Koulukirjasto Kirjuli

Lukemisen juhlaa

Kaarisillassa vietettiin keskiviikkona 15.10. koulukirjaston virallisia avajaisia. 

Avajaisjuhlassa koulun väki, vanhemmat ja kutsuvieraat pääsivät nauttimaan erilaisista esityksistä. 

Eka- ja tokaluokkalaiset pääsivät esittelemään lukutaitojaan, videoesityksissä kerrottiin kirjaston syntymisestä ja mihin kaikkeen kirjoja voidaankaan käyttää. Nelos- ja kutosluokkalaiset lauloivat kirjoista ja Peppi Pitkätossusta. Oppilaat ja koulun henkilökunta paljastivat omat lempikirjansa ja toinen toistaan erikoisemmat paikat, missä voi lukea. Lukutaidon merkityksestä ja omista lukukokemuksista kertoivat myös juhlapuhujat kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mikael Ropo ja murrekirjailija Elina Wallin. Ahkeria lukijoita palkittiin ja lukurauha julistettiin muutamallakin eri kielellä. Avajaiset olivat myös nimiäiset, sillä rehtori paljasti vihdoin, että kirjaston nimi on Kirjuli.

Oppilaiden päivä jatkui avajaisjuhlan jälkeen kirjavinkkauksien, kirjanmerkki- ja tietovisapajojen ja tietysti lukemisen merkeissä.


Suuri kiitos kaikille kirjoja lahjoittaneille ja kirjastohanketta tukeneille. Kirjuliin voi yhä lahjoittaa hyväkuntoisia ja “nykyaikaisia” lasten ja nuorten kirjoja. 


Luitko jo jutun kirjastomme avajaisista Satakunnan Viikosta?

https://www.sv24.fi/uutiset/koulukirjaston-nimi-julkistettiin-juhlassa-6.139.178007.f00a24c6b1

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä