26/27

Esitelmä

Tutustu eri lähteiden avulla (lähteet mainittava lopussa) jonkun maan musiikkiin.
Ei saa valita Suomea, mutta mikä tahansa muu maa käy.
Toteutus powepoint/slide yms.

Esitelmästä tulee löytyä vähintään:
-mikä maa ja miksi valitsit kyseisen maan
-tärkeimmät tyylipiirteet ja soittimisto
-esimerkkihenkilöitä/artisteja/säveltäjiä maan edustajista
-valitse muutama kappale-esimerkki; voi olla myös konserttipätkiä
-kuunnellaanko kyseisen maan musiikkia muualla maailmassa
-jos tulee jotain muuta mieleen aiheesta, saa vapaasti lisätä.
-myös kuvia saa lisätä sekä halutessaan muokata taustoja yms. 
-pyri tekemään monipuolinen kokonaisuus
-huomaa, että jossain maissa on itsessään paljon erilaisia musiikkityylejä, voit mainita niistä osan ja kertoa yhdestä tarkemmin

VAIKKA ESITELMÄÄ EI välttämättä ESITELTÄISIIN TOISILLE:
Niin toiveena olisi jokin pieni osallistava ote: eli tehkää joku sellainen osio, johon opiskelutoverit voivat osallistua. Esim. Kahoot, vertaileva kuuntelu (“levyraati”), musiikkiliikuntaa (tanssit.. :)), tai vaikka laulu laulaa jne. Ei tarvitse olla mikään pitkä juttu.
(käytetään tähän todennäköisesti aikaa sitten myöhemmin) 

Esitelmä

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne
  • Palauta tekstinkäsittely
  • Palauta laskentataulukko

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Kuuntelupäiväkirja

Julkaisen tämän tehtävän jo, ja sitä on aikaa tehdä siis koko loppu opintojakson ajan. :)

Kopioi seuraavasta Docs:sta omaan docsiin koko tiedosto. 

Näin ollen saat kaikki linkitkin valmiina ja voit suoraa tiedostoon tehdä tehtävän.

Kuuntelupäiväkirja

Tehtävän deadline on tämä jakso loppuun eli marraskuun loppuun saakka. 


Listassa olevia kappaleita saa halutessaan kuunnella enempikin mitä on sanottu!
Jos on jotain epäselvyyksiä tai mietit, että miten tätä pitää tehdä, laita viestiä tai kysäise tunnilla! :)

Kuuntelupäiväkirja

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne
  • Palauta tekstinkäsittely
  • Palauta laskentataulukko

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

RSO ja Metalliklassikot

Suomalaiset muusikot ovat tunnettuja maailmalla tasokkaasta klassisesta musiikista, kapellimestareista sekä metallimusiikista. 
Metalliyhtyeet esim. ovat melko kovaa valuuttaa ulkomailla.

Ylen juhlavuoden kunniaksi Radio Sinfoaorkesteri, Eero Lehtimäki kapellimestarina sekä osa metallimusiikin huipuista yhdistävät kaksi vahvaa, mutta hyvin erilaista musiikkiperinnettä. Tämä yhdistelmä on herättänyt huomiota ihan maailmanlaajuisesti.

Lue seuraava artikkeli konsertin tekemiseen osallistuneista ammattilaisista.
Artikkelin lopussa on koko tunnin mittainen konsertti. Katso se läpi.
Only in Finland-RSO Metalliklassikot

Vastaa sen jälkeen seuraaviin kysymyksiin. 
1. Millaisia ajatuksia artikkeli ja konsertti herätti? 
-onko ok yhdistää kaksi näin erilaista tyylisuuntaa?
-toimiko yhdistelmä? mitä hyvää/huonoa siinä oli?

2. Olisitko halunnut olla paikan päällä kuuntelemassa? Miltähän se olisi tuntunut?

3. Anna konsertille arvosana ja perustelut.
Voit käyttää arvostalua 1-5 tai 4-10. (Kunhan tuot esille sen, kumpaa käytit.)

HUOM! 

Tätä tehtävää on aikaa tehdä, eli ei tarvitse olla nyt heti keskiviikkona valmis!

RSO ja Metalliklassikot

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne
  • Palauta tekstinkäsittely
  • Palauta laskentataulukko

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Biisiehdotuksia

Ehdota biisejä kurssille sekä Hyvän fiiliksen koulupäivän esitykseen.

Biisiehdotuksia

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne
  • Palauta tekstinkäsittely
  • Palauta laskentataulukko

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Genret

Näihin tutustuttiin hieman jo tunnilla, mutta nyt on aika tehdä oman ajan kanssa.

Käy tutustumassa alla olevan linkin takaa
väh. kolmeen (3) eri genreen.
Katso, että genret olisivat mahdollisimman erilaisia. Eli ei kaikkea kolmea samasta tyylisuunnasta esim. rockista.
Huomaa että genrejä on todella paljon lueteltuna, joten kannattaa skrollailla ylös ja alas sekä sivuille, jotta löytyy
mielenkiintoisia. 

Genret


Vastaa genreistä lyhyesti docsiin:
-kirjaa ylös mitä genreä kuuntelit
-googlaa genre: löytyykö siitä mitään tietoa, esim. mistä maasta se on lähtöisin/missä sitä kuunnellaan eniten tms.
-mitä pidit genrestä? mitä hyvää, huonoa, kiinnostavaa, ärsyttävää yms. ja MIKSI?

Tämä otetaan nyt erilaisten musiikkien kuuntelujen kannalta. :)

Genret

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne
  • Palauta tekstinkäsittely
  • Palauta laskentataulukko

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.