Kuvataide
Kuvataide
KU1 kv: Omat kuvat, jaetut kulttuurit (2 op)
Jaksolla keskeistä on erilaisten kuvailmaisun välineiden ja kuvien tuottamisen perustaitojen harjoitteleminen sekä aiemman osaamisen syventäminen. Opiskelet erilaisia taidekäsityksiä ja pohdit, mikä on itselle tärkeää visuaalista kulttuuria. Keskeiseen sisältöön kuuluvat myös kuvataiteen käsitteistö, kuten väriopin ja sommittelun perusasiat.
KU2 kv: Ympäristön tilat, paikat ja ilmiöt (2 op)
Jaksolla perehdytään erityisesti tilan kuvaamisen keinoihin (perspektiivipiirustus) sekä suunnitteluprosessiin. Käytettävät tekniikat voivat olla kaksi- tai kolmiulotteisia, kulloinkin toteutettavan projektin mukaan. Jaksolla tehdään kuvaa myös digitaalisin keinoin, mikä voi olla esimerkiksi taideprojektin tai tuotteen suunnittelua tai tuotekuvausta. Tutustutumme arkkitehtuurin, muotoilun ja median peruskäsitteistöön.
KU3 kv: Kuva viestii ja vaikuttaa (2 op)
Jaksolla keskitytään erilaisiin median tekniikoihin ja median kuvailmaisun keinoihin. Pääset tuottamaan kuvia ja mahdollisuuksien mukaan myös muita mediasisältöjä sekä käsin, että digitaalisia tekniikoita hyödyntäen. Keskeisiä osaamisalueita ovat valokuvaus, digitaalinen kuva ja graafinen suunnittelu. Tuotokset voivat olla esimerkiksi valokuvasarjoja, julisteita ja sarjakuvia. Opintojakson aikana pohdit eri mediasisältöjen merkitystä: kuvien totuudellisuus, realistisuus, manipuloivuus; miten median kuvat vaikuttavat ihmisiin ja mitä niiden avulla saavutetaan tai pyritään saavuttamaan?
KU4 kv: Taiteen monet maailmat (2 op)
Jaksolla tehdään katsauksia taiteen historiaan ja nykytaiteeseen. Opiskelija tutkii itselleen mielenkiintoista taiteilijaa, taiteen aikakautta tai -ilmiötä samalla tulkiten sen henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia merkityksiä. Opiskelija suunnittelee ja toteuttaa oman pitkäkestoisen taideproduktin ja sitä tehdessä syventää omaa kuvailmaisuaan.
KU5 kv: Maalaus (2 op)
Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija syventää maalaamista osana omaa kuvailmaisuaan. Aluksi tutustutaan muutamiin maalauksen perustekniikoihin kaikille yhteisissä harjoituksissa. Tekniikat ovat esimerkiksi akvarelli-, akryyli- ja guassimaalaus. Näiden pohjalta opiskelija toteuttaa oman maalausprojektin vapaavalintaisella tekniikalla ja aiheellaan. Kurssilla tutustutaan taidehistoriasta ja nykytaiteesta tehtyihin poimintoihin taidemaalareista ja erilaisista taidemaalauksen tekniikoista.
KU6 kv: Piirustus (2 op)
Tavoitteena on, että opiskelija syventää piirtämistaitoaan osana omaa kuvailmaisuaan. Opintojaksolla harjoitellaan piirtämistä erilaisilla piirustustekniikoilla, kuten lyijykynällä, hiilellä ja puuväreillä. Opiskelija toteuttaa myös oman vapaavalintaisen piirustusprojektin valitsemallaan piirustustekniikalla. Teemme myös katsauksia piirtämisen taidehistoriaan ja nykytaiteeseen.
KU7 kv: Keramiikka (2 op)
Opintojaksolla tutustutaan saven käyttöön ja sen ilmaisullisiin mahdollisuuksiin kuvanveistossa ja esinesuunnittelussa. Teemme saviesineitä erilaisilla käsin rakentamisen perustekniikoilla. Tehdyt esineet poltetaan keramiikaksi ja lasitetaan. Tutustumme suomalaisen keramiikkataiteen keskeisiin taiteilijoihin sekä keramiikan alkujuuriin taiteen historiassa.
KU8 kv: Valokuvaus (2 op)
Opintojaksolla harjoitellaan kuvaamista digikameralla. Opiskelija kuvaa sekä omalla mobiililaitteellaan, että koulun järjestelmäkameroilla. Käymme läpi valotuksen säätämisen periaatteet ja opiskelemme valokuvailmaisun sekä valaisun keinoja. Harjoittelemme myös valokuvien muokkaamista ja esimerkiksi kuvayhdistelmien rakentamista digitaalisesti. Teemme katsauksia valokuvataiteen historiaan, nykyhetkeen sekä kuvatulkintaan ja valokuvilla vaikuttamiseen. Kurssin päätteeksi järjestämme valokuvanäyttelyn kurssin töistä. Mahdollisuuksien mukaan tutustumme myös pimiötyöskentelyyn.
KU9 kv: Työelämän visuaaliset digitaidot (2 op)
Opintojaksolla opiskellaan visuaalisia digitaitoja, joista on hyötyä työnhaussa, työelämässä tai vaikkapa oman yrityksen suunnittelussa ja -toiminnassa. Harjoittelemme oman osaamisen markkinoimista erilaisiin tarpeisiin ja medioihin. Opiskelija suunnittelee itselleen visuaalista ilmettä, jonka osana esimerkiksi logon. Harjoitustyöt voivat olla lisäksi esim. CV visuaalisessa- ja videomuodossa sekä toimivat profiilikuvat eri työnhaun kanaviin ja sosiaalisen median palveluihin. Tutustumme visuaalisen markkinoinnin perusteisiin, kuten värien, sommittelun sekä liikkuvan kuvan keinoihin viestinnässä.
OPINTOJEN SUORITUSJÄRJESTYS JA ARVIOINTI
Opintojaksot voi suorittaa muilta osin vapaassa järjestyksessä, mutta KU1 suositellaan suoritettavan ennen muita kuvataiteen kursseja. Arviointi on kannustavaa ja pitkäkestoista, opiskelijan kuvataiteellista osaamista edistävää. Arviointi pitää sisällään itsearviointia, vertaisarviointia, ryhmäarviointia, suullista ja kirjallista palautetta sisältäen myös laaja-alaiset alueet. Arvosanan saaminen edellyttää kuvallisten ja kirjallisten töiden palauttamista kurssin aikana. Hylätyn arvosanan täydentäminen on mahdollista ainoastaan seuraavan jakson ajan. Koulukohtaiset valinnaiset arvioidaan hyväksytty/hylätty.