Motivation

Huoh, kerron teille nyt miksi sitä 'pakkoruotsia' opiskellaan

Fede

Yritän nyt selittään tän mahdollisimman yksinkertaisesti ja selkeästi, jotta jaksatte lukea. Suomi on yksi Pohjoismaista, mutta mikä erottaa aika radikaalisti Suomea muista, on kieli. Pohjoismaiden sisällä muutto ristiin rastiin opiskeluiden, työn, tai ihan vaan muuten vaan takia on helppoa ja vaivatonta. On paljon monimutkaisempaa muuttaa itseensä esimerkiksi johonkin Keski-Euroopan maahan. Kuka on yhtään perehtynyt Pohjoismaisiin kieliin tietää, että norjan ja tanskan kieli on todella samankaltaista, ja etenkin Norjassa moniin duunipaikkoihin pelkkä ruotsin taitaminen riittää.

Unohtamatta sitä, että Ruotsi on Suomen tärkein kauppakumppani, ja Pohjoismainen yhteistyö on todella yhteennivottua monilta osin. Tajuatteko, että jos ette osaa kieltä suljette itseltänne tsäännit opiskella ja työskennellä muissa Pohjoismaissa. Ja kuten aiemmin mainittua, jos osaat ruotsia osaat 60% norjaa ja 40% tanskaa. Eli et osaa vain ruotsia, vaan skandinaavista kieltä, jolla on parikymmentä miljoonaa puhujaa. Joo, englantiahan osaa ’kaikki’, mutta työpaikan saaminen toisesta maasta pelkällä englannilla on aika heikohkoa.

Jos joku imatralainen tulee nyt sanomaan, että ”mutta kun asun täällä Suomen maassa enkä koskaan mene mihinkään Pohjoismaahan enkä näe ruotsalaisia koko elämäni aikana niin hyödyllisemää opiskella vaikka espanjaa tai venäjää” tungen saappaan ....... Okei, noilla kahdella kielellä on rutkasti enemmän puhujia, mutta kuinka moni suomalainen lopulta eksyy espanjankieliseen maahan saatikka Venäjälle? Pohjoismaat on kuitenkin tuossa ihan vieressä, eikä tarvitse edes lähteä Itämeren toiselle puolelle, jo pelkästään esim. Vaasassa ja Turussa kaksikielisyys on aika vahvasti näkyvillä. Ja voitko ihan varmasti sanoa, ettet koskaan eksy edes Turkuun vaikkapa työn perässä? Ja siellä jopa moniin kesäduuneihin vaaditaan kaksikielisyyttä.

Lopuksi sanottakoon, että kielitaito on yksi tärkeimpiä taitoja mitä on ja avaa ihan käsittämättömästi ovia ja uusia ulottuvuuksia. Koskaan siitä ei ainakaan haittaa ole. Ajatelkaa mikä rikkaus on osata 3 kieltä ainakin jollain levelillä! Ja onneksi ruotsinkieli ja sen opiskelu ei ole mitenkään ylitsepääsemättömän vaikeaa. Ikävää ehkä, jos ei ole motivaatiota, mutta eipä mua ainakaan kiinnosta hittoakaan opiskella Afrikan valtioita ja Venäjän jokia, mutta enpä ole yhtä monen valittavan että miksi niitä pitää opiskella ja vetoavan siihen että ”en koskaan mene sinne, en tarvitse tätä tietoa!” :D

Demi

Nuorten keskustelupalstalta poimittua