15.4.14 MUSIIKKI

Kunnan OPS-sisältö

Europaeuksen koulun musiikin tavoitteet ja sisällöt vuosiluokilla 7-9

Oppiaineen tehtävä

Musiikin opetuksen tehtävänä on luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen. Opetus ohjaa oppilaita tulkitsemaan musiikin monia merkityksiä eri kulttuureissa sekä yksilöiden ja yhteisöjen toiminnoissa. Oppilaiden musiikillinen osaaminen laajenee, mikä vahvistaa myönteistä suhdetta musiikkiin ja luo pohjaa musiikin elinikäiselle harrastamiselle. Musiikin opetus rakentaa arvostavaa ja uteliasta suhtautumista musiikkiin ja kulttuuriseen monimuotoisuuteen.

Toiminnallinen musiikin opetus ja opiskelu edistävät oppilaiden musiikillisten taitojen ja ymmärryksen kehittymistä, kokonaisvaltaista kasvua ja kykyä toimia yhteistyössä muiden kanssa. Näitä vahvistetaan ottamalla musiikin opetuksessa huomioon oppilaiden musiikilliset kiinnostuksen kohteet, muut oppiaineet, eheyttävät teemat, koulun juhlat ja tapahtumat sekä koulun ulkopuolella tapahtuva toiminta. Oppilaiden ajattelua ja oivalluskykyä kehitetään tarjoamalla säännöllisesti mahdollisuuksia äänen ja musiikin parissa toimimiseen, säveltämiseen sekä muuhun luovaan tuottamiseen. Musiikin opetuksessa oppilaat opiskelevat musiikkia monipuolisesti, mikä edesauttaa heidän ilmaisutaitojensa kehittymistä.

Vuosiluokkien 7-9 musiikin opetus luo mahdollisuuksia musiikillisen osaamisen ja maailmankuvan laajentamiseen. Samalla opetus ohjaa oppilaita tulkitsemaan musiikin merkityksiä ja jäsentämään musiikkiin liittyviä tunteita ja kokemuksia. Opetuksen tehtävänä on myös kehittää oppilaiden kriittistä musiikkikulttuurien lukutaitoa ohjaamalla heitä analysoimaan ja arvioimaan, miten musiikilla viestitään ja vaikutetaan. Oppilaiden toimijuutta ja ajattelua vahvistetaan kertaamalla ja syventämällä aiemmin opittuja musiikillisia taitoja. Lisäksi oppilaat saavat tilaisuuksia oman oppimisensa suunnitteluun ja arviointiin. Heillä on mahdollisuus monipuoliseen luovaan musiikilliseen ilmaisuun ja musiikin tuottamiseen yksin ja yhdessä muiden kanssa. Tätä tuetaan luomalla yhteyksiä muihin ilmaisumuotoihin. Käyttäessään tieto- ja viestintätekniikkaa oppilaat tutustuvat musiikin ja digitaalisen median tekijänoikeuksiin ja käyttömahdollisuuksiin sekä niihin liittyviin mahdollisiin eettisiin ongelmiin.


Musiikin opiskelun lähtökohdat Europaeuksen koulussa

Musiikin opetuksessa lähtökohtana on soittaminen, laulaminen ja kuunteleminen. Tiedollinen aines opitaan tekemisen ja kokemisen kautta. On tärkeää luoda kannustava ilmapiiri. Positiivinen palaute rohkaisevat oppilasta ilmaisemaan itseään vapautuneesti ja omana itsenään.

Oppimisessa hyödynnetään luokan laajaa soitinvalikoimaa. Työtapoihin voidaan liittää musiikkiliikuntaa, ilmaisutaitoa ja tietotekniikkaa.

Musiikki on tärkeä osa koulun kulttuuria ja se voidaan helposti yhdistää koulun muuhun toimintaan. Oppilas pääsee halutessaan esiintymään koulun projekteihin ja juhliin.

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki musiikissa vuosiluokilla 7-9

On tärkeää luoda kokemus, että musiikin oppiminen on jokaiselle mahdollista. Luokassa löytyy jokaiselle soitin ja opettajan tehtävä on suunnitella eri ryhmille oman tasoiset tehtävät . Osallistuminen musiikin tekemiseen tulee olla rentoa ja on tärkeää luoda ilmapiiri, jossa oppilas rohkaistuu kokeilemaan esimerkiksi uusia soittimia.

Musiikin avulla olisi hyvä käsitellä myös tunteita ja luovuutta. Musiikki voi auttaa löytämään omaa tapaa ilmaista itseään. Siitä voi tulla oppilaalle tärkeä rentoutumisen muoto.

Musiikin opetuksessa kannattaa jakaa oppilaat pienempiin ryhmiin ja harjoitustiloina voidaan käyttää musiikkiluokan ympärillä olevia tiloja (auditorio, kitarahuone ja näyttämö).

Laaja-alaisen osaamisen tavoitteet musiikissa vuosiluokilla 7-9

L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen
Musiikissa oppilasta ohjataan ottamaan vastuuta yhteissoitossa. Oppilasta rohkaistaan tunnistamaan omat vahvuutensa ja hyödyntämään omaa osaamistaan. Vuorovaikutustilanteissa, joita toiminnallisissa musiikkihetkissä on paljon, oppilasta ohjataan kuuntelemaan ja eläytymään yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu
Oppilas oppii ymmärtämään suomalaisen musiikin olevan osa länsimaista musiikkikulttuuria. Ilmaisulliset taidot sekä tunteiden käsittely kehittyvät yhteismusisoinnissa. Oppilasta kannustetaan luovaan toimintaan sekä musiikilliseen ilmaisuun ja keksimiseen sekä nauttimaan musiikin kauneudesta ja tavoittelemaan musisoidessaan esteettistä kokemusta.

L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

Oppilas ymmärtää musiikin kuuntelemisen, soittamisen ja laulamisen edistävän terveyttä ja auttavan hallitsemaan tunteita. Musiikissa opitaan ilmaisemaan kokonaisvaltaisesti ja ryhmässä toimimalla vahvistetaan yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.

L4 Monilukutaito
Musiikki on median yksi keskeisimpiä vaikuttamisen keinoja, jota käytetään laajasti eri viestintävälineissä. Oppilas harjoittelee analyyttistä, kriittistä ja kulttuurista lukutaitoa.

L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen
Tietotekniikkaa voidaan hyödyntää tiedonhaun lisäksi mm tuottamalla omaa musiikkia . Musiikkiluokassa on hyvät mahdollisuudet oman musiikin tallentamiseen. Opitaan huomioimaan tekijänoikeudet.

L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys
Europaeuksen koulussa oppilaita rohkaistaan kehittämään yhteistä toimintakulttuuria osallistumalla musiikkitilaisuuksien suunnitteluun ja järjestämiseen. Oppilaita rohkaistaan oppilaita oma-aloitteisuuteen, pitkäjänteisyyteen ja ajankäytön suunnitteluun harjoitustilanteissa sekä sietämään epäonnistumisia ja jännitystä musiikin tekemisessä. Musiikin opiskeluun liittyvä projektityöskentely vahvistaa vuorovaikutustaitoja, opettaa pettymysten kohtaamista ja antaa tärkeitä onnistumisen elämyksiä.

Musiikin opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9

Opetuksen tavoitteet



Kuntakohtaiset lisäykset



Sisältöalueet

Laaja-alainen osaa-minen

Osallisuus

T1 kannustaa oppilasta rakentavaan toimintaan musisoivan ryhmän ja musiikillisten yhteisöjen jäsenenä


On tärkeää luoda kokemus, että musiikin oppiminen on jokaiselle mahdollista.

S1 Opetuksessa on keskeistä musiikillisten ilmaisutaitojen monipuolinen kehittäminen sekä omien ideoiden ja ratkaisujen tuottaminen. Käytössä olevien keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimien soittotaitoja syvennetään yhteismusisoinnissa.

S2 Musisoinnissa käytetään aiemmin opittuja musiikkikäsitteitä ja musiikin perusmerkintätapoja. Taitojen kehittyessä käsitteellistä osaamista syvennetään ja sovelletaan musisoinnin eri tilanteissa. Opetuksessa huomioidaan myös tulkinnan merkitys musiikillisessa ilmaisussa.

S3 Opetuksessa käsitellään oppilaiden esille tuomia aihepiirejä sekä heidän musiikkiin liittyviä kokemuksiaan ja havaintojaan.

S4 Ohjelmistoon monipuolisesti eri kulttuurien ja aikakausien musiikkia kansanmusiikista taidemusiikkiin ajankohtaiset musiikilliset ilmiöt huomioiden. Ohjelmistoon sisältyvät myös oppilaiden omat luovat tuotokset.

L2, L7

Musiikilliset tiedot ja taidot sekä luova tuottaminen

T2 ohjata oppilasta ylläpitämään äänenkäyttö- ja laulutaitoaan sekä kehittämään niitä edelleen musisoivan ryhmän jäseninä

Kannustetaan oppilasta laulamaan, onhan lauluääni instrumenttina aina mukana. Keskustellaan puheäänen ongelmista sekä kuinka ääntään voi itse huoltaa.

Tuodaan esille äänenmurroksen aiheuttamat muutokset.

Mahdollisuuksien mukaan kokeillaan moniäänistä laulua.

Muodostetaan pieniä lauluryhmiä tai kootaan kuoro koulun juhlaan.

Tutustutaan Savitaipaleen kuorotoimintaan ja kannustetaan osallistumaan meneillä oleviin musiikkiprojekteihin.

S1-S4 (ks edellinen)

L2

T3 kannustaa oppilasta kehittämään edelleen soitto- ja yhteismusisointitaitojaan keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimin

Europaeuksen koulun soittimet ovat oppilaiden käytössä. Soittamiseen kannustetaan, oppilaita rohkaistaan kokeilemaan soittimia ennakkoluulottomasti. Yhteissoitto on musiikinopetuksen ydin, jossa jokaiselle löytyy oma paikka.

Mahdollisuuksien mukaan oppilaat voivat tulla välituntisin treenaamaan musiikkiluokkaan.

S1-S4

L2

T4 rohkaista oppilasta monipuoliseen musiikkiliikunnalliseen kokemiseen ja ilmaisuun

Musiikin kokemusta voidaan helposti vahvistaa liikkeen avulla. Musiikkiluokan käsikirjastossa on hyviä oppaita, joissa on esim eri maiden tansseja. Rytmiikkaa voidaan opetella kehorytmiikan avulla.

S1-S4

L2

T5 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia ääniympäristön ja musiikin elämykselliseen kuunteluun ja havainnointiin sekä ohjata häntä keskustelemaan havainnoistaan

Musiikissa on helppo olla "ajan hermolla". On hyvä käydä keskusteluja erilaisista musiikillisista ilmiöistä ja päivän popbiiseistä. Musiikin kuuntelussa voidaan hyödyntää oppilaiden omia kännyköitä ja tabletteja. Musiikkiluokassa on "kuuntelutyynyt", jotka voidaan ottaa esille kun halutaan pitkäaikainen kuuntelu-/rentoutushetki, ne auttavat keskittymään.

S1-S4

L2

T6 kannustaa oppilasta rakentamaan luovaa suhdetta musiikkiin ja ohjata heitä improvisointiin, sovittamiseen ja säveltämiseen sekä taiteidenväliseen työskentelyyn

"Jokaisen meissä asuu pikku säveltäjä". Tätä ajatusta kannattaa rohkeasti tuoda esille. Ohjataan oppilasta ideoimaan, suunnittelemaan ja käyttämään musiikkia luovasti. Käytetään eri taiteenaloja yhdistäen esim. kuvaa, liikettä, tekstiä ja draamaa.

S1-S4

L1, L2, L6

T7 ohjata oppilasta musiikin tallentamiseen ja tieto- ja viestintäteknologian luovaan ilmaisulliseen käyttöön sekä musiikin tekemisessä että osana monialaisia kokonaisuuksia

Musiikkiluokassa on valmiina tallentamiseen liittyvää teknologiaa. Opetuksessa voidaan tallentaa ja esitellä oppilaille heidän omaa tuotantoaan.

S1-S4

L1, L2, L5

Kulttuurinen ymmärrys ja monilukutaito

T8 ohjata oppilasta tarkastelemaan musiikkia taiteenlajina ja ymmärtämään, miten musiikkia käytetään viestimiseen ja vaikuttamiseen eri kulttuureissa.

Tutustutaan monipuolisesti eri kulttuurien ja eri aikakausien musiikkiin sekä eri musiikkityyleihin.

Opetuksessa käsitellään oppilaiden esille tuomia aihepiirejä sekä heidän musiikkiin liittyviä kokemuksiaan ja havaintojaan.

Tutustutaan Savitaipaleen musiikkiperinteeseen.

S1-S4

L2, L4

T9 rohkaista ja ohjata oppilasta keskustelemaan musiikista käyttäen musiikin käsitteitä ja terminologiaa

Nuottikuvan seuraamisen avuksi opiskellaan:
tahtilajit, nuottien aika-arvot, muotorakenteet, sointumerkit, ylennys ja alennusmerkit ja sointutaulukoiden käyttö.
Musiikillisten merkintöjen ymmärtäminen auttaa musiikin itseopiskelua.

S1-S4

L4

Hyvinvointi ja turvallisuus musiikissa

T10 ohjata oppilasta tunnistamaan musiikin vaikutuksia tunteisiin ja hyvinvointiin

Musiikkia voidaan pohtia esim tehtävien muodossa;
- miltä laulaminen tuntuu?
- haastattele kotiväkeäsi; mitä musiikkia ennen kuunneltiin, millaista nuorten elämä oli ennen?
- millainen musiikki minua rentouttaa?

S1-S4

L3, L4

T11 ohjata oppilasta huolehtimaan kuulostaan sekä musisointi- ja ääniympäristön turvallisuudesta

Ohjataan oppilasta käyttämään soittimia ja laitteita turvallisesti sekä huolehtimaan kuulostaan ja toimimaan vastuullisesti musi-sointitilanteissa.

S1-S4

L3

Oppimaan oppiminen musiikissa

T12 ohjata oppilasta kehittämään musiikillista osaamistaan harjoittelun avulla, asettamaan tavoitteita musiikilliselle oppimiselleen ja arvioimaan edistymistään suhteessa tavoitteisiin.

Rohkaistaan oppilasta tavoitteellisuuteen ja pitkäjänteisyyteen. Musiikkia oppii treenaamalla!

Syksyisin on hyvä muistuttaa paikkakunnan musiikin harrastusmahdollisuuksista.

Kannustetaan oppilaita mukaan koulun musiikkiesityksiin.

S1-S4

L1



Musiikin tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 7-9

Musiikillisten tietojen ja taitojen oppiminen tapahtuu musisoiden eli laulaen, soittaen, kuunnellen, liikkuen, improvisoiden ja säveltäen sekä taiteidenvälistä työskentelyä ja teknologiaa hyödyntäen. Sisällöt valitaan siten, että oppilas tutustuu musiikkikulttuureihin ja -tyyleihin monipuolisesti. Sisällöt tukevat tavoitteiden saavuttamista ja hyödyntävät paikallisia mahdollisuuksia ja oppilaiden kokemuksia.

S1 Miten musiikissa toimitaan: Opetuksessa on keskeistä musiikillisten ilmaisutaitojen monipuolinen kehittäminen sekä omien ideoiden ja ratkaisujen tuottaminen. Äänenkäyttöä, laulutaitoa ja käytössä olevien keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimien soittotaitoja syvennetään yhteismusisoinnissa.

S2 Mistä musiikki muodostuu: Musisoinnissa käytetään aiemmin opittuja musiikkikäsitteitä ja musiikin perusmerkintätapoja. Taitojen kehittyessä käsitteellistä osaamista syvennetään ja sovelletaan musisoinnin eri tilanteissa. Opetuksessa huomioidaan myös tulkinnan merkitys musiikillisessa ilmaisussa.

S3 Musiikki omassa elämässä, yhteisössä ja yhteiskunnassa: Musiikillisten taitojen ja tietojen ohella opetuksessa käsitellään oppilaiden esille tuomia aihepiirejä sekä heidän musiikkiin liittyviä kokemuksiaan ja havaintojaan. Myös kuluttamisen ja kestävän hyvinvoinnin näkökulmat ovat olennaisia musiikissa. Opetuksessa rakennetaan yhteyksiä musiikin ja muiden oppiaineiden sekä erilaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden välille. Samalla pohditaan ja arvioidaan kriittisesti musiikin merkityksiä elämän eri tilanteissa eri aikoina ja aikakausina.

S4 Ohjelmisto: Ohjelmistoon ja erityisesti kuunteluohjelmistoon valitaan monipuolisesti eri kulttuurien ja aikakausien musiikkia kansanmusiikista taidemusiikkiin ajankohtaiset musiikilliset ilmiöt huomioiden. Äänenkäyttöä ja laulutaitoa harjoitetaan yksi- ja moniäänisten yhteislaulujen tai soololaulujen, äänikokeilujen ja erilaisten ääniharjoitteiden avulla. Ohjelmiston valinnassa otetaan huomioon kulttuuriperinnön vaaliminen, oppilaita innostavat teokset ja tehtävät sekä ohjelmiston käyttökelpoisuus musiikillisten taitojen oppimisessa. Ohjelmistoon sisältyvät myös oppilaiden omat luovat tuotokset ja sävellykset.

Musiikin oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokalla 7-9

Tavoitteena on luoda pedagogisesti monipuolinen ja joustava musiikin opiskelukokonaisuus, joissa erilaiset musiikilliset työtavat ja vuorovaikutustilanteet sekä yhteismusisointi ja muu musiikillinen yhteistoiminta on mahdollista. Oppimisen ilo, luovaan ajatteluun rohkaiseva ilmapiiri sekä myönteiset musiikkikokemukset ja -elämykset innostavat oppilaita ja sitouttavat heidät kehittämään musiikillista osaamistaan. Opetustilanteissa luodaan mahdollisuuksia tieto- ja viestintäteknologian käyttöön musiikillisessa toiminnassa. Musiikkikäsitteitä opiskellaan musiikillisin työtavoin. Opetuksessa hyödynnetään taide- ja kulttuurilaitosten sekä muiden yhteistyötahojen tarjoamia mahdollisuuksia.

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki musiikissa vuosiluokilla 7-9

Musiikin opetuksessa ja työskentelyn suunnittelussa otetaan huomioon oppilaiden erilaiset tarpeet, aikaisempi oppiminen ja kiinnostuksen kohteet. Työtapoja, opetusvälineitä ja soittimistoa sekä ryhmätyöskentelyä koskevat ratkaisut tehdään oppilaita kuullen. Ratkaisuilla luodaan musiikin oppimista edistäviä yhteismusisoinnin tilanteita sekä vahvistetaan oppilaiden itsetuntoa, työskentelytaitoja ja oma-aloitteisuutta. Työtapojen valinnassa kiinnitetään huomiota musiikkikulttuurin ja musiikin opetuksen mahdollisten sukupuolittuneiden käytäntöjen muuttamiseen.

Oppilaan oppimisen arviointi musiikissa vuosiluokilla 7-9

Musiikin opetuksessa oppilas tarvitsee realistista ja samalla kannustavaa ja rohkaisevaa palautetta myös perusopetuksen 7-9 vuosiluokilla. Ohjaava palaute auttaa oppilasta hahmottamaan yhä paremmin soivaa musiikillista toteutusta, musiikillista ilmaisua ja musiikin merkityksiä. Palautetta oppilas tarvitsee erityisesti, kun hän toteuttaa luovaan tuottamiseen ja musiikkiteknologiaan liittyviä kokonaisuuksia.

Musiikin päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona musiikin opiskelu päättyy kaikille yhteisenä oppiaineena. Päättöarvioinnilla määritellään, miten oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut musiikin yhteisenä opetettavan oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosana muodostetaan suhteuttamalla oppilaan osaamisen taso musiikin valtakunnallisiin päättöarvioinnin kriteereihin. Musiikissa oppilaan osaaminen kehittyy kaikilla tavoitealueilla oppimäärän päättymiseen saakka. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki valtakunnalliset päättöarvioinnin kriteerit. Oppilas saa arvosanan kahdeksan (8), mikäli hän osoittaa keskimäärin kriteerien määrittämää osaamista. Arvosanan kahdeksan tason ylittäminen joidenkin tavoitteiden osalta voi kompensoida tasoa heikomman suoriutumisen joidenkin muiden tavoitteiden osalta.

Musiikin päättöarvioinnin kriteerit hyvälle osaamiselle (arvosanalle 8) oppimäärän päättyessä

Musiikin opetuksen tavoitteena on

Sisältöalueet

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Arvion ”hyvä”/arvosanan kahdeksan osaaminen

Osallisuus

T1 kannustaa oppilasta rakentavaan toimintaan musisoivan ryhmän ja musiikillisten yhteisöjen jäsenenä

S1-S4

Musiikillisen ryhmän jäsenenä toimiminen

Oppilas toimii musiikillisen ryhmän jäsenenä, huolehtii osuudestaan ja kannustaa toisia.

Musiikilliset taidot ja tiedot sekä luova tuottaminen

T2 ohjata oppilasta ylläpitämään äänenkäyttö- ja laulutaitoaan sekä kehittämään niitä edelleen musisoivan ryhmän jäseninä

S1-S4

Äänenkäyttö ja laulaminen musiikkiryhmän jäsenenä

Oppilas käyttää ääntään musiikillisen ilmaisun välineenä ja osallistuu yhteislauluun sovittaen osuutensa osaksi kokonaisuutta.

T3 kannustaa oppilasta kehittämään edelleen soitto- ja yhteismusisointitaitojaan keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimin

S1-S4

Soittaminen musiikkiryhmän jäsenenä

Oppilas soittaa keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimia ja osallistuu yhteissoittoon melko sujuvasti.

T4 rohkaista oppilasta monipuoliseen musiikkiliikunnalliseen kokemiseen ja ilmaisuun

S1-S4

Musiikkiliikunta

Oppilas osoittaa hahmottavansa musiikin perussykkeen liikkuessaan ja sovittaa liikeilmaisuaan kuulemaansa musiikkiin.

T5 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia ääniympäristön ja musiikin elämykselliseen kuunteluun ja havainnointiin sekä ohjata häntä keskustelemaan havainnoistaan

S1-S4

Ääniympäristön ja musiikin kuuntelu ja siitä keskusteleminen

Oppilas kuuntelee ääniympäristöä ja musiikkia ja osaa kertoa havainnoistaan.

T6 kannustaa oppilasta rakentamaan luovaa suhdetta musiikkiin ja ohjata heitä improvisointiin, sovittamiseen ja säveltämiseen sekä taiteidenväliseen työskentelyyn

S1-S4

Musiikin luova tuottaminen

Oppilas osaa käyttää musiikillisia tai muita äänellisiä elementtejä kehittäessään ja toteuttaessaan uusia musiikillisia ideoita yksin tai ryhmän jäsenenä.

T7 ohjata oppilasta musiikin tallentamiseen ja tieto- ja viestintäteknologian luovaan ilmaisulliseen käyttöön sekä musiikin tekemisessä että osana monialaisia kokonaisuuksia

S1-S4

Musiikkiteknologian käyttö

Oppilas osaa käyttää musiikkiteknologian tarjoamia mahdollisuuksia omassa tai ryhmän ilmaisussa.

Kulttuurinen ymmärrys ja monilukutaito

T8 ohjata oppilasta tarkastelemaan musiikkia taiteenlajina

ja ymmärtämään, miten musiikkia käytetään viestimiseen ja vaikuttamiseen eri kulttuureissa

S1-S4

Kulttuurinen osaaminen

Oppilas osaa jäsentää musiikin käyttötapoja ja ilmenemismuotoja ja kertoa havainnoistaan.

T9 rohkaista ja ohjata oppilasta käyttämään musiikin merkintätapoja, käsitteitä ja terminologiaa musiikillisessa toiminnassa

S1-S4

Musiikillisten käsitteiden ja symbolien käyttö

Oppilas käyttää musiikin peruskäsitteitä ja -merkintätapoja sekä termejä musiikillisessa toiminnassa.

Hyvinvointi ja turvallisuus musiikissa

T10 ohjata oppilasta tunnistamaan musiikin vaikutuksia tunteisiin ja hyvinvointiin

S1-S4

Musiikin hyvinvointivaikutusten tunnistaminen

Oppilaan kanssa keskustellaan musiikin vaikutuksista hyvinvointiin ja tunteisiin, mutta tavoitetta ei oteta huomioon päättöarvosanan muodostamisessa.

T11 ohjata oppilasta huolehtimaan kuulostaan sekä musisointi- ja ääniympäristön turvallisuudesta

S1-S4

Kuulosta sekä musisointi- ja ääniympäristön turvallisuudesta huolehtiminen

Oppilas käyttää laitteita ja soittimia musisointitilanteissa ottaen huomioon muun muassa äänen ja musiikin voimakkuuteen sekä muut turvalliseen toimintaan liittyvät tekijät.

Oppimaan oppiminen musiikissa

T12 ohjata oppilasta kehittämään musiikillista osaamistaan harjoittelun avulla, asettamaan tavoitteita musiikilliselle oppimiselleen ja arvioimaan edistymistään suhteessa tavoitteisiin.

S1-S4

Oppimisen taidot

Oppilas asettaa ohjattuna musisointiin, musiikkiliikuntaan tai säveltämiseen ja muuhun luovaan tuottamiseen liittyviä tavoitteita sekä arvioi edistymistään suhteessa niihin.