Väinölän koulu

Väinölän koulu

Väinölän koulu sijaitsee Porissa Väinölän kaupunginosassa. Koulun oppilaaksiottoalueita ovat Väinölän, Koivistonluodon, Metallinkylän, Harmaalinnan ja Kartanon asuinalueet.

Koulussamme opiskelee n. 265 oppilasta. Luokkia on 12, opettajia 17 ja koulunkäynninohjaajia kolme. Viime lukuvuonna saimme joukkoomme uuden erityisluokanopettajan, jolloin resurssimme oppimisen tuessa vahvistui. Lisäksi koulun henkilöstöön kuuluu koulusihteeri sekä oppilashuollon työntekijöitä: kouluterveydenhoitaja, perhetyöntekijä, koulukuraattori ja koulupsykologi. 

Koulu toimii kahdessa eri rakennuksessa. Pääkoulussa opiskelevat luokat 3.-6. ja pikkukoulu on 1.-2. -luokkalaisten oma valtakunta. Koulussa on suuri liikuntaan aktivoiva piha. Lähiympäristöstä löytyy jokiranta, metsää, teollisuusalue sekä suuri kauppakeskus. Koulussamme on erilliset tilat mm. liikuntaan, musiikkiin, käsitöihin ja kuvataiteeseen sekä erityisopetukseen ja 1.-2. -luokkien yhteiseen työskentelyyn.

Alkuopetuksessa toteutamme joustavaa alkuopetusta, jolloin 1.-2. -luokkalaisia ryhmitellään joustavasti suomenkielen ja matematiikan tunneilla. Tavoite on, että mahdollisimman moni lapsi pystyy opiskelemaan omassa lähikoulussaan omalla tasollaan. Hyödynnämme toiminnallista oppimista sekä digitaalisia työkaluja monipuolisesti kaikilla luokka-asteilla.

Jokaisessa luokassa toteutetaan suunnitelmallisesti ryhmäytymisohjelmia sekä harjoitellaan tunnetaitoja ja toisten huomioon ottamista. Jos kiusaamista esiintyy, siihen puututaan välittömästi yhdessä sovituin menetelmin ja tilannetta seurataan niin kauan kuin on tarve. Ennaltaehkäisevä työ ja suunnitelmallinen ryhmäyttäminen ovat tuottaneet hyviä tuloksia ja useiden kyselyjen perusteella Väinölän koulussa oppilaat voivat hyvin.

Vireä ja innostunut henkilöstömme levittää positiivista energiaa myös luokkahuoneisiin. Henkilöstömme antaa oppilaille mallia hyvästä yhteistyöstä ja tekee aktiivista yhteistyötä myös kotien kanssa. Väinölässä on eriomaiset mahdollisuudet laadukkaaseen opiskeluun, antoisaan työskentelyyn ja monipuoliseen hyvinvointiin.