Osaatko puhua puutarhaa? Yrttien istuttamista ja puutarhasanastoa 28.9.

Tekijä: Anne Myllyaho
Syysauringon pilkahdellessa Citymarketin takaa kokoonnuimme jälleen puutarhalle raikkaaseen syyskuiseen aamuun. Halisten ja Hovirinnan Opetuskoti Mustikoista oli tullut ihan mukavan kokoinen joukko naisia puuhaamaan yhdessä lasten kanssa. Siirtolapuutarhan laidalla on puistoalue, jossa ei ole yksityisiä palstoja, mutta silti paljon erilaisia kasveja, omenapuita, luontopolku ja perhospuutarha. Perhospuutarhan viereen perustimme omat istutuslaatikkomme. Haimme pahvinkeräysastiasta pahvia, joista poistimme teipit ja levitimme ne tulevalle kasvimaalle. Pahvien tarkoituksena on estää rikkaruohojen kasvu ja mullan valuminen pois. Ajan myötä pahvit maatuvat pohjamaahan. Päälle laitoimme kaupasta valmiiksi hankitut istutuslaatikot ja täytimme ne mullalla. Lapset olisivat halunneet kastella multaa aina vaan lisää ja lisää... Kastelun jälkeen istutimme yhdessä yrttiruukut; minttua, sitruunamelissaa, ruohosipulia, salviaa ja persiljaa. Otimme yrteistä myös maistiaisia - pieniä käsiä piti jossain vaiheessa vähän toppuutellakin, kun koko ruohosipuli meinasi mennä parempiin suihin!

Istutuspuuhien ohessa opiskelimme vähän puutarhasanastoa kirjoista ja korteista. Mikä ero on kylvämisellä ja istuttamisella? Miten kukka ja mehiläinen liittyvät toisiinsa? Sanojen opettelussa lapset ja aikuiset tukivat hyvin toisiaan - lapset tunnistivat hyvin esimerkiksi siiran kuvasta, kun taas aikuiset pystyivät auttamaan yhteyksien miettimisessä ja sanojen lukemisessa. 

Lopuksi keräsimme päiväkodin palstalta mustaherukan lehtiä, josta valmistettua teetä nautimme yhdessä puutarhalla tuotetun hunajan kanssa. Nam!

- Anne, puutarhatyön ohjaaja

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä