Suunnittelupohjia

Todenna tehdyt perussiivoustyöt

Ohessa laatimani yleisohjeet kuivien tilojen ja märkätilojen perussiivouksen suunnitteluun ja erityisesti tehtyjen siivoustöiden todentamiseen. Käytä perussiivouksen suunnittelussa kohdekohtaisia ohjeita (vastuunjakoineen), mikäli niitä ei ole, dokumentoi perussiivousta malliesimerkkiäni hyödyntäen. Lähtökohtana perussiivouksen suunnittelussa ja toteutuksessa on aina asiakaskohdekohtainen palvelusopimus ja siitä johdetut palvelukuvaukset, muut käytännön työtä tukevat ohjeet. - Pirkko-

Tilakohtaisen perussiivouksen dokumentointi

Perussiivousta dokumentoidaan vaihtelevasti, joissakin työpaikoilla on käytössä perussiivousvihkot, kalenterit, pohjapiirustukset, joista voi päätellä tilaan tehdyn työn tiettynä ajanjaksona. Ajankohdan merkintä on kuitenkin pintapuolinen merkintä, tarkoitus on siirtää tilan perussiivouksen historiatiedoissa seuraaville tekijöille muutakin dataa, kuten
- onko kyseessä nk. kevennetty perussiivous (esimerkiksi ei ikkunoiden läpipesua jne.) --> töiden rytmitys ja työn kuormituksen huomioiminen tasapuolisesti ja - arvoisesti työyhteisössä
- mitä tuotteita, siivouskoneita perussiivouksessa käytetään --> esimerkiksi työssä huomattiin tuotteiden sopimattomuus, heikkolaatuisuus
- työhön käytettävä aika --> töiden resurssointi, laskutettavat työtunnit
- työolosuhteiden vaikutus tehtävään työhön
- kiinteistön kunto

Perussiivouksessa on siis havainnoitava ja kerättävä tietoa muustakin kuin kalenteripäivistä. Perussiivouksen dokumentointi on järkevintä kirjata sähköisiin toiminnanohjausjärjestelmien huoltokalentereihin / käyttöpäiväkirjoihin, kuten auraukset tai vastaavat työt.

Osatutkinnon ammattitaitovaatimuksiin ja siten myös näyttöösi sisältyy töiden raportointi-/ dokumentointivelvoite. Voit käyttää näytössäsi oheista mallia, mikäli asiakaskohteessa ei ole laisinkaan käytössä dokumentointiin liittyviä työkaluja - Pirkko -