Koulun työryhmät

Koulussamme toimii kuusi työryhmää

Koulussa toimii kuusi eri työryhmää: johtoryhmä, hyvinvointityöryhmä, monikieliset-työryhmä, erityisopetuksen verkko-työryhmä, tapahtuma- ja toimintatyöryhmä sekä pikkulasten koulu -työryhmä. Työryhmissä opettajat suunnittelevat koulun toimintaa. Työryhmiin mukaan kutsutaan huoltajia ja oppilaita.

Koulun johtoryhmä

Koulun johtoryhmässä on kahdeksan jäsentä. Työryhmän puheenjohtajana on rehtori. Johtoryhmä johtaa ja kehittää koulun toimintaa yhdessä rehtorin kanssa. Johtoryhmä suunnittelee koulun lukuvuoden yhdessä työryhmien ja solujen edustajien kanssa. Johtoryhmä vastaa koulun toimintasuunnitelman tekemisestä ja sen toteutumisesta Johtoryhmä tekee ehdotuksia ja päätöksiä asioista, joita työryhmät ja solut esittävät. Johtoryhmä seuraa myös koulun budjettia ja suunnittelee hankintoja, mm. oppikirjat, sähköinen materiaali, koulutarvikkeet.


Verkko-ryhmä - erityisopetuksen työryhmä

Verkko-ryhmä on koulumme erityisopettajista ja oppilashuollon toimijoista muodostettu ryhmä. Ryhmän tehtävänä on vastata koulun erityisopetuksesta ja sen kehittämisestä muun henkilökunnan kanssa. Verkko-ryhmä tukee samanaikais- ja yhteisopettajuutta ja tarvittaessa ehdottaa muutoksia opetusjärjestelyihin. Työryhmän jäsenet seuraavat erityisopetuksen tarpeita koulussamme ja pitävät siihen liittyvät asiakirjat ajan tasalla. Ryhmä on tarpeen mukaan yhteydessä eri viranomaisiin mm. koulupsykologi, perheneuvola, lastensuojelu, poliisin Ankkuri-tiimi.

Tapahtuma- ja toimintatyöryhmä

Työryhmä keskittyy kehittämään koulussa tapahtuvaa yrittäjyyskasvatusta ja keksimään sekä toteuttamaan erilaisia tapahtumia. Työryhmän vastuualueeseen kuuluu monialaisten oppimiskokonaisuuksien ideointi ja kehittäminen pitkällä aikajänteellä. Myös opettajien tvt-taitojen kehittäminen ja erilaisten opetusohjelmistojen tutuksi tekeminen opettajille sisältyvät tapahtuma- ja toimintaryhmän toimenkuvaan. Työryhmä työskentelee yhteistyössä koulun ulkopuolisten tahojen kanssa ja pyrkii kehittämään toimivia verkostoja, joiden hyödyntäminen esimerkiksi koulun yrittäjyyskasvatuksessa on keskeistä.

Hyvinvointityöryhmä

Työryhmä kartoittaa vuosittain koulun oppilaiden hyvinvointitilannetta (erilaiset kyselyt). Tämän perusteella järjestämme erilaisia tapahtumia ja toimintaa, jotka liittyvät havaittuihin hyvinvoinnin puutteisiin. Lisäksi olemme järjestäneet mm. nuorisovaaleja ja joka vuosi henkilökunnan kyselytunnin. Ryhmän kokouksissa vierailevat asiantuntijoina vanhempainyhdistyksen ja oppilaiden edustajat.

Laatu ja arviointi -työryhmä

Työryhmä keskittyy arviointiin ja sen kehittämiseen sekä opettajien, oppilaiden että kotien näkökulmista. Ryhmän jäsenet kouluttautuvat arvioinnin saralla ja jakavat saamiaan oppeja eteenpäin kouluyhteisössä. Arvioinnin tulee olla tasapuolista ja monipuoliseen näyttöön perustuvaa. Tämä työryhmän tehtävänä on auttaa opettajia löytämään ne moninaiset tavat, joilla oppilaat voivat osoittaa osaamistaan.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä