2.2 Perusopetuksen arvoperusta

Opetussuunnitelman perusteet on laadittu tässä esitetyn arvoperustan mukaisesti.

VESO-päivän ehdotus:
Pohja Säkylän kunnan perusoppetuksen avopohjalle luodaan kodeille, yhteistyötahoille ja kouluhenkilöstölle suunnatun arvokyselyn sekä oppilaiden arvotyöskentelyn perusteella. Arvopohja kirjataan kuntakohtaiseen opetussuunnitelmaan. Mahdolliset paikalliset lisäykset voidaan kirjata koulukohtaiseen opetussuunnitelmaan.

Oppilaiden ja huoltajien arvotyöskentely

Työskentely pohjautuu OPS:in yleisiin arvotavoitteisiin. Mitkä arvot nousevat oppilaiden keskuudessa tärkeimmiksi?

Arvopohjakeskustelua pitää käydä yhdessä huoltajien, oppilaiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Sen vuoksi OPS-työryhmä on mallintanut työskentelyn pohjaksi arvokeskustelutehtävän, joka toteutetaan jokaisessa peruskoulussa marraskuussa 2015.

Luokanvalvojat ja luokanopettajat vastaavat tehtävän toteutuksesta. Aiheen käsittely jatkuu kouluissa siten, että luokissa kootaan kunkin luokan oppilaiden vanhempien vastaukset yhteiseksi tuotokseksi. Kaikki yhteiset tulokset käsitellään opetussuunnitelmatyöryhmässä ja tuloksia tullaan käyttämään kirjoitettaessa oman koulumme opetussuunnitelman paikallista arvopohjaa.

Aikataulu:

  • Vko 46: LV jakaa tehtäväksiannon omalle luokalleen. Palautus viikon 47 alussa.
  • Vko 47: LV pitää oman luokan tunnin, jossa tehdään koonti
  • Vko 48: LV tekee lyhyen kirjallisen tiivistelmän oman luokan nostoista OPS-työryhmälle à lähettää sen viimeistään 26.11. mennessä OPS-vastaavalle: NIMI


->Merkittävimmiksi arvoiksi nousseet arvot kootaan kouluissa
->Kooste toimitetaan OPS-työryhmälle, joka kootessaan kuntakohtaisen OPS:in arvopohjaa ottaa huomioon koulujen yhteenvedot

Arviointi
-Arvopohdintaan voidaan palata kyselyin ja keskusteluin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä