Porin kaupunki

Vuosiluokkien 6 ja 7 välinen siirtymävaihe

Siirtyminen kuudennelta seitsemännelle luokalle edellyttää koulun tai koulujen henkilöstön suunnitelmallista yhteistyötä, opetuksen kannalta tarpeellisen tiedon siirtämistä sekä oppimisympäristöjen, toimintatapojen ja ohjaavien asiakirjojen tuntemista. Alakoulussa englantia oppilaalle opettanut henkilö ja yläkoulussa aineenopettaja, luokanvalvoja ja erityisopettaja vaihtavat keskenään oppimisen kannalta oleellista tietoa oppilaasta. Erityisopettajan rooli korostuu sellaisten oppilaiden kohdalla, joilla on erityisiä haasteita oppimisessa. Kodin ja koulun välisen vuorovaikutuksen merkitys korostuu siirtymävaiheessa. Siirtymä tarkoittaa oppilaille usein uuteen ryhmään sopeutumista, uusiin opettajiin ja ympäristöön tutustumista. Koulun tehtävä on huolehtia, että myös näillä vuosiluokilla työskentelytavat ja arviointikäytännöt ovat oppilaiden ikäkauteen ja edellytyksiin soveltuvia. Oppilaille ja kodeille tiedotetaan opetuksen tavoitteista ja arviointikriteereistä. Monet tulevaisuuteen vaikuttavat valinnat tulevat ajankohtaisiksi.

LAAJA-ALAISEN OSAAMISEN TAVOITTEET VUOSILUOKILLA 7–9

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1)

Englannin oppimisessa ohjataan oppilas ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan ja johdatellaan häntä löytämään itselleen parhaat tavat esimerkiksi sanaston opiskeluun. Oppilas oppii tulemaan tietoiseksi siitä, millä tavoin hän oppii vierasta kieltä parhaalla mahdollisella tavalla ja oppii löytämään mahdollisuuksia harjaantua englannin kielessä myös luokkahuoneen ulkopuolella. Oppilaita ohjeistetaan käyttämään tietotekniikan tarjoamia mahdollisuuksia kielten opiskelussa. Englannin kieltä voidaan käyttää myös muiden oppiaineiden tunneilla.

Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2)

Koulutyössä tuetaan oppilaan ymmärrystä omasta ja muiden kulttuuri-identiteetistä tutustumalla erilaisten englanninkielisten tekstien kautta kulttuurien moninaisuuteen ja toisaalta yhteenkietoutuneisuuteen. Oppilaiden kanssa tutkitaan miten englanninkielisten maiden kulttuuri näkyy taiteessa, mediassa ja populäärikulttuurissa ja heijastuu sitä kautta muiden maiden kulttuureihin. Englannin kielen kautta tarjoutuu mahdollisuuksia autenttiseen kulttuurien väliseen viestintään vieraalla kielellä.

Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3)

Oppilas ohjataan tulemaan toimeen arjen tilanteissa myös arkielämän ja kotimaan ulkopuolella ja toiminaan näissä englannin kielellä ja uskaltamaan ilmaista itseään rohkeasti vajavaisillakin kielitaidoilla. Kansainvälinen kommunikaatio tapahtuu monesti internetin kautta. Oppilaita ohjataan TVT:n vastuulliseen ja turvalliseen käyttöön.


Monilukutaito (L4)

Monilukutaito on esillä englannin opetuksessa laajasti. Opetuksessa käytettävät tekstit ovat monista eri lähteistä ja edustavat eri tekstityyppejä. Oppilaille tarjotaan niin ääntä, kuvaa kuin kirjoitettuakin tekstiä ja oppilaita ohjataan myös itse tuottamaan ja arvioimaan monenlaisia tekstejä. Englannin kieli tarjoaa loistavat mahdollisuudet autenttisien tekstien ottamiseen osaksi opetusta ja oppilasta ohjataan löytämään omalle osaamistasolle haastavistakin teksteistä oleellisin. Englannin kielen voi myös ottaa välineaineeksi monen reaaliaineen tai matematiikan opiskeluun.

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen (L5)

Tieto- ja viestintäteknologia tarjoaa oppilaalle luontevan väylän päästä osaksi todellista englanninkielistä kommunikaatiota, ja opettajat tukevat oppilasta hakeutumaan edellä mainitun kaltaisiin kommunikaatiotilanteisiin. Internetissä tapahtuva kommunikaatio vieraalla kiellä tarjoaa oppilaalle loistavan mahdollisuuden osallistua häntä itseään kiinnostavien aiheiden käsittelyyn ja tarjoaa samalla väylän kielitaidon kehittämiseen.

Opettajat ohjaavat oppilaan käyttämään TVT:tä tehokkaalla tavalla kielenopiskelussa. Oppilas ohjataan hakemaan apua tekstien tulkintaan tehokkaalla ja luotettavalla tavalla, lähdekritiikkiä unohtamatta.

TVT tarjoaa myös pelillisyyden ja leikillisyyden kautta mahdollisuuksia vieraan kielen oppimiselle ja nämä hyödynnetään opetuksessa.

Työelämätaidot ja yrittäjyys (L6)

Opetuksessa ja yhteistyössä eri ulkopuolisten toimijoiden kanssa saadaan oppilas ymmärtämään kielitaidon, erityisesti englannin osaamisen, merkitys työelämässä. Oppilaat oppivat ilmaisemaan itseään vieraalla kielellä tilanteissa, joita he saattavat kohdata työelämässä, esimerkkinä mainittakoon erilaiset neuvottelu- ja vuorovaikutustilanteet. Opetuksessa käytettävät työtavat harjaannuttavat oppilaan yhteistyö- ja ryhmätyötaitoja. Oppilaat harjaantuvat rohkeiksi viestijöiksi myös englannin kielellä.

Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (L7)

Opetuksessa käsitellään demokratian, kansainvälisen yhteistyön ja kestävän kehityksen teemoja myös englannin kielellä. Vieraskielisessä viestinnässä opetellaan ilmaisemaan itseään rakentavasti ja sujuvasti. Oppilasta ohjataan vastuunkantoon mahdollisissa kansainvälisissä projekteissa. Oppilaat ohjataan ymmärtämään miten englannin kielen taito avaa heille ovia kansainväliseen yhteistyöhön ja vaikuttamiseen.

VUOSILUOKKA: 7

TUNTIMÄÄRÄ: 2 VUOSIVIIKKOTUNTIA

Opetuksen tavoitteet

Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Laaja-alainen osaaminen

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

T1 edistää oppilaan taitoa pohtia englannin asemaan ja variantteihin liittyviä ilmiöitä ja arvoja antaa oppilaalle valmiuksia kehittää kulttuurienvälistä toimintakykyä. Ohjataan oppilas tutustumaan englannin kielen valta-asemaan ja laajaan levinneisyyteen,

S1

L1, L2

T2 kannustaa löytämään kiinnostavia englanninkielisiä sisältöjä ja toimintaympäristöjä, jotka laajentavat käsitystä globalisoituvasta maailmasta ja siinä toimimisen mahdollisuuksista. Erityisesti internetin tarjoamat mahdollisuudet toimia englannin kielellä otetaan tarkasteluun.

S1

L1, L2

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan, millaisia säännönmukaisuuksia englannin kielessä on, miten samoja asioita ilmaistaan muissa kielissä sekä käyttämään kielitiedon käsitteitä oppimisensa tukena. Ohjataan oppilas ilmaisemaan itseään vajavaisellakin kielitaidolla.

S1

L1, L3

Kielenopiskelutaidot

T4 rohkaista oppilasta asettamaan tavoitteita, hyödyntämään monipuolisia tapoja oppia englantia ja arvioimaan oppimistaan itsenäisesti ja yhteistyössä sekä ohjata oppilasta myönteiseen vuorovaikutukseen, jossa tärkeintä on viestin välittyminen. Oppilasta ohjataan myös lisääntyvään oikeakielisyyteen ja ilmaisun tarkkuuteen kirjallisessa ja suullisessa viestinnässä ja sen tärkeyden ymmärtämiseen.

S2

L1, L3

T5 kehittää oppilaan itsenäisyyttä soveltaa luovasti kielitaitoaan sekä elinikäisen kieltenopiskelun valmiuksia. Ohjataan oppilas käyttämään kielitaitoaan myös luokkahuoneen ulkopuolella.

S2

L1

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa

T6 rohkaista oppilasta osallistumaan keskusteluihin, jotka käsittelevät jokapäiväisiä asioita ja omaa elämää ja arkea.

S3

L4

T7 tukea oppilaan aloitteellisuutta viestinnässä, kompensaatiokeinojen käytössä arkipäiväisistä ja hänelle itselle tärkeistä asioista puhuttaessa.

S3

L4, L6

T8 auttaa oppilasta tunnistamaan viestinnän kulttuurisia piirteitä ja tukea oppilaan rakentavaa ja kohteliasta kulttuurienvälistä viestintää.

S3

L2

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä

T9 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia kuulla ja lukea monenlaisia itselleen merkityksellisiä yleiskielisiä ja yleistajuisia tekstejä erilaisista lähteistä sekä tulkita niitä käyttäen erilaisia strategioita. Tarjotaan oppilaalle mahdollisuuksia keskustella teksteistä oppitunnilla.

S3

L4

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä

T10 ohjata oppilasta tuottamaan sekä puhuttua että kirjoitettua tekstiä erilaisiin tarkoituksiin yleisistä ja itselleen merkityksellisistä aiheista kiinnittäen huomiota rakenteiden monipuolisuuteen ja ohjaten hyvään ääntämiseen ja kasvavaan oikeakielisyyteen.

S3

L5, L6

S1 Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen: Opettaja ohjaa oppilasta tutustumaan englannin kielen aseman historiallisiin syihin. Käytetään ja harjoitellaan sellaisia kielitiedon käsitteitä, jotka auttavat oppilaita englannin kielen opiskelussa sekä kielten välisessä vertailussa.

S2 Kielenopiskelutaidot: Vahvistetaan edelleen kieltenopiskelutaitoja. Erityistä huomiota kiinnitetään sanaston opiskelun taitoihin ja johdatellaan kukin oppilas löytämään itselleen sopivimmat ja motivoivimmat tavat oppia uutta sanastoa uuden opeteltavan aineksen kasvaessa. Harjoitellaan oppimateriaalin monipuolista käyttöä, sanastojen käyttöä, kokonaisuuksien hahmottamista, ryhmittelyä, tiedon hakemista ja tiedon luotettavuuden arviointia. Kiinnitetään enenevässä määrin huomiota oikeakielisyyden merkitykseen erityisesti kirjallisissa tuotoksissa.

S3 Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa, taito tulkita tekstejä, taito tuottaa tekstejä: Sisältöjä yhdessä valittaessa näkökulmana on nuoren toiminta englannin kielellä eri yhteisöissä, ajankohtaisuus, oppilaiden kiinnostuksen kohteet ja jokapäiväisissä tilanteissa selviytyminen englannin kielellä. Sanastoa ja rakenteita opetellaan arkipäiväisten tilanteiden yhteydessä, kuten itsestään kerrottaessa tai neuvoa kysyttäessä. Opettelussa käytetään monia erilaisia tekstejä, niin kirjoitettuja tekstejä kuin äänitteitäkin. Havainnoidaan ja harjoitellaan runsaasti erilaisia vuorovaikutustilanteita eri viestintäkanavia hyödyntäen. Oppilas ohjataan kertomaan menneestä ja tulevasta ajasta sujuvasti kaikkia aikamuotoja käyttäen. Harjoitellaan ääntämistä edelleen ja tulkitaan foneettisia aakkosia.

VUOSILUOKKA: 8

TUNTIMÄÄRÄ: 2 VUOSIVIIKKOTUNTIA

Opetuksen tavoitteet

Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Laaja-alainen osaaminen

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

T1 edistää oppilaan taitoa pohtia englannin asemaan ja variantteihin liittyviä ilmiöitä ja arvoja antaa oppilaalle valmiuksia kehittää kulttuurienvälistä toimintakykyä ja saada oppilas ymmärtämään mitkä ovat hänen omat mahdollisuutensa osallistua englanninkielisen maailman toimintaan.

S1

L1, L2

T2 kannustaa löytämään kiinnostavia englanninkielisiä sisältöjä ja toimintaympäristöjä, jotka laajentavat käsitystä globalisoituvasta maailmasta ja siinä toimimisen mahdollisuuksista kiinnittäen huomioita englannin kielisiin maihin ja kulttuureihin.

S1

L1, L2

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan, millaisia säännönmukaisuuksia englannin kielessä on, miten samoja asioita ilmaistaan muissa kielissä sekä käyttämään kielitiedon käsitteitä oppimisensa tukena. Ohjataan oppilas käyttämään kieliopillisia käsitteitä sujuvammin ja itsenäisemmin. Ohjataan oppilasta ymmärtämään samankaltaisuuksia hänen osaamissaan eri kielissä.

S1

L1, L3

Kielenopiskelutaidot

T4 rohkaista oppilasta asettamaan yhä haasteellisempia tavoitteita itselleen, hyödyntämään monipuolisia tapoja oppia englantia ja arvioimaan oppimistaan itsenäisesti ja yhteistyössä sekä ohjata oppilasta kehittämään keskustelu- ja vuorovaikutustaitojaan.

S2

L1, L3

T5 kehittää oppilaan itsenäisyyttä soveltaa luovasti kielitaitoaan sekä elinikäisen kieltenopiskelun valmiuksia Rohkaistaan oppilas ilmaisemaan itseään kokeilevasti ja rohkeasti sekä kirjallisissa että suullisissa tuotoksissa.

S2

L1

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa

T6 rohkaista oppilasta osallistumaan keskusteluihin yhä abstraktimmalla tasolla. Oppilaat ohjataan harjoittelemaan erilaisia kanssakäymistilanteita, jotka eivät liity vain jokapäiväiseen elämään vaan erilaisiin yllättäviin tilanteisiin ja mielipiteen ilmaisemiseen.

S3

L4

T7 tukea oppilaan aloitteellisuutta viestinnässä, kompensaatiokeinojen käytössä ja merkitysneuvottelun käymisessä erityisesti tilanteissa, joihin oppilas saattaa joutua ulkomailla ollessaan.

S3

L4, L6

T8 auttaa oppilasta tunnistamaan viestinnän kulttuurisia piirteitä ja tukea oppilaan rakentavaa kulttuurienvälistä viestintää ja ottamaan osaa viestintään yhä kulttuurille ominaisemmalla tavalla.

S3

L2

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä

T9 tarjotaan oppilaalle mahdollisuus lukea ja kuulla yhä moninaisempia tekstejä. Aihealueita laajennetaan arkipäivän kokemuksista vapaa-aikaan ja ajankohtaisiin asioihin. Harjoitellaan strategioita haasteellisemmiksi muuttuvien tekstien tulkintaan.

S3

L4

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä

T10 ohjata oppilasta tuottamaan sekä puhuttua että kirjoitettua tekstiä tilanteissa, joissa hän joutuu neuvottelemaan tai käsittelemään abstrakteja käsitteitä. Kiinnitetään enenevässä määrin huomiota myös oikeakielisyyteen ja lauserakenteiden sujuvuuteen ja monipuolisuuteen (esimerkiksi sujuvaan aikamuotojen käyttöön ja erilaisiin sivulauserakenteisiin). Ääntämiseen kiinnitetään huomiota osana sujuvaa suullista kommunikaatiota.

S3

L5, L6

S1 Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen: Rakennetaan ymmärrystä maailman moni- ja rinnakkaiskielisyydestä sekä kielellisistä oikeuksista. Tutkitaan englannin kielen kehittymistä globaaliksi lingua francaksi tutustuen sen asemaan myös muualla englanninkielisessä maailmassa Britannian ja Yhdysvaltojen ulkopuolella. Otetaan selkoa joidenkin sellaisten maiden kulttuureista ja elämänmuodoista, joissa englanti on keskeisin yhteiskunnassa käytetty kieli. Kielitiedon käsitteet otetaan sujuvaan käyttöön ja ohjataan oppilasta käyttämään niitä pohtiessaan erilaisia kielellisiä kysymyksiä. Opettaja ohjaa oppilaan etsimään yhdenmukaisuuksia tai samankaltaisuuksia tämän osaamissa kielissä.

S2 Kielenopiskelutaidot: Vahvistetaan edelleen kieltenopiskelutaitoja. Harjoitellaan oppimateriaalin monipuolista käyttöä,. Ohjataan oppilas löytämään monipuolisia tapoja oppia englantia myös luokkahuoneen ulkopuolella ja itsenäisesti. Oppilas ohjataan käyttämään sanastoja, hahmottamaan kokonaisuuksia, ryhmittelemään ja hakemaan tietoa ja arvioimaan tiedon luotettavuutta.

S3 Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa, taito tulkita tekstejä, taito tuottaa tekstejä: Sisältöjä yhdessä valittaessa näkökulmana on nuoren toiminta englannin kielellä eri yhteisöissä, erityisesti ulkomailla tapahtuva kommunikaatio ja ajankohtaisuus, oppilaiden kiinnostuksen kohteet, sekä oppilaiden osallisuus ja toimijuus paikallisesti ja globaalisti. Otetaan huomioon englannin kielen levinneisyys ja asema globaalin kommunikaation kielenä. Sanastoa ja rakenteita opetellaan monenlaisista teksteistä, kuten kertovista, kuvaavista tai vaikuttavista teksteistä. Laajennetaan oppilaan ilmaisuvarastoa ja opetetaan oppilas käyttämään yhä monimutkaisempia lauserakenteita ja sivulauseita mm. relatiivilauseita. Rakenteista keskeisimpänä on konditionaali. Opiskellaan myös adjektiivien ja adverbien taivutusta sekä muodostamista. Verbirakenteita laajennetaan. Havainnoidaan ja harjoitellaan runsaasti erilaisia vuorovaikutustilanteita eri viestintäkanavia hyödyntäen.

VUOSILUOKKA: 9

TUNTIMÄÄRÄ: 2 VUOSIVIIKKOTUNTIA

Opetuksen tavoitteet

Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Laaja-alainen osaaminen

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

T1 edistää oppilaan taitoa pohtia englannin asemaan ja variantteihin liittyviä ilmiöitä ja arvoja antaa oppilaalle valmiuksia kehittää kulttuurienvälistä toimintakykyä aloitteellisella tavalla.

S1

L1, L2

T2 kannustaa löytämään kiinnostavia englanninkielisiä sisältöjä ja toimintaympäristöjä, jotka laajentavat käsitystä globalisoituvasta maailmasta ja siinä toimimisen mahdollisuuksista ja saadaan ohjataan oppilas tutustumaan englantiin lingua francana.

S1

L1, L2

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan, millaisia säännönmukaisuuksia englannin kielessä on, miten samoja asioita ilmaistaan muissa kielissä sekä käyttämään kielitiedon käsitteitä sujuvasti ja monipuolisesti oppimisensa tukena.

S1

L1, L3

Kielenopiskelutaidot

T4 rohkaista oppilasta asettamaan tavoitteita, hyödyntämään monipuolisia tapoja oppia englantia ja arvioimaan oppimistaan itsenäisesti ja yhteistyössä sekä ohjata oppilasta myönteiseen vuorovaikutukseen. Vuorovaikutustaitoja harjoiteltaessa kiinnitetään huomiota niin sujuvaan suulliseen kuin kirjalliseenkin ilmaisuun.

S2

L1, L3

T5 kehittää oppilaan itsenäisyyttä soveltaa luovasti kielitaitoaan sekä elinikäisen kieltenopiskelun valmiuksia. Ohjataan oppilas tiedostamaan englannin kielen asema muiden sisältöjen oppimisen välineenä.

S2

L1

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa

T6 rohkaista oppilasta osallistumaan keskusteluihin aiheista, joissa käsitellään myös mielipiteitä keskittyen erityisesti oppilaan tulevaisuuden suunnitelmiin ja mahdollisuuksiin.

S3

L4

T7 tukea oppilaan aloitteellisuutta viestinnässä, kompensaatiokeinojen käytössä esimerkiksi ongelmanratkaisutilanteissa.

S3

L4, L6

T8 auttaa oppilasta tunnistamaan viestinnän kulttuurisia piirteitä ja tukea oppilaan rakentavaa kulttuurienvälistä viestintää. Auttaa oppilasta ymmärtämään viestinnän erilaisuutta eri puolilla englanninkielistä maailmaa.

S3

L2

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä

T9 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia kuulla ja lukea monenlaisia itselleen merkityksellisiä ja enenevässä määrin haasteellisia, tekstejä autenttisista lähteistä sekä tulkita niitä hyödyntäen erilaisia strategioita.

S3

L4

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä

T10 ohjata oppilasta tuottamaan sekä puhuttua että kirjoitettua tekstiä erilaisiin tarkoituksiin ajankohtaisista ja globaaleista aiheista. Kiinnitetään huomiota rakenteiden monipuolisuuteen ja tilanteeseen sopivaan tyyliin. Ohjataan oppilas ilmaisemaan asioita persoonattomassa muodossa. Ohjataan oppilaan englannin ääntämistä yhä syntyperäisempään suuntaan.

S3

L5, L6

S1 Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen: Rakennetaan ymmärrystä maailman moni- ja rinnakkaiskielisyydestä sekä kielellisistä oikeuksista. Tutkitaan englannin kielen kehittymistä globaaliksi lingua francaksi. Otetaan selkoa joidenkin sellaisten maiden kulttuureista ja elämänmuodoista, joissa englanti on keskeisin yhteiskunnassa käytetty kieli. Käytetään laajasti kielitiedon käsitteitä, jotka auttavat oppilaita englannin kielen opiskelussa sekä kielten välisessä vertailussa. Vertaillaan sanaston ja lauserakenteiden samankaltaisuuksia muiden oppilaan osaamien vieraiden kielten ja englannin välillä ja ohjataan oppilasta etsimään apua ja tekemään päätelmiä eri kieliä vertaillen. Hankitaan tietoa joistakin englannin kielen varianteista.

S2 Kielenopiskelutaidot: Vahvistetaan edelleen kieltenopiskelutaitoja. Harjoitellaan edelleen oppimateriaalin monipuolista käyttöä, sanastojen käyttöä, kokonaisuuksien hahmottamista, ryhmittelyä, erityisesti painottaen tiedon hakemista ja tiedon luotettavuuden arviointia. Ohjataan oppilas oma-aloitteeseen kielen oppimiseen ja materiaalien hankintaan eri medioita ja väyliä käyttäen.

S3 Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa, taito tulkita tekstejä, taito tuottaa tekstejä: Sisältöjä yhdessä valittaessa näkökulmana on nuoren toiminta englannin kielellä eri yhteisöissä, ajankohtaisuus, oppilaiden kiinnostuksen kohteet, erityisenä painotusalueena suuntautuminen toisen asteen opintoihin ja työelämään sekä tutustuminen nuorten työelämässä ja opiskelussa tarvittavaan kielitaitoon sekä oppilaiden osallisuus ja toimijuus paikallisesti ja globaalisti. Otetaan huomioon englannin kielen levinneisyys ja asema globaalin kommunikaation kielenä ja pyritään luomaan oppilaalle kuva itsestään itsenäisenä toimijana myös englannin kiellä. Sanastoa ja rakenteita opetellaan monenlaisista teksteistä, kuten kertovista, kuvaavista tai vaikuttavista teksteistä. Opetellaan kirjoittamaan ja tuottamaan suullisesti, kieliopillisesti ja sanastollisesti monipuolista kieltä käyttäen muun muassa erilaisia persoonattomia verbi- ja lauserakenteita kuten passiivia, infinitiiviä ja ing-muotoja. Opetellaan myös ilmaisemaan asioita epäsuoran kerronnan keinoin. Havainnoidaan ja harjoitellaan runsaasti erilaisia vuorovaikutustilanteita eri viestintäkanavia hyödyntäen.

Oppimisympäristöjen ja työtapojen tavoitteet vuosiluokilla 7–9

Oppimisympäristöjä ja työtapoja valittaessa otetaan huomioon oppimiskäsitys oppilaasta oman oppimisensa subjektina. Työtavat pidetään oppilasta motivoivina. Tavoitteena on, että kielenkäyttö olisi mahdollisimman asianmukaista, luonnollista ja oppilaille merkityksellistä. Oppitunneilla työskennellään pareittain, pienryhmissä mutta myös itsenäisesti, opettajajohtoista oppimista unohtamatta. Oppimistilanne viedään mahdollisuuksien tarjoutuessa myös luokan ulkopuolelle. Suullista harjoittelua käytetään runsaasti ja oppilaille tarjotaan mahdollisuus tuottaa ikätasolle sopivia pidempiä kirjallisia tekstejä itse. Monikielisyys- ja kielikasvatuksen tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan opettajien yhteistyötä. Pelillisyyden, musiikin ja draaman avulla oppilaat saavat mahdollisuuden kokeilla kasvavaa kielitaitoaan ja käsitellä myös asenteita. Opetuksessa käytetään monipuolisesti eri oppimisympäristöjä, viestintäkanavia ja -välineitä. Teksteistä hankitaan tietoa, niitä jaetaan ja julkaistaan. Oppilaita ohjataan aktiiviseen toimijuuteen ja itsenäiseen vastuun ottoon omasta oppimisestaan mm. tarjoamalla mahdollisuus itsearviointiin. Oppilaat tutustuvat ympäröivän yhteisön monikielisyyteen ja -kulttuurisuuteen kotikansainvälisyyden avulla. Heille tarjotaan myös mahdollisuuksia harjoitella kansainvälistä yhteydenpitoa. Englantia käytetään aina kun se on mahdollista myös muilla oppitunneilla.

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki vuosiluokilla 7-9

Oppilaita ohjataan käyttämään kielitaitoaan rohkeasti. Runsas viestinnällinen harjoittelu tukee oppilaiden kielitaidon kehittymistä. Oppilaita kannustetaan opiskelemaan myös muita koulun tarjoamia kieliä. Oppilaille, joilla on kieliin liittyviä oppimisvaikeuksia, tarjotaan tukea ensisijaisesti luokassa eriyttämisen keinoin mutta myös tarpeen tullen osa-aikaisessa erityisopetuksessa. Oppilas ohjataan toteuttamaan omaa oppimispolkuaan. Oppilaiden mahdolliset oppimissuunnitelmat ja muut pedagogiset dokumentit päivitetään ja pidetään ajan tasalla ja ne ohjaavat opettajaa tuen tarjoamisessa. Opetus suunnitellaan niin, että se tarjoaa haasteita myös muita nopeammin edistyville tai englantia entuudestaan osaaville oppilaille.

Oppilaan oppimisen arviointi vuosiluokilla 7–9

Oppimista arvioidaan monin eri tavoin myös itse- ja vertaisarvioinnin keinoin. Arviointi kohdistuu kaikkiin tavoitteisiin, ja arvioinnissa otetaan huomioon kaikki kielitaidon osa-alueet. Niiden arviointi perustuu Eurooppalaiseen viitekehykseen ja sen pohjalta laadittuun suomalaiseen sovellukseen. Arvioinnissa välineenä voidaan käyttää esimerkiksi Eurooppalaista kielisalkkua mutta myös perinteistä arviointikäytäntöä.

Arviointi on monipuolista. Oppimista ohjaavan ja kannustavan palautteen avulla oppilaita autetaan tulemaan tietoisiksi omista taidoistaan ja kehittämään niitä. Heitä rohkaistaan käyttämään oppimaansa erilaisissa viestintätilanteissa. Arvioinnissa on mukana paitsi viestinnällisten taitojen arviointi myös oikeakielisyys. Monipuolinen arviointi tarjoaa mahdollisuuksia osoittaa osaamistaan myös oppilaille, joilla on kieleen liittyviä oppimisvaikeuksia tai joilla on muulla tavoin kielellisesti erilaiset lähtökohdat.

Päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona oppiaineen opiskelu päättyy kaikille yhteisenä oppiaineena. Päättöarvioinnilla määritellään, miten oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut englannin kielen A-oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosana muodostetaan suhteuttamalla oppilaan osaamisen taso englannin kielen A-oppimäärän valtakunnallisiin päättöarvioinnin kriteereihin. Osaaminen kielitaidon eri osa-alueilla kehittyy kumuloituvasti. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki valtakunnalliset päättöarvioinnin kriteerit riippumatta siitä, mille vuosiluokalle vastaava tavoite on asetettu paikallisessa opetussuunnitelmassa. Oppilas saa arvosanan kahdeksan (8), mikäli hän osoittaa keskimäärin kriteerien määrittämää osaamista. Arvosanan kahdeksan tason ylittäminen joidenkin tavoitteiden osalta voi kompensoida tasoa heikomman suoriutumisen joidenkin muiden tavoitteiden osalta.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä