Unkari

Budapestin joulutoreilla 2018

Budapestissä kuljimme lentokentältä majoittumispaikallemme kahdella seitsemän hengen taksilla. Hotellimme oli nimeltään Hotel Elit, joka oli kolmen tähden arvoinen. Eniten matkustamiseen käytimme metroa eli hankimme kahdet metrokortit per henkilö koko reissun aikana. Linnavuorella kuljimme turistibussilla ja osa kuskeista ajoi kovaa teitä pitkin. Kuljimme myös autoilla Hungaroringillä, jotta pääsimme radalle ja takaisin konttorille. 

 Budapestissä söimme erilaisia ruokia. Söimme joulutorilta ostettuja lättyä, jonka sai täytettyä erilaisilla täytteillä. Söimme myös ravintolassa, josta sai valita mitä söi. Vaihtoehtoina oli pitsaa, salaattia ja pihvejä. Maistoimme myös paikallista kaakaota ja tykkäsimme siitä. Kauppakeskuksissa saimme valita mitä söimme, jotkut oppilaista maistoi aasialaista ruokaa. Aamupalan söimme hotellilla. Aamupalaan kuului leipää, jugurttia, vohveleita, kananmunaa ja nakkeja. 

Katsoimme Budapestin reissulla paljon erilaisia nähtävyyksiä. Näimme Szechenyin ketjusillan sekä Szechenyin kylpylän, Matiaksen kirkon, Hungaroring formularadan, ja Linnavuoren. Kuljimme suurimmaksi osaksi metrolla, mutta myös kävellen ja joskus taksillakin.   

Kylpylä, jossa olimme, oli sisältä kananmunan hajuinen, mutta ulkona se oli oikein mukava paikka, vedessä saattoi vaan tulla joillain heikko olo, koska lämpöero oli niin suuri. Ulkoaltaissa ei myöskään nähnyt kunnolla, kun höyryä oli niin paljon.  (Ohessa on kuva ketjusillasta ilta-aikaan)