Rikikaverit kertovat
Kokemuksia Rikikaveruudesta

Osa nykyisistä Rikikavereista on lähtenyt mukaan vuonna 2019 tai myöhemmin. Kaikki ovat kuitenkin olleet mukana jo useamman vuoden ajan. Moni kertoo nähneensä ilmoituksen asiasta lehdestä. Myös entisten työkavereiden houkuttelemana on ollut helppo lähteä mukaan. Moni halusi pitää työelämässä opittuja taitoja yllä ja kaipasi sisältöä elämäänsä joko työttömyyden tai eläkkeellä olemisen oheen.
Parhaaksi asiaksi Rikikaveruudessa moni mainitsee erityisesti sosiaalisuuden ja sen, että pysyy itse edelleen perillä tietoteknisissä sekä puhelinasioissa. Rikikaveruudesta moni kertoo saaneensa paljon hyvää itselleen. Haasteeksi vapaaehtoiset kokevat mm. puhelinten nopean vaihtuvuuden, koska jokaisessa on hieman eri ohjelmistot ja asetukset ovat eri nimellä ja eri paikassa. Joillakin kurssien rikikavereista on android -puhelin ja joillakin apple. Android -puhelinten käyttöjärjestelmät voivat vaihdella hieman merkistä riippuen. Moni rikikaveri kertoo oppineensa paljon vapaaehtoistyön kautta ja huomanneensa, ettei ehkä tiedäkään niin paljon kuin aluksi ajatteli tietävänsä. Rikikaverit saavat itse opetusta samalla auttaessaan muita. He kertovat armollisuuden itseään kohtaan olevan tärkeä asia.
Monella tunnilla opettajana toimiva suunnittelijaopettaja Suvi löytää joka kurssilla useamman asian, joista rikikaverit eivät itsekään tienneet. Yksi rikikavereiden hommista on kysellä tunnilla erilaisia, tyhmältäkin tuntuvia kysymyksiä, jotta oppilaana olevatkin rohkaistuisivat kyselemään asioita. Oikeasti tyhmiä kysymyksiä ei ole. Lähes kaikki kertovat oppineensa lukemaan ihmisten kehonkieltä ja näkee nykyään helpommin esimerkiksi jonkun epäröinnin.
Rikikaveriksi ei tarvitse tulla yksin vaan hommia tehdään yhdessä. Tarvittaessa saadaan vaikka kolmekin päätä yhteen. Rikikaveria ei jätetä. Omaa osaamista pystyy hyödyntämään ja jakamaan. Lisäksi muita auttamalla ylläpitää omiakin digitaitojaan.
Eräs oppilas on sanonut:
‘’Täällä on aina hauskaa, mukavia ihmisiä ja joka kerta oppiikin jotain!’’
Muutama on sanonut, että on kuin kotiin tulisi, kun tulee oppitunnille.