdollisten taskuvarkaiden takia. Kommelluksilta ei kuitenkaan taaskaan vältytty (yllätys) ja esimerkiksi Pinjan lippu julkiseen liikenteeseen ei yhtäkkiä toiminut. Jouko ohjeisti Pinjaa menemään portista Riitan lipulla niin, että molemmat pääsevät yhtäaikaa. Tämä sen takia, koska yhdellä lipulla ei voi päästä kahta kertaa putkeen portin läpi. Ohjeistus ei kuitenkaan oikein mennyt perille ja lopulta tilanne päätyi siihen, että Riitan täytyi kontata portin alta 😁

Pariisissa toiveenamme oli käydä katsomassa Eiffel- tornia sekä käydä shoppailemassa. Toiveemme toteutuivat ja lisäksi pääsimme katsomaan Riemukaarta. Väsyneen päivän jälkeen suuntasimme lentokentälle hyvissä ajoin. Kaikki sujui hyvin ja aikaa jäi shoppailulle 😎 Lopulta lentokentältä tarttui mukaan tuliaisia, karkkia ja muun muassa jättimäinen Remy-rotta. Kommellukset ja jännitys eivät tietenkään loppuneet tähän... lentomme Helsinkiin oli myöhässä. Kerkesimme jo huolestua, että käykö tässä samalla tavalla kuin menomatkalla, mutta lopulta tilanne kääntyi parhain päin. Lopulta saavuimme Helsinkiin hyvissä ajoin ja kerkesimme hyvin jatkolennolle ❤️ Ryhmärämä kiittää ja kuittaa tältä erää... palataan asiaan huomenna 😎
-Pinja Tikka


Perjantai 7.10

Tekijä: Riitta Raitio

Perjantaina lähdimme koululle normaalisti seitsemäksi. Matkalla oli kuitenkin ruuhkaa, koska kaupungissa järjestettiin markkinat. Lähdimme koululta bussilla hindutemppelille, jossa oli munkki. Hän kertoi meille hindulaisuudesta ja temppelistä. Katselimme paikkoja ja kävimme myös viereisessä hindulaismuseossa. Siellä pyöri videoesitys ja lisäksi museo oli täynnä patsaita sekä ranskankielisiä tekstejä. Emme ymmärtäneet sanaakaan😂.

Temppeliltä lähdimme puistoon, jossa meille jaettiin osallistumistodistukset. Riitta piti puheen meidän suomalaisten puolesta ja melkein itki! Meitä nauratti se, että Riitan todistuksessa oli nimi Riita Raito😆.

Meidän oli tarkoitus jäädä puistoon, mutta saimme suunnitelman muuttumaan ja lähdimme heti takaisin koululle. Koululle päästyämme olimme nälkäisiä, joten osa meistä lähti paikallisten kanssa käymään markkinoilla. Ostimme sieltä välipalaa. Kävelimme koululle takaisin ja menimme ruokasaliin. Siellä oli musiikkiesitys ja olimme ihan eturivissä. Musiikki oli saaren perinteistä, rytmikästä ja äänekästä musiikkia.

Esityksen jälkeen siirryimme syömään siihen luokkaan, johon tulimme maanantaina ensimmäisenä. Meille oli järjestetty paljon erilaisia perinneruokia, ja ne olivat todella herkullisia! Kun olimme saaneet syötyä, olimme lähdössä pakkaamaan koteihin joten hyvästelimme yhdessä. Suurin osa ihmisistä itki, jopa opettajat. 

Koululta lähdimme koteihin. Kodeissa pakkasimme ja otimme rennosti ennen pitkää kotimatkaa. Kun lähtö lentokentälle koitti, se tuntui todella haikealta ja surulliselta. Siellä hyvästelimme perheemme ja suunnistimme kohti lähtöporttia. Pääsimme portille ja odotimme pitkää lentoa. Sitten astuimme lentokoneeseen saimme iltapalaa, joka ei ollut kovin hyvää😅. Iltapalan jälkeen nukahdimme.

Torstai 6.10

Tekijä: Riitta Raitio
Mentiin kouluun seitsemäksi. Olimme taas myöhässä aikataulusta, yllätys yllätys. Lähdimme liikkeelle 7.30. Meni tunti ajaa vesivoimalaitokselle. Sitten kävimme esittelykierroksella, joka oli erittäin mielenkiintoinen, mutta myös kovaääninen ja turvallisuusasioita ei ole huomioitu samaan tapaan kuin suomessa. Sitten kävimme rannassa sijaitsevassa kahvilassa, sillä oli hieman tukala olla kun pihalla 25 astetta lämmintä. Sieltä tilasimme evästä tai söimme omiamme. Hetken päästä aloimme siirtymään bussiin ja käänsimme nokan kohti paikallista kirkkoa (Our lady of the lava). Kirkon pihalla on siis kovettunutta laavaa. Siellä saimme käydä matkamuisto myymälöissä, jonka jälkeen jatkoimme matkaa. Pysähdyimme vielä yhden nopean pysähdyksen, kun otimme kuvia 2006 vuonna purkautuneen tulivuoren laavan päällä. Sitten ajoimmekin hieman pitemmän matkaa hakemaan evästä, mutta emme vielä sinne jääneet syömään herkkupatonkeja vaan jatkoimme vielä matkaa. Sitten kyllä meitä koeteltiin, koska leivistä tuleva tuoksu oli todella herkullinen, mutta bussissa ei saanut syödä😭 Teille selviää pian miten tässä kävi, kun bussi vielä ajoi ruokapaikan ohi....
 
Lopulta löysimme perille. Paikka oli todella kaunis hiekkaranta. Keräännyimme nurmelle syömään. Oppilaat söivät yhtenä ryhmänä ja opettajat omana, paitsi Riitta ja Jouko... Heistä jokainen osa perus suomalaisuutta erottui niin hyvin. He istuivat yksinään kaukana muista ja erillään toisista😅 Harmiksenne emme tästä hoksanneet ottaa kuvaa. 
Kun suomalaiset olivat saaneet syötyä lähdimme käymään vessassa ja hakemassa juotavaa. Sovimme ennen syönnin aloittamista että lähdemme takaisin 25yli yksi. Tuttuun tapaan suomalaiset olivat ajoissa, muut eivät. Joten mitäpä muutakaan me suomalaiset tekisimme, kuin odottaisimme, koska emme kehtaa hoputtaa😅 Niinpä odotimme puoli tuntia, että muut saapuivat. Sitten lähdimme jatkamaan matkaa seuraavaan kohteeseen. Seuraava paikka oli sokeritehdas, koska täällä valmistetaan itse oma sokeri. Siellä vietimme tunnin ja yllätykseksi kaikille suomalaiset olivat taas ensimmäisenä bussissa😃 Bussille saavuttaessa Jouko sai ikäviä uutisia, meillä ei ole lentoja Pariisista Helsinkiin. Sitten alkoi kauhea soittorumpa, kun yriteytiin selvittää miten saamme uudet lennot😱 Tämän jälkeen lähdimme kohti rantaa, missä olimme eilenkin käyneet. Rannalle meni vajaa tunti ajaa ja tässä kohtaa päivää ei enää ollut niin kuuma. Rannalla Weera, Elina ja Jouko kävivät uimassa ja loput kiertelemässä kaupungilla. Sitten lähdimme ajelemaan kohti koulua jonne oli matkaa puoli toista tuntia, joten olemme taas myöhässä🥲
Bussi matkan alussa koululle päin Riitta ja Jouko saivat helpottavia uutisia, saimme lennot🤩
Olimme koululla noin tunnin myöhässä😅 Sitten lähdimme opiskelijaporukalla viettämään viimeistä iltaa Burger Kingiin🫶🥰 Siellä oli todella todella todella hauskaa😭 Kotiin saavuttua menin nukkumaan. 













Tiistai 4.10

Tekijä: Riitta Raitio
Aamu alkoi puoli kuudelta. Söimme aapupalaa host-perheen kanssa, muroja ja keksejä nutellalla. Kouluun pääsin perheen äidin kyydillä. Uskon, että täällä autot ostetaa niiden kiihtyvyyden ja äänekkyyden perusteella, ainakin automatkoista voi päätellä näin. Koululta lähdimme kahdella bussilla suoraan kohti keskellä saarta sijaitsevaa tulivuorta. On vaikea uskoa, kuinka bussilla voi päästä noin kapeita, jyrkkiä ja mutkaisia teitä. Lähellä tulivuorta toinen busseista hajosi ja lopulta poliisitkin saapuivat paikalle. Poliisit sakottivat bussiyhtiötä, koska jostain syystä busseillamme ei olisi saanut kulkea tulivuorta kohti. Jouduimme suunnitelmasta poiketen palaamaan alemmas tulivuorimuseoon, jossa tutkimme museota ja pidimme piknikin. Ruoan jälkeen suuntasimme takaisin ylös vuorille. Pääsimme vihdoin tulivuorelle, joka on tälläkin hetkellä aktiivinen. Maasto näytti siltä niin kuin olisimme laskeutuneet Marsiin. Menomatkalla meidän bussissamme oli espanjalaisia ja opettajia. Paluumatkalla vaihdoimme toiseen bussiin kuuntelemaan musiikkia ranskalaisten ja reunionilaisten kanssa. Kotiin päästyäni olin todella väsynyt ja menin nukkumaan ennen illallista. Illallisen jälkeen host-perheeni opetti minulle reunionilaisia tansseja ja keroi heidän musiikistaan. Minä puolestani tanssitin heillä letkajenkkaa sekä soitin Lordin Euroviisujen voittajakappaleen. Lordista he eivät kovin innostuneet.

Elina Parpala

Maanantai 3.10

Tekijä: Riitta Raitio
Maanantai oli ensimmäinen virallinen päivä Réunionissa. Aloitimme päivän Sandra Garrigan lukiossa. Paikalliset opiskelijat esittelivät meille koulua, minkä jälkeen kokoonnuimme yhteen luokkahuoneeseen infotilaisuutta varten. Infotilaisuudessa saimme lippikset, kangaskassit, pinssit ja paljon tarpeellista tietoa projektia varten. Infotilaisuuden jälkeen suuntasimme oppitunneille seuraamaan isäntäperheen nuoren koulupäivää. Oppitunneilla osa meistä joutui esittäytymään luokalle, mikä meni onneksi hyvin 😊 Oppituntien jälkeen pääsimme maistamaan paikallista kouluruokaa. Ruoka oli hyvää, mutta annoskoot olivat niin valtavat, että emme jaksaneet syödä kaikkea loppuun. Ruokailun jälkeen suuntasimme vaeltamaan UNESCON perintökohteeseen nimeltä Dioré. Vaeltaminen oli rankkaa, sillä lämpötila oli korkea ja ilma oli kostea 😁 Selvisimme kuitenkin suomalaisen sisun ja kauran avulla huipulle. Lopulta kaikki oli pienimuotoisen kärsimyksen arvoista, sillä näköalat olivat aivan upeat 😍 Söimme huipulla hieman hikisukan makuisia Tuc-keksejä (juusto), jonka jälkeen suuntasimme takaisin alas. Alastulo oli hieman haastavaa, sillä polulla oli paljon mutaa. Muun muassa Siiri lensi pepulleen mutaan. Lopulta pääsimme alas, jonka jälkeen suuntasimme koululle. Koulun jälkeen suuntasimme omiin isäntäperheisiin. Jotkut menivät suoraan kotiin ja esim. Pinja kävi paikallisessa supermarketissa ostamassa hieman ruokaa.
-Pinja Tikka

Liitteet:

9149FD49-BCB9-43E4-A403-033364B37D11.jpeg

Sunnuntai 2.10

Tekijä: Riitta Raitio

Saavuimme Saint Dennisin lentokentälle 5.40 aamulla. Pitkä lentomatka meni hyvin ja saimme jopa nukuttua jonkin verran. Kaikkien matkalaukut tulivat perille! Isäntäperheet olivat vastassa lentokentän ulkopuolella ja lähdimme heti heidän mukaansa. Matka ei kestänyt kovin kauaa, mutta sen varrella oli hienoja maisemia 😍
Kun pääsimme koteihin, nukuimme pari tuntia. Sen jälkeen söimme lounasta.

Päivällä ja illalla teimme isäntäperheiden keksimiä aktiviteetteja. Kävin perheeni kanssa piknikillä sukulaisten kanssa, se on Réunionilainen perinne. Illalla kävimme vanhoja ihmisiä kunnioittavassa juhlassa. Siiri lepäili päivän ja kävi perheen kanssa mustalla rannalla. Pinja kävi l'Hermitagen rannalla sekä naapureilla syömässä. Aino kävi perheensä kanssa katselemassa maisemia. Elina kävi illalla katsomassa auringonlaskua ja valaita rannalla. Pidimme aktiviteeteista, mutta olimme kaikki erittäin väsyneitä ja nukahdimme aikaisin.

Liitteet:

EF2F54D8-FF7E-404A-AA44-5F043F49171B.jpeg

Lauantai 1.10

Tekijä: Riitta Raitio
Herättiin puoli viideltä ja mentiin 4.45 aamupalalle. Sitten lähettiin kiireellä bussiin ja kohti lentokenttää. Selvittiin perille ja päästiin kaikki turvatarkastuksesta läpi. Sitten vähän kierreltiin ja istuskeltiin, koska odotettiin että päästään koneeseen. Päästiin ajallaan koneeseen, nousu meni hyvin ja oli aika väsähtänyttä porukkaa mukana😅 Päästiin turvallisesti Ranskaan asti ja sitten alkoikin laukkujen haku ja armoton kävely. Kävelimme ensin 10min ruumalaukkujen jättöpisteelle. Sitten meille kerrottiin, että meidän pitää odottaa yli tunti, että saamme jättää ne, joten kävelimme takaisin 10min ja menimme syömään. Syönnin jälkeen kävelimme UUDESTAAN sen 10min ja saimme jätettyä laukut pois. Sen jälkeen lähdimme suunnistamaan turvatarkastukseen, jonne ei ollut pitkä matka. Siellä meidän passit tarkastettiin ja tiedot kopioitiin ja pääsimme taas kerran kaikki turvallisesti turvatarkastuksen läpi🤩 Sitten opiskelijat läks kahvilaan ja hetken päästä Riitta ja Jouko tuli meiän perässä sinne kahvilaan. Sen jälkee ihan vaan kulutettiin aikaa kiertelemällä ja kaartelemalla. Tai no siis tätä kiertelyä ja kaartelua tehtiin siihen asti, että lähettiin suunnistamaan portille. Sitte siellä taas vaan kulutettiin aikaa, että päästään koneeseen. Porukkaa oli siellä aivan jäätävästi. Jonot oli älyttömän pitkät ko odotettiin koneeseen pääsyä. Siitä ne sitten pikkuhiljaa alko purkautuun ja päästiin kaikki koneeseen. Oli aika hieno kone, sillä siellä oli kaikilla omat näytöt joista pysty kattoon elokuvia, matkan kulkua ja näki jopa lentokoneen kamerasta eteen ja alas. Ei ollu menny kauan matkaa ko porukka jo nukahti. Sitten jossain vaiheessa lentoa saatiin illallista ja aika lailla nukkumalla se meni se matka. 
 
Tässä teille mietittävää. Miettikää, että me hypätään kohta koneeseen, joka vie meiät johonkin random tuntemattomalle saarelle, jossa tuntemattomat hakee meiät kotiinsa asumaan viikoksi😃



Perjantai 30.9

Tekijä: Riitta Raitio
Lähdimme koulun pihasta yhden maissa kohti lentokenttää. Pysähdyimme ensin Iissä, jossa me kävimme kaupassa ja Riitta kävi sillä välin apteekissa.
Saavuimme Oulun lentokentälle hyvissä ajoin, jotta kerkeisimme tehdä asiat rauhassa. Iloisin mielin odottelimne lennon saapumista, kunnes saimme tietää lennon viivästymisestä. Kävimme hakemassa evästä odotelessamme lentoa ja toivoimme samalla, että kerkeäisimme meidän jatkolennolle.

Koneeseen noustessamme tunnelma oli kireä ja stressaantunut. Lennon aikana mietimme, että kerkeäisimmekö edes seuraavalle lenolle, koska olisimme Helsingissä siihen aikaan, kun toisen lennon pitäisi lähteä. Kun olimme saapuneet Helsinkiin ongelmat vasta alkoivat. Sari, tässä sulle draamaa. Lennon aikana ihmettelimme jo miksi kuuluttaja kertoi kaikkien muiden jatkolentojen odottavan paitsi meidän. Kun lentomme oli laskeutunut lentäjä pyysi matkustajia päästämään ne ensin joilla oli kiire jatkolennoille. Kuitenkaan näin ei käynyt.

Kun vihdoin pääsimme pois koneesta Jouko lähti edeltä juoksemaan Pariisin koneen portille. Pian lähdimme juoksemaan Joukon perään, mutta saavuttuamme hänen luokseen vastastamme oli vain Joukon pettynyt katse. Teidän olisi pitänyt nähdä se ilme. Lähdimme Riitan ja Joukon johdolla kohti finnairin info pistettä. Saimme tietää siellä, että tulisimme jäämään Helsinkiin yöksi ja lähtisimme seuraavana aamuna Pariisia kohti.

Lähdimme ulos jossa me odotimme bussia hotelillemme. Hotelilla saisimme ilmaisen illallisen, aamupalan sekä kaikkille omat huoneet.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä