Koulun säännöt

Järjestyssääntöjen tavoitteet

Järjestyssääntöjen tehtävänä on totuttaa opiskelijat vastuuseen ja selvittää niitä oikeuksia ja velvollisuuksia, joita kouluyhteisön jäsenellä on.

Säännöt ovat välttämättömiä yhteisön toiminnalle päivittäisen työn rauhallisen sujumisen sekä yhteisön jäsenten viihtyvyyden ja turvallisuuden kannalta.

Koulualue, kouluaika, koulunkäyntiin liittyvät tilaisuudet ja kulkuneuvot

Koulun alue käyty oppilaiden kanssa läpi.

Kouluaika on lukujärjestyksen mukainen työaika, joka ajoittuu klo. 8.00 – 14.00 välille. Koulunkäyntiin liittyvä opetustilaisuus voidaan järjestää myös varsinaisen kouluajan ulkopuolella, mikäli näin sovitaan.

Koulunkäyntiin liittyväksi tilaisuudeksi on katsottava oppilaskunnan, opettajan (mikäli on kyseessä opetustapahtuma) tai rehtorin kouluaikana tai kouluajan ulkopuolella koulun alueella tai koulualueen ulkopuolella järjestämä tilaisuus kuten konsertit ,liikuntapäivät ja opiskelijakirkot.

Kulkuneuvot pysäköidään niille osoitetuille paikoille. Kulkuneuvojen turmeleminen on kiellettyä. Asianomainen on vastuussa teostaan ja velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingon.

Koulun järjestyssäännöt

Alkaen 1.8.2016
Päivitetty 1.8.2025

Järjestyssäännöt tarkistetaan vuosittain.


POHJOISSEUDUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1.8.2025

Järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä. (Perusopetuslaki 29§ 4.mom.)

 

Koulun järjestyssäännöt sekä niihin viittaavat lain kohdat velvoittavat kaikkia koulussa ja koulun alueella toimivia ihmisiä iästä riippumatta.

 

Koulun järjestyssäännöt ovat voimassa koulupäivän ajan, sekä välitunnin mittaisen ajan (15 min.) ennen oppituntien alkamista ja oppituntien päättymisen jälkeen (Opetushallituksen ohjeistus). Koulumatkat eivät kuulu koulun järjestyssääntöjen piiriin.

 

  1. YLEISET ASIAT

 

- käyttäydyn kohteliaasti

- kunnioitan toisia ihmisiä ja heidän koskemattomuuttaan

- olen ystävällinen

- toimin rauhallisesti

- toimin ohjeiden mukaan

- tervehdin tapaamiani ihmisiä

- huolehdin omista tavaroistani, en koske toisten tavaroihin ilman lupaa.

- yhteiset tavarat ovat kaikkien omaisuutta; jos vahingoitan niitä, ilmoitan siitä heti itse

koulun henkilökuntaan kuuluvalle

- en tappele enkä kiusaa ketään

- en roskaa ympäristöäni enkä riko yhteistä omaisuutta

- en huuda, kiroile enkä puhu sopimattomia

- tiedostan, että käyttäytymällä järjestyssääntöjen vastaisesti, voin saada siitä tekooni suhteutetun rangaistuksen (kasvatuskeskustelu, jälki-istunto yms.).

 

  1. KOULUMATKAT JA KOULUUN TULO

- otan kouluun työjärjestyksen mukaiset välineet ja varusteet

- karkit ja muut koulussa tarpeettomat tavarat jätän kotiin, mikäli se ei ole välttämätöntä esimerkiksi syntymäpäivätarjoiluja varten  

- linja-autossa ja taksissa noudatan kuljettajan ohjeita

- tulen kouluun ajoissa

- polkupyörän, potkulaudan, sähköpotkulaudan, potkukelkan ja muut kulkuvälineet,

sekä sukset vien niille osoitettuun paikkaan

- pysyn aamulla ulkona laukkuni kanssa kellon soittoon asti

- en ota rahaa kouluun, ellei toisin ole sovittu. Koulu ei korvaa kadonneita rahoja, mikäli niitä ei ole annettu opettajan säilytykseen.

- käytän aina kypärää koulupäivän sisällä pyöräillessäni ja kulkiessani sähköpotkulaudalla tai tavallisella potkulaudalla

 

  1. KÄYTÄVÄTILAT

- liikun rauhallisesti ja muita häiritsemättä käytävissä ja portaissa

- merkitsen päällysvaatteisiini ja jalkineisiini nimeni ja jätän ne oppitunnin ajaksi naulakkoon niille  varatuille paikoille

- en käytä naulakoita varastotilana vaan varastoin luistimeni ja mailani siististi seinän viereen tai muuhun sovittuun paikkaan

- en pallottele aulassa, käytävätiloissa tai luokkatiloissa

 

  1. MOBIILILAITTEIDEN KÄYTTÖ

-saan pitää mobiililaitteita (esimerkiksi matkapuhelin, tabletti, älykello) mukana koulussa, mutta en käytä niitä koulupäivän aikana ilman opettajan lupaa ja sovittua tarkoitusta. Koulu ei ole vastuussa kadonneista tai vahingoittuneista mobiililaitteista

- mobiililaitteet säilytetään koko koulupäivän ajan repussa

- minulla on oikeus ottaa yhteyttä huoltajaani, jos kyseessä on tilanne, jota ei voi siirtää koulupäivän jälkeiseen aikaan (esimerkiksi sairastuminen). Sairastumisesta ilmoittaa koulun aikuinen

- pidän mobiililaitteen äänet mykistettyinä koko koulupäivän ajan

- en käytä mobiililaitteita kiusaamiseen tai toisten häiritsemiseen, enkä osallistu toimintaan, jonka ikäraja ylittää oman ikäni. Tähän sisältyy myös sosiaalisen median käyttö (esimerkiksi Facebook, Instagram, WhatsApp, Twitter jne.)

- en käytä mobiililaitteella tekoälyä (esimerkiksi ChatGPT) koulutehtävien tekemiseen ilman opettajan lupaa

 

  1. LUOKKATILAT

- mikäli ennen tunnin alkamista on aikaa, teen sovittuja tehtäviä omalla paikallani

- annan ja säilytän työrauhan

- kiinnitän erityistä huomiota työni ja työympäristöni siisteyteen: pidän pulpettini tai lokeroni

järjestyksessä ja poistan sieltä tarpeettomat tavarat

- teen saamani tehtävät parhaani mukaan

- välitunneilla en ole ilman sovittua syytä luokassa edes järjestäjänä ollessani 

 

  1. VÄLITUNNIT

- menen välitunnille viivyttelemättä ja pääovista

- pysyn sovitulla välituntialueella

- pukeudun säänmukaisesti

- WC:ssä käydessäni noudatan siisteyttä, en sotke tai tuhri wc-tiloja

- en heittele roskia, kiviä, lumipalloja tms.

- en potki palloa rakennusten seiniin

- en käytä välitunnilla pesäpallomailoja tai räpylöitä, enkä myöskään jääkiekkomailoja

- en käytä polkupyörää välitunnilla ilman henkilökunnan lupaa

- pelaan pihasählyä vasta kun ulkovalvoja on paikalla, ja annan myös toisille mahdollisuuden  osallistua

-en pelaa välituntipelejä, jotka voivat aiheuttaa vaaraa itselleni tai oppilastovereilleni

- kuuntelen henkilökunnan ohjeita myös välituntipeleihin ja –leikkeihin liittyen ja noudatan niitä

 

  1. RUOKALA

- pesen kädet ennen ruokailua

- menen ruokalaan rauhallisesti kävellen

- maistan kaikkea ja otan ruokaa sen verran, mitä jaksan syödä

- osoitan kunnioitukseni ruokaa ja keittiöhenkilökuntaa kohtaan käsittelemällä ruokaa ja

astioita asiallisesti

- noudatan hyviä ruokailutapoja

- säilytän ruokailurauhan

- kiitän henkilökuntaa lähtiessäni

 

  1. YHTEISET TILAISUUDET

- kuljen yhteisiin tilaisuuksiin ja niistä pois rauhallisesti jonossa

- hiljennyn päivänavaukseen

- kunnioitan toisten esityksiä kuuntelemalla niitä

- en häiritse tilaisuuksia millään tavoin

 

 

 

 

 

 

 
Oppilasta, joka rikkoo järjestyssääntöjä, rangaistaan PL 36 §: ssä mainittujen seuraamusten ja menettelyjen mukaisesti.

 

 

Koulun puitteissa tapahtuva vapaa-ajan toiminta

18§ Milloin oppilaan vapaa-ajan toiminta tapahtuu koulun tiloissa tai koulun kerhojen puitteissa, tulee tällöin noudattaa koulun järjestys-sääntöjä.

19§ Koulussa toimii oppilaskunta. Oppilaskunnan tehtävänä on edistää opiskelijoiden yhteistoimintaa ja koulutyötä.

20§ Tilojen käytössä tulee koulun omat ja oppilaiden harrastustoiminnan käyttötarkoitukset asettaa etusijalle.