12.2 Valinnaiset aineet
12.2 Valinnaiset aineet (OPS-perusteet)
Valinnaisten aineiden tehtävänä on syventää ja laajentaa oppilaan osaamista oppilaan valinnan mukaisesti. Valinnaisten aineiden yhteenlaskettu määrä on vähintään yhdeksän vuosiviikkotuntia vuosiluokilla 1-9. Valinnaisena aineena voidaan tarjota perusopetukseen soveltuvia, syventäviä ja soveltavia perusopetukselle asetettuja tavoitteita tukevia aineita tai useasta aineesta muodostettuja oppiainekokonaisuuksia. Valinnaisten aineiden tulee edistää perusopetukselle asetettujen tavoitteiden saavuttamista307. Syventävät valinnaiset aineet syventävät ja/tai laajentavat yhteisten oppiaineiden tavoitteita ja sisältöjä. Soveltavat valinnaiset aineet voivat sisältää aineksia useasta eri oppiaineesta tai laaja-alaisesta osaamisesta. Soveltavilla valinnaisilla aineilla voidaan edistää oppiaineiden yhteistyötä esimerkiksi taide- ja taitoaineiden opinnoissa, tieto- ja viestintäteknologiassa, kuluttaja- ja talouskasvatuksessa, globaalikasvatuksessa tai draamaopinnoissa.
Opetuksen järjestäjä päättää, mitä valinnaisia aineita tarjotaan. Opetuksen järjestäjän tulee ottaa valinnaisten aineiden tarjonnasta sekä arvioinnista päättäessään huomioon opiskelijaksi ottamisen perusteet toiselle asteelle308.
Valtioneuvoston asetuksessa määritellyssä tuntijaossa on vuosiluokilla 1-9 varattu yhdeksän vuosiviikkotuntia opetusaikaa valinnaisille aineille. Mikäli opetuksen järjestäjän hyväksymässä tuntijaossa ylitetään perusopetusasetuksen määrittelemä vähimmäisvuosiviikkotuntimäärä (222 vvt), voivat tunnit ylityksen osalta sisältää myös valinnaisia aineita. Valinnaisiin aineisiin osoitettuja vuosiviikkotunteja voidaan tarvittaessa käyttää painotetun opetuksen järjestämiseen.
__________________
307 Valtioneuvoston asetus (422/2012) 6 §
308 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus opiskelijaksi ottamisesta ammatillisessa peruskoulutuksessa (4/2013); Opetusministeriön asetus opiskelijaksi ottamisen perusteista lukiokoulutuksessa (856/2006)
Porin kaupunki
Porin kaupungissa valinnaisiin aineisiin on käytettävissä vuosiluokilla 4–6 yksi vuosiviikkotunti luokka-astetta kohden. Vuosiluokilla 4–6 voidaan yhden vuosiviikkotunnin valinnainen aine jakaa kahteen 0,5 tunnin moduuliin, mikä lisää oppilaiden valinnaisuutta erityisesti pienemmissä kouluissa. Valinnaisaineiden järjestämisessä voidaan hyödyntää myös eri ikäluokista muodostettavia ryhmiä erityisesti vuosiluokilla 4–6.
Seitsemännellä vuosiluokalla opiskellaan yksi yhden vuosiviikkotunnin laajuinen valinnainen aine. Kahdeksannella vuosiluokalla valinnaisiin aineisiin on käytettävissä kaksi vuosiviikkotuntia ja yhdeksännellä vuosiluokalla kolme vuosiviikkotuntia. Vuosiluokilla 8–9 valinnaiset aineet muodostetaan siten, että kahdeksannella vuosiluokalla tarjotaan yksi kahden vuosiviikkotunnin valinnainen aine, jonka opiskelu jatkuu yhdeksännellä luokalla. Yhdeksännellä vuosiluokalla tarjotaan tämän lisäksi yksi yhden vuosiviikkotunnin laajuinen valinnainen aine. Niin sanotussa yksisarjaisessa yläkoulussa valinnaisten aineiden tunnit voidaan jakaa vuosiluokan sisällä laajuuksiltaan eri tavalla kuin yllä on esitetty.
Painotetussa opetuksessa ja englannin kielellä annettavassa kaksikielisessä opetuksessa osa valinnaisten aineiden tunneista voidaan käyttää painotettuun opetukseen. Tällöin painotetussa opetuksessa, jossa painotetaan tiettyä oppiainetta tai oppiainekokonaisuutta sekä englannin kielellä annettavassa kaksikielisessä opetuksessa, valinnaisten aineiden tarjonta voi olla on suppeampi kuin muussa perusopetuksessa. Painotettua opetusta sekä kaksikielistä opetusta järjestävät koulut tiedottavat tästä oppilasvalinnan yhteydessä ja kuvaavat painotetun opetuksen valinnaisainetarjonnan opetussuunnitelmassaan ja/tai valinnaisaineoppaissaan.
Valinnaisista aineista päättää koulun rehtori. Huoltajille ja oppilaille tiedotetaan lukuvuosittain, mitä valinnaisia oppilaat voivat valita.
Koulun opetussuunnitelmaan ja/tai erilliseen valinnaisaineoppaasssa kuvataan:
- Koulun valinnaisainetarjonta, vuosiluokat, joilla kutakin valinnaista ainetta tarjotaan sekä kunkin valinnaisen aineen tavoitteet ja sisällöt vuosiluokittain, valinnaisen aineen arviointi sekä oppimisympäristöihin, työtapoihin, tukeen ja ohjaukseen liittyvät mahdolliset erityispiirteet.
- Kuinka paljon painotetussa tai englannin kielellä annettavassa kaksikielisessä opetuksessa opiskelevat oppilaat voivat valita valinnaisia aineita.