Kuvagalleria 2022-2023

Pelastautumisharjoitus

Pehulan koulussa järjestettiin isompi pelastautumisharjoitus keskiviikkona 7.12. Keikyän VPK:n väki demosi meille pelastustilanteen sen jälkeen, kun olimme pelastautuneet kokoontumispaikalle savuavasta koulurakennuksesta.

Joulupukkihan se keittiöstä löytyi kärähtäneen joulupuurokattilan kera. Puurokin oli muuttunut kaikessa hötäkässä kattilalliseksi suklaakonvehteja!

Lukujuhlat

Marraskuussa vietettiin luku-marraskuuta. Innokkaimmat keräsivät yli kolmekymmentä ja osa pitkälti päälle 20 lukusuoritusta kuukauden aikana. 15 lukukerran rajapyykin ylittivät suurin osa, hienoa!

Ahkerat lukijat palkittiin pienellä muistamisella. Lisäksi kaikki pääsivät käpertymään lukumajoihinsa lukemaan sekä nauttimaan pienistä jouluherkuista.

Kulttuuriviikkojen esitys alaluokille

KorentoArtista meillä vierailivat Alberttiina ja Huubert perjantaina 9.12. He tulivat kesken liikuntatunnin tuomaan meille jouluisen tervehdyksen. Liikuntatunnilla kiersimme salissa liikuntarataa, jonka välineet on lainassa Sastamalan kaupungin liikuntatoimesta.

Suuhygienistin vierailu

Koulullamme kävi suuhygienisti puhumassa suun hyvinvoinnista. Oppilaat pääsivät itse osallistumaan paljon toimintaan ja perehtymään asioihin konkreettisten esimerkkien avulla. Kotona kuvien avulla voi vielä palata näiden tärkeiden asioiden äärelle ja keskustella suun hyvinvoinnista.

Moksu-viikon peikkoprojekti

Monialainen oppimiskokonaisuutemme käsitteli tänä vuonna lähialueen luontoa.

Askartelimme viikon aikana mm. peikot, joista täytimme ystäväpäiväkirjan sivut. Rakensimme niille myös majat ja nappasimme sekä lähi- että kokokuvia.

Retkipäivä Patsaspuistoon

Moksu-viikolla teimme pienen päiväretken Patsaspuistoon. Kauniissa syyskelissä kisasimme leikkimielisessä hernepussiviestissä, metsästimme värejä ja autonosia, teimme taideteoksia luonnonmateriaaleista sekä tietenkin evästimme nuotion äärellä. Mukaan oli kutsuttu myös sukulaisia ja tuttuja.

Harrastemessut

Harrastemessuilla toimintapisteitä meille pitivät
- Keikyän VPK
- FC-57
- Sari Viljanen, koiraharrastus
- Sastamalan seurakunta
- Helluntaiseurakunta
- TanssinTahti
- Keikyän Korvenkävijät, partio

Kotiin lähtenyt tiedote, miten päästä harrastuksiin mukaan.

Kasvimaan ja puutarhan satoa

Ympän tunnilla maisteltiin kasvimaan ja puutarhan satoa. Joukossa oli vanhoja tuttuja makuja sekä uusia tuttavuuksia.

Kiitos kaikille herkkuja tuoneille!