Käsityö
Vappuhuiska sanomalehdestä
Peruukin valmistaminen sanomalehdestä
Asusteen valmistaminen sanomalehdestä
Käsityön etätehtävät joko pehmeistä tai kovista materiaaleista ryhmäjaon/valintasi mukaan
Käsityö 5.-6.lk (kovat materiaalit)
Kovien materiaalin käsityössä on kotona tehtävää itsenäistä suunnittelua.
Vuodenaikateemana on linnunpönttö.
Tavoitteena on, että mahdollisimman moni toteuttaisi työn, mikäli huhtikuussa palataan kouluun.
Ei haittaa, jos olet tehnyt sellaisen aiemmin. Aina voi tehdä paremmin.
Suunnittelun apuna saat käyttää Birdlife Suomi- nettisivustoa.
Etusivun välilehdeltä HARRASTUS pudotusvalikosta kuudes alaspäin. Sitten oikealle kohdasta MALLIT JA MITAT
Suunnittele ohjeiden mukaan toteutettavaksi linnunpönttö, jonka voi vuosittain aikaisin keväällä tai myöhään syksyllä avata tyhjentämistä varten.
Aukaisumekaniikka pitää suunnitella siten, ettei käytössä ole saranaa. Hienoa on myös se, jos pöntön voi avata ilman työkaluja.
Toteutukseen on koululla varattu myyntihetkellä 120x20mm pohjamaalattua lautaa, joka on osittain kutistunut kuivuessaan leveyteen 117mm.
Lautaa on mahdollista kaventaa pyörösahalla ja leventää liittämällä rinnalle tarvittavaan leveyteen sopiva levennysosa.
Jos Pinterestin käyttäminen on sinulle tuttua, voit hakea malleja ja ideoita sieltä. Yksinkertainen toteutus helpottaa valmistamista.
Katto voi olla myös kalteva, jotta vesi valuu pois katolta.
Jos kouluun palataan huhtikuussa pääsiäisen jälkeen, ota suunnitelmasi mukaan. Suunnitelman saa tehdä myös I-PADille.
Ohjeita linnunpöntön suunnitteluun
Käsityö 5.-6.luokka (pehmeät materiaalit)
Opettele lajittelemaan pyykkiä ja pesemään sitä aikuisen valvonnassa.
Ota valokuvia iPadilla ja dokumentoi tekemäsi kotityöt.
Alla linkkejä ja vinkkejä tehtäviin.