Paikalliset kirjaukset

Perhon lukion ohjauskäytännöt

Lukion uuden opetussuunnitelman perusteissa (luonnos 14.4.2015, pääluku 4: Opiskelun ohjaus ja tukeminen) painottuu kodin ja oppilaitoksen yhteistyö. Se tukee opiskelijan oppimisen edellytyksiä, tervettä kehitystä ja hyvinvointia. Myös Perhon lukion toimintakulttuuriin kuuluu yhteistyö huoltajien kanssa. Lukion käytänteistä annetaan tietoa vanhempainilloissa ja Opinto-oppaassa; opiskelijan opintojen edistymistä seurataan yhdessä huoltajien kanssa mm. koulun Peda.net / Wilma -sivuston välityksellä. Opiskelijalta edellytetään aikuistuvan ja täysi-ikäisen nuoren itsenäisyyttä ja omaa vastuullisuutta, joita koti ja koulu ovat omalta osaltaan tukemassa.

Opiskelijan opintojen ohjaus on lukion henkilöstön tavoitteellisesti johdettua yhteistä työtä. Opinto-ohjaaja vastaa opinto-ohjauksen käytännön järjestämisestä ja opiskelijan ohjauksen kokonaissuunnittelusta lukion alusta lukion loppuun. Ryhmänohjaaja on opiskelijaryhmän lähiohjaaja. Aineenopettaja puolestaan vastaa aineensa edellyttämistä opiskelutaidoista ja opiskelijan kehittymisestä oppiaineessa; hänellä on myös jaettavana paras työelämäntuntemus oman oppiaineensa osalta. Lisäksi käytettävissä on muuta koulun tukihenkilöstöä.

Opetussuunnitelma edellyttää, että opiskelija laatii itselleen henkilökohtaisen suunnitelman seuraavista asioista: opiskelusuunnitelma, ylioppilastutkintosuunnitelma, jatko-opinto- ja urasuunnitelma. Tämä suunnitelma on päivittyvä ohjaushenkilöstön tuella. (Kuka? > opo)) Lukio-opintonsa aloittavat opiskelijat perehdytetään koulun toimintaan ja käytänteisiin; päävastuu perehdytyksestä on ryhmänohjaajalla ja rehtorilla.

Ohjaustyöhön osallistuvien työnjako

Opiskelija

lukio-opinnot aloittaessaan opiskelija laatii henkilökohtaisen opetussuunnitelman (suoritusaika, sisältö, arviointi, päivitys)

opiskelija sitoutuu ottamaan tavoitteellisen vastuun opinnoistaan oppilaitoksen ohjeiden mukaisesti

opiskelija sitoutuu noudattamaan oppilaitoksen järjestyssääntöjä ja käytänteitä itsensä ja koko kouluyhteisön parhaaksi

Rehtori

kokonaisvastuu ohjauksesta

turvaa resurssit ohjaukselle

tiedotusvastuu koulun ulkopuolelle

tiedotus lukiokoulutuksesta peruskoulun päättöluokkalaisille ja huoltajille

osallistuu oppilashuoltoon koollekutsujana

muu pedagoginen vastuu (kurssivalinnat, työjärjestykset, ylioppilaskirjoitusten järjestelyvastuu, kokousvalmistelut)

ohjaa vaihto-oppilaita

Opinto-ohjaaja

vastaa opiskelijan ohjauksen suunnittelusta, järjestämisestä ja toteuttamisesta

pitää opinto-ohjauksen kurssin

huolehtii opiskelijoiden henkilökohtaisesta ohjauksesta

huolehtii neljännen vuoden lukio-opiskelijoista

seuraa opiskelijoiden kurssikertymää

ohjaa jatko-opintoihin; järjestää opintokäynnit oppilaitoksiin; ohjaa myös opintonsa keskeyttäneitä

huolehtii, että opiskelijat saavat tarvittaessa kuraattori- , psykologi- ja ammatinvalintapsykologin palveluita; osallistuu opiskeluhuoltoon

Ryhmänohjaaja

osallistuu nivelvaiheyhteistyöhön perusopetuksen kanssa (+luokanohjaaja, erityisopettaja, opinto-ohjaaja, rehtori)

hoitaa ryhmäyttämisen

tekee tulohaastattelut lukion aloittaville

perehdyttää opiskelijansa Opinto-oppaaseen, koulun sääntöihin ja käytänteisiin

käy vuosittain kehityskeskustelut ryhmänsä opiskelijoiden kanssa

hoitaa tiedotuksen ryhmälleen ja pitää ryhmänohjaustunnit

seuraa ryhmänsä opiskelijoiden edistymistä opinnoissaan, kontrolloi poissaolot, hoitaa yhteyksiä huoltajiin; osallistuu vanhempainiltoihin

seuraa osallistumista koulun toimintaan ja tapahtumiin

osallistuu opiskeluhuoltoon opiskelijoidensa osalta

Aineenopettaja

opastaa kunkin kurssin alussa oman aineensa opiskelutekniikkaan

ohjaa ja seuraa aineessaan opiskelijoiden opiskelua, seuraa oppimäärän toteutumista, huomioi mahdolliset etenemisesteet

seuraa poissaoloja

sopii opiskelijan kanssa itsenäisestä kurssisuorituksesta

päättää kurssien korvaavuudesta/vastaavuudesta

tekee aineensa kurssikuvaukset Kurssit-opasta varten, päättää kursseilla käytettävistä oppikirjoista

osallistuu vanhempainiltoihin

Oppilaskunnan ohjaava opettaja

valitaan opettajakunnan keskuudesta

oppilaskunnan hallituksen vetovastuu, organisointi ja päätöksenteon valvominen

tiedotus oppilaskunnan ja opettajakunnan välillä; opiskelijoiden kuuleminen

oppilaskunnan toiminnan järjestäminen

Koulusihteeri

hoitaa koulumatkatukea ja kuljetusta koskevat asiat

ottaa vastaan opintotukilomakkeen ja täyttää oppilaitosta koskevan osuuden

antaa opiskelijatodistuksen

ottaa vastaan oppilasilmoituksen

ottaa vastaan ylioppilaskirjoitusten ilmoittautumisia

avustaa ylioppilaskirjoitusten valmisteluissa ja järjestelyissä

ottaa vastaan opettajilta kurssien arviointilomakkeet ja itsenäisten kurssien arviointilomakkeet

hoitaa oppikirja-asioita

Kouluterveydenhoitaja

pitää opiskelijavastaanottoa koulun tiloissa

kutsuu terveystarkastukseen lukion ensimmäisen vuoden ?? opiskelijat

osallistuu opiskelijahuoltoryhmän toimintaan

Koulukuraattori

pitää opiskelijavastaanottoa koulun tiloissa

osallistuu opiskelijahuoltoryhmän toimintaan

haastattelee kaikki lukio-opiskelijat ensimmäisenä lukiovuonna ??


Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin