Aamu- ja iltapäivätoiminta

Aamu- ja iltapäivätoiminta

Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea koulun ja kodin kasvatustyötä, edistää lasten hyvinvointia, ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja lisätä lasten osallisuutta.

Aamu- ja iltapäivätoiminnalle ominaista on monipuolisuus, tarvelähtöisyys ja vapaaehtoisuus. Koulu on lapselle tutttu ja turvallinen paikka, eikä lapsen tarvitse siirtyä paikasta toiseen. Koulun alueella olevia tiloja voidaan näin hyödyntää toiminnassa.

Esikoululaisten aamu- ja iltapäivähoito järjestetään Kurikankulman koulussa koulupäivinä klo 7-8 ja 12-17. Näin lapselle muodostuu yhtenäinen esikoulupäivä. Lapsilla on aamuisin myös mahdollisuus aamupalaan, joka tarjoillaan klo 7.30.

1. ja 2. luokkien oppilaiden iltapäivätoiminnan tavoitteena on antaa koululaisille virikkeellinen ja turvallinen kasvuympäristä koulupäivän jälkeen. Lasten iltapäivään mahtuu monenlaisia rutiineja esim. leikkiminen, liikunta, kotiläksyjen tekeminen sekä välipala klo 13.30-14.

Kerhossa pyritään myös järjestämään arjesta poikkeavaa ohjelmaa, kuten retkiä luontoon ja erilaisia teemapäiviä. Kerhossa noudatetaan koulun järjestyssääntöjä ja yleisiä hyviä tapoja. Toiminta antaa mahdollisuuden sosiaalisten taitojen kehittämiseen ja yhteisöllisyyteen kasvamiseen.
Koululaisten aamu- ja iltapäiväkerhoa järjestetään arkikoulupäivinä klo 7 alkaen koulun alkamiseen asti ja iltapäivisin klo 12-17.

Joka päivä pyritään

  • liikkumaan ja ulkoilemaan mahdollisimman paljon
  • leikkimään kavereiden kanssa.

Muita tapahtumia mm.

  • elokuvailtapäivä
  • pikkujoulut
  • disco
  • ystävänpäivä-juhlat
  • talvi- ja kesäliikunta-tapahtumia
  • isän-/äitienpäiväaskartelu
  • halloween/vappu vuorovuosina koulun kanssa
  • kerhon päättäjäiset