Luokanopettaja

Luokissa tapahtuva oppilashuolto

Luokanopettaja on koulupäivän aikana oppilaan lähin ohjaaja, jolla on ensisijainen vastuu kasvatus- ja opetustehtävän toteuttamisesta ja vaikeuksien tunnistamisesta.

Luokanopettaja seuraa oppilaan poissaoloja, keskustelee oppilaan kanssa ja tekee yhteistyötä huoltajien kanssa. Luokanopettaja edistää ryhmäytymistä ja hyvinvointia koko luokan tasolla ja puuttuu esimerkiksi kiusaamistilanteisiin. Kaikissa luokissa on käynnissä ryhmäytymisohjelmia koko lukuvuoden ajan. Oppilaiden välisiä suhteita seurataan erilaisin keinoin, jotta mahdollisiin ongelmiin pystytään puuttumaan nopeasti. 

Opettaja käy uuden ryhmänsä oppilaiden kanssa käydään henkilökohtaisen keskustelun lukuvuoden alussa ja lopussa. Muina vuosina keskusteluja järjestetään tarvittaessa. Keskustelun tavoitteena on varmistaa, että jokainen lapsi tulee kuulluksi ja hänen mahdolliset tuen tarpeensa havaitaan ajoissa.

Luokanopettaja ohjaa oppilaan tarvittaessa oppilashuollon palveluihin, kuten terveydenhoitajan vastaanotolle tai koulukuraattorille.