A priori, carpe diem, alumni, bona fide, alter ego, alma mater, alea iacta est, mare nostrum... Kaikki nämä käsitteet ovat meille tuttuja, vaikka kaikki eivät tuntisikaan niiden perimmäistä olemusta ja historiallista kontekstia. Ne ovat kuulolla, latina on kuulolla.

Humanistit, taloustieteilijät, juristit, lääkärit, yhteiskuntatieteilijät käyttävät latinaa jatkuvasti teksteissään ja puheissaan selittääkseen mitä tärkeimpiä loogisia käänteitä ja elävöittääkseen sanomaansa lisäämällä siihen latinan retorisia vivahteita. ”Olemme Akatemian jäseniä”, tunnusti aikoinaan Ciceron maailmankuvaa ihannoivassa teoksessaan Voltaire.

Latina on osa henkistä perimäämme. Se on erottamaton osa sitä, mitä olemme kaikki tässä ja nyt. Kulttuurimme, arkkitehtuurimme, ajattelumme, koulutusjärjestelmämme, valtarakenteemme, analysointi- ja argumentointitapamme ovat tinkimätön osa antiikin genealogian jatkumoa sanan varsinaisessa merkityksessä. Emme saisi unohtaa juuriamme. Vaikka ne ovat latinan lailla kaukaisia, ne pitävät monia nykyisyyden puita jykevästi pystyssä. 

Emme ehkä tiedosta tätä asiaa, mutta se on kyseenalaistamaton totuus. Ateneumin taidemuseon julkisivun ”Concordia res parvae crescunt” -sitaatilla on tarkoin harkittu merkitys, symboliikka, yhteiskuntaa parantava aie ja sanoma tuleville sukupolville. Sovussahan pienet asiat kasvavat! Epäsovussa suuret asiat taas tuhoutuvat.

Latinaa kutsutaan kuolleeksi kieleksi, mutta on olemassa ihmisiä, jotka pitävät sitä jatkuvasti elossa, mikä on osoitus todellisesta ciceromaisesta urheudesta. Tällaisia ovat kansalaisopiston latinan ryhmäni opiskelijat, joiden kiinnostus latinan kieltä kohtaan on syntynyt monin tavoin: kymmenien vuosien takaiset muistot – yliopistoaikojen nostalgia, koulunpenkin ensimmäiset antiikkia käsittelevät jännittävät historiantunnit, antiikin filosofian harrastus, lehtori Yrjö-Otto Lakan ”sytyttävät” oppitunnit oppikoulun ajoilta. Minkä tahansa kielen opiskelun alkutaival on haastava ja työläs, mutta eihän se ”tie maanpäältä tähtiin ole loiva”, kuten Seneca on asian sukkelasti ilmaissut.

Muutama vuosi sitten aloitimme yksittäisistä sanoista – substantiiveista, adjektiiveista, verbeistä ja pronomineista. Viime keväänä olemme jo – haasteista huolimatta – onnistuneet kääntämään Ad fontes -kurssilla antiikin klassikoita: Cornelius Nepoksen Kuuluisten miesten Atticuksen elämänkerran, Julius Caesarin Gallian sodan gallialaisten etnografisen kuvauksen, Lucius Annaeus Senecan kirjeen Kirjeet Luciliukselle-kirjekokoelmasta ja muutaman Plinius nuoremman kirjeen seesteisestä joutilaisuudesta ja oppimisen korvaamattomasta tärkeydestä.

”Ymmärrys ja tieto muinaisista ajoista on kasvanut. Latina on hyvä tuki muille kielille. Se on musiikkia ja matematiikkaa”, toteaa runollisesti Heli Tyynysniemi. Käännöskurssi on ollut tosiaan eräänlainen rehellisyyden huipentuma, jossa moni on ymmärtänyt sen, että latina on moniulotteinen kieli ja ”kulttuuri”, jonka salojen selvittäminen vaatii asiayhteyden käsittämistä, keskinäistä neuvottelua ja rohkeaakin tulkintaa. 

”Pienehkön opetusryhmän hyvän yhteishengen saattelemina”, kuten Satu Seppä alleviivaa, olemme salapoliisien lailla pyrkineet kollegiaalisesti ymmärtämään, mitä antiikin ajan ajattelijat ovat halunneet todellakin sanoa ja välittää tuleville sukupolville. ”Se on virkistävää aivovoimistelua. On erikoinen tunne kokea, että latinaa puhunut henkilö on ilmaissut itseään juuri noilla talteen jääneillä sanoilla ja saada lukea ne ikään kuin suoraan hänen päästään ilman muiden välikäsiä. Kuin aika katoaisi väliltämme”, kuvailee Risto Ojanen käännöstuokioiden tulkinnallista prosessia.

Käännöshetkien suurin anti on perustunut yhteisöllisyyteen – yhteisiin ilon hetkiin, kun on koettu korvaamattomia ”ahaa-elämyksiä” käännösten takana piilevistä aarteista. Mainittakoon se, että yksittäisellä verbillä saattaa olla latinan kielessä kymmeniäkin merkityksiä!

Lopuksi haluaisin väittää, että latina ei korreloi teknologian ja tekoälyn algoritmien kanssa. Todellisuutemme muuttuminen monimutkaisemmaksi ja nopeammaksi ajoittain jopa pelottaa. Latina arvostaa sen sijaan yksinkertaisuutta, hitautta, epikurolaista joutenoloa, stoalaista tyyneyttä ja intoa elää nykyhetkessä. Kielenopiskelun kaltaiset pienet ilot tekevät meistä lopulta ihmisiä ja suojelevat meitä sisimmän ihmisyytemme unohtamiselta.

FM Reino Haimi

latinan ja italian kielen opettaja

Teksti on julkaistu syksyn 2025 koulutusoppaassa.