YRITYSVIEREAILU PS-LIIKUNTA

Tänä keväänä kaikki Kontiopuiston koulun 5 luokat kävivät tutustamassa Pieksämäen erilaisiin yrityksiin. 5 luokat jaettiin sekalaisiin ryhmiin, joissa oli oppilaita joka 5. luokalta. Me kävimme PS – Liikunnalla ja nyt kerromme tästä yrityksestä.

PS – Liikunta on perustettu vuonna 1998. Yrityksen puheenjohtaja on Jorma Laasonen.

Yhdistys on yleishyödyllinen, ja se on yhteisössä 34:n yhdistyksen kanssa. Yrityksen tehtävänä on kehittää työtoimintaa, työllistää ihmisiä, järjestää tapahtumia, jotka yleensä viittaavat liikuntaan, rakentaa hyviä liikuntaolosuhteita nuorille, kierrättää, hoitaa liikuntapaikkoja ja osallistua hyväntekeväisyystapahtumiin. Heillä on kokoustilat joita muut yritykset voivat käyttää. Yritys lahjoittaa kouluille liikuntapaketteja.

Ainut toimipaikka on Pieksämäellä. Yritys on vaihtanut toimipaikkaa Tahinniemestä Kaupunkiin. Nykyinen osoite PS – Liikunnalla on Kangaskatu 26. Rakennuksessa on monia eri työpisteitä, kuten teknistä työtä, maalausta ja autokorjaamo, jonne tulee Esedulta auto-opiskelioita. Siellä on myös myymälä, jossa myydään tavaroita, jotka ovat monipuolisia. Kaikkiin työpisteisiin omat ohjaajat. Heitä on yhteensä seitsemän. PS – Liikunnalla on opastus kaksikielestä. Työntekijöille valmistetaan lämmin ruoka keittiössä, joka sijaitsee hallin yläkerrrassa. Keittiö on yhteydessä oleskelu tilaan.

Kirjoittaneet: Sara Hynninen ja Maiju Korva 5C