Erityisopetus
Erityisopetus Väinölän koulussa
Väinölän koulussa työskentelee yksi laaja-alainen erityisopettaja ja kaksi erityisluokanopettajaa. Koulussamme ei ole kiinteitä pienryhmiä, vaan kaikki oppilaat kuuluvat johonkin yleisopetusluokkaan. Erityisluokanopettajat työskentelevät luokanopettajien kanssa tiiviissä yhteistyössä tukien oppilaita sekä omassa luokassa että pienemmässä ryhmässä. Riittävällä tuella varmistetaan, että jokaisen koulupolku etenee itselleen sopivassa tahdissa ja mahdollisimman moni lapsi voi käydä omaa lähikouluaan.
Osa-aikaista erityisopetusta saava oppilas opiskelee 1-3 h viikossa laaja-alaisen erityisopettajan tuella. Erityisopettajan kanssa harjoitellaan useimmiten lukemiseen, kirjoittamiseen tai matematiikkaan liittyviä asioita. Erityisopetuksen tavoitteena on tukea oppilaan kasvua ja oppimista, ennaltaehkäistä koulunkäynnin haasteita ja auttaa luokanopettajaa tuen järjestämisessä. Erityisopetusta annetaan oppituntien aikana joko niin, että oppilas opiskelee erityisopettajan kanssa kahdestaan tai pienryhmässä, tai niin, että erityisopettaja on mukana luokassa toisena opettajana.
Erityisopetuksen tarvetta selvitetään seuloilla ja testeillä. Luokanopettajalla on yleensä hyvä kuva siitä, ketkä luokan oppilaista hyötyvät osa-aikaisesta erityisopetuksesta. Erityisopettaja on mukana tuen tarpeen tunnistamisessa, tuen suunnittelussa ja sen toteutuksessa.
Erityisopettaja tukee koteja myös artikulaatiovirheiden puheopetuksessa vuosiluokilla 1-2. Puheopetuksessa oleva oppilas saa erityisopettajalta säännöllisesti kotiharjoittelutehtäviä, joiden oikea suorittaminen käydään läpi koulussa puheopetustuokiolla.
Väinölän koulussa laaja-alaisena erityisopettajana toimii Minna Vihelä. Häneen voi luokanopettajan ohella olla yhteydessä silloin, kun oppimisen tuen asiat mietityttävät. Erityisopettajan erityiseen osaamiseen kuuluvat esim. lukemisen, kirjoittamisen ja puheen vaikeudet, neuropsykiatriset haasteet, monialainen asiantuntijayhteistyö ja pedagogiset asiakirjat.
Erityisluokanopettajina lv 25-26 työskentelevät Heidi Huhdanmäki ja Essi Suuriniemi. Heidi työskentelee pääasiallisesti 1.-2. -luokkalaisten kanssa, Essi 3.-6.-luokkalaisten kanssa. Opetus suunnitellaan yhteistyössä luokanopettajien ja laaja-alaisen erityisopettajan kanssa.