Paikalliset soveltavat opinnot

ENA0 Tukimoduuli (2 op)

Tämän lukiossa aloittaville tarkoitetun moduulin keskeinen tavoite on kerrata peruskoulussa opittua sanastoa ja kielioppia sekä valmentaa opiskelijoita lukion työtapoihin.

Moduuli arvioidaan suoritusmerkinnällä S. 

ENA9 Abimoduuli (2 op)

Opiskelija valmistautuu tuleviin yo-kirjoituksiin kertaamalla keskeistä sanastoa, harjoittamalla puheen ja tekstin ymmärtämistä, tekemällä erilaisia rakenne- ja sanastotehtäviä sekä laatimalla erityyppisiä kirjoitustehtäviä. Opiskelijat osallistuvat moduulin aikana myös englannin kielen preliminäärikokeeseen.

Moduuli arvioidaan suoritusmerkinnällä S. 

ENA10 Opintomatkamoduuli (1 op)

Suorituksen edellytyksenä on mukanaolo opintomatkalla tai osallistuminen johonkin Pyhäjoen lukion kansainväliseen projektiin liittyvään liikkuvuuteen. Lisäksi opiskelija laatii matkasta raportin. Ensisijaisesti raportti toteutetaan englanninkielisenä multimediaesityksenä, jonka opiskelija voi laatia myös yhdessä toisen samaan matkaan tai liikkuvuuteen osallistuneen opiskelijan kanssa ja joka esitetään kouluyhteisölle esimerkiksi jossakin kansainvälisyysteemaan liittyvässä tilaisuudessa. Toissijaisesti raportin voi laatia myös kirjoittamalla englanninkielisen matkakertomuksen. Kummassakin raportointitavassa matkaa tarkastellaan sekä elämyksenä että oppimistapahtumana. 

Moduuli arvioidaan suoritusmerkinnällä S. 

Moduuli voidaan suorittaa osana Opintomatka-opintojaksoa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä