Tehtävä 2: Oman osaamisen esittely

TEHTÄVÄ 2:

Tee
 persoonallinen ja myyvä omaa osaamistasi esittelevä tuotos työnhakua varten. Osaamisella tarkoitetaan taitoja, tietoja ja kokemuksia, joita sinulle on kertynyt opintojen, harrastusten, luottamustehtävien ja työelämän kautta. 

Oman osaamisen kirjallinen, suullinen tai visuaalinen esille tuominen on tärkeä taito: esimerkiksi ansioluettelo on näyteikkuna osaamisestasi ja kertoo oleellisia asioita mahdollisille työnantajillesi. Oman yksilöllisen osaamiskokonaisuutesi havainnollistaminen tekee osaamistasi näkyväksi. Muista, että osaaminen on ammattiaineiden ja -tekniikoiden hallinnan lisäksi vuorovaikutustaitoja, digi-taitoja, verkostoitumisen taitoja ja esim. kykyä toimia kansainvälisissä ympäristöissä. 

Tuotoksessasi, joka voi olla video, PowerPoint, Word-tiedosto, esittelet omaa osaamistasi innostavasti ja kattavasti.

Esittelysi pohjautuu omaan ansioluetteloosi. 

K21LMETm

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

S18LMAA

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

K20Lelhom

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.