Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus -oppimäärä (S2)
S2 on yksi äidinkieli ja kirjallisuus – oppiaineen oppimääristä. S2 -oppimäärä ja kehittyvä kielitaito otetaan huomioon myös muita oppiaineita arvioitaessa. S2-opetuksen tavoitteena on toiminnallinen kaksikielisyys ja se tukee yhdessä oman äidinkielen opetuksen kanssa oppilaan monikulttuurista identiteettiä. Tavoitteena on, että oppilas saavuttaa mahdollisimman hyvän suomen kielen taidon myös jatko-opintoja varten.
Lapsi oppii puhumaan suomea melko nopeasti, mutta käsitteellisen ja opiskeluun riittävän suomen kielen taidon oppiminen kestää yleensä viidestä seitsemään vuotta. Siksi monikielisellä oppilaalla on oikeus S2-opetukseen koko perusopetuksen ajan. Tärkeätä on, että oppilas saa ikäkautensa ja edellytystensä mukaisesti hänelle parhaiten soveltuvan oppimäärän mukaista opetusta.
Opiskelun alussa oppilaille tehdään tarpeen mukaan henkilökohtaiset oppimissuunnitelmat. Sievissä S2-opetusta annetaan joko eriytettynä luokan oppitunnilla tai pienelle ryhmälle oppilaita erikseen. "Oppimäärän tehtävänä on tukea lapsen ja nuoren kasvua kieliyhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi, jolla on kielelliset valmiudet jatko-opintoihin. Opetuksen avulla pyritään monilukutaitoon, jonka avulla oppilas osaa hakea tietoa sekä ymmärtää, tuottaa, arvioi ja analysoi erilaisia puhuttuja ja kirjoitettuja suomenkielisiä tekstejä päivittäisessä vuorovaikutuksessa, koulutyöskentelyssä ja yhteiskunnassa. Opetuksessa tuetaan kielitaidon eri osa-alueiden sekä eri tiedonalojen kielen kehittymistä" (OPS 2016).
Valtioneuvoston asetuksen mukaan koulun opetuskielen mukaan määräytyvän äidinkielen ja kirjallisuuden sijasta maahanmuuttajille voidaan opettaa joko kokonaan tai osittain suomen tai ruotsin kieltä erityisen maahanmuuttajille tarkoitetun oppimäärän mukaisesti. Oppilas opiskelee suomi tai ruotsi toisena kielenä ja kirjallisuus -oppimäärän mukaan, jos oppilaan suomen kielen peruskielitaidossa on puutteita yhdellä tai usealla kielitaidon osa-alueella, jolloin hänen osaamisensa ei ole riittävää yhdenvertaiseen kouluyhteisön jäsenenä toimimiseen päivittäisessä vuorovaikutuksessa ja koulutyöskentelyssä tai oppilaan suomen kielen taito on muutoin riittämätön suomen kieli ja kirjallisuus -oppimäärän opiskeluun (katso myös Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus).