Tervetuloa yläkouluun

Tästä se alkaa!

 


Olet nyt aloittanut yläkoulun. Tervetuloa!

Yläkoulu tuo monenlaisia muutoksia arkeesi ja myös sinä itse kasvat ja kehityt näiden vuosien aikana. Toisille muutokset ovat helpompia kuin toisille ja joskus ottaa oman aikansa ymmärtää ja hyväksyä uusia asioita. 

Eri kouluissa on erilainen toimintakulttuuri. Toimintakulttuurilla tarkoitetaan koulun yleistä ilmapiiriä, arvoja ja normeja. Nämä kaikki vaikuttavat koulun toimintaan. Me kaikki olemme omalta osaltamme vastuussa koulun ilmapiiristä ja omalla toiminnallamme vaikutamme myös koulun arvoihin. Ilmapiiri, arvot, säännöt ja erilaiset tavat vaikuttavat omalta osaltaan myös sinun hyvinvointiisi. On tärkeää, että hyväksymme, että on erilaisia ihmisiä, eri ikäisiä ja eri näköisiä ja kaikilla on omat arvonsa ja tapansa suhtautua ympärillä olevaan maailmaan.

Toimintakulttuuriin kuuluvat mm. oppilaiden keskinäiset suhteet, tapa, jolla koulua johdetaan, erilaiset arviointikäytännnöt, yleinen ilmapiiri sekä esimerkiksi opettajien ja oppilaiden väliset suhteet. 

Kun yhdessä pyrimme kohti hyvää toimintakulttuuria, edistämme oppimista ja toistemme hyvinvointia.

Yläkouluun siirtyminen

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

1. Kuvaile, miltä sinusta tuntui tulla yläkouluun?


2. Millaisia muutoksia yläkoulun aloittaminen toi elämääsi?


3. Miltä muutokset ovat sinusta tuntuneet? Mikä on ollut hyvää? Mistä et ole pitänyt?


4. Onko asioita, joita kaipaat alakoulusta?


5. Mitä odotat yläkouluajalta? Millaisia tavoitteita ja toiveita sinulla on?


6. Kuvaile koulun ilmapiiriä, opettajia, opettajien, koulun henkilökunnan ja oppilaiden keskinäisiä suhteita. Miltä ne vaikuttavat?

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Luokkani

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

1. Miltä oma luokkasi vaikuttaa?


2. Ketkä ovat parhaita kavereitasi?


3. Montako sinulle vierasta oppilasta luokallesi tuli?


4. Onko sinulla kavereita muilla luokilla? Keitä he ovat?


5. Miten voisit vaikuttaa siihen, että kaikilla olisi luokassa hyvä olla?


6. Onko sinulla toiveita tai odotuksia luokkaasi/luokkakavereihisi ja ystävyyssuhteisiisi liittyen?

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Ryhmäpalautus: Mitä hyvää luokassani on?

Kerro haluamallasi tavalla, mitä hyvää luokassasi on.
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Ryhmäpalautus: Hyvä luokkahenki

Mitä tarkoittaa hyvä luokkahenki? Esitä kuvin tai haluamallasi tavalla, millaiset asiat edistäisivät hyvää luokkahenkeä.
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Ryhmäpalautus: Luokkakaverin haastattelu

Haastattele luokkakaveriasi.

Nimi
Syntymäpäivä
Syntymäpaikka
Missä asuu?
Sisarukset
Lempikirja
Lempi tv-ohjelma
Lempimusiikkia
Harrastukset ja asiat, joista on kiinnostunut
Vapaa-aika
Pelit, joita pelaa
Mitä seuraa somessa?
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Sosiaaliset suhteeni

Eri ryhmissä tutustut eri ihmisiin. Toisten kanssa olet enemmän tekemisissä kuin toisten, mutta he ovat sinulle merkityksellisiä.
Kerro kuvin tai kirjoittamalla, ketä kaikkia elämääsi kuuluu. Näitä voivat olla esimerkiksi pelikaverit, harrastuskaverit, sukulaiset, ystävät, sosiaalisessa mediassa tapaamasi ihmiset, perheenjäsenet jne. Mieti samalla, miksi nämä ihmiset ovat sinulle tärkeitä.
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Ryhmäpalautus

Lähetä kuva/kuvia, joilla kerrot luokkakavereillesi, mitä ja ketä kaikkia elämääsi kuuluu. Voit ottaa esimerkiksi kuvia, jotka liittyvät kotiisi, perheeseesi, vapaa-aikaan ja harrastuksiin tai kouluun. Ehkäpä haluat kertoa luokallesi jotain siitä, millainen olet luonteeltasi.
  • Palauta kuva tai muu tiedosto

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Minä ja kouluyhteisöni

Kouluyhteisöösi kuuluvat sinun lisäksesi opettajat, koulun henkilökunta ja kaverisi. 

Koulussa on paljon ihmisiä, jotka tekevät töitä hyvinvointisi eteen.

Koulun henkilökuntaa

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

1. Kuka on luokanohjaajasi?


2. Kuka on koulusi rehtori?


3. Kuka on koulusi koulusihteeri?


4. Ketä ovat koulusi siistijät?


5. Ketä ovat koulusi keittäjät?


6. Kuka on koulusi terveydenhoitaja?


7. Kuka on koulusi erityisopettaja?


8. Kuka on koulusi koulunkäynninohjaaja?

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Kirje ystävälle

7.- luokan alkaessa kirjoitamme kirjeen kuvitteelliselle ystävälle. Sinä olet kuitenkin ainoa, joka tulee kirjeen myöhemin lukemaan. Voit palauttaa "kirjeen" tähän laatikkoon. Alla on kysymyksiä, joihin voit vastata lähettämällä kuvia tai muun tiedoston, linkin ehkä tulevaisuuden haaveisiisi tai ehkäpä haluat tehdä videon.

Vastaa "kirjeessä" alla oleviin kysymyksiin:

Kuvittele, että olet joko 19- tai 30-vuotias. Kirjoitat kirjeen ystävällesi kertoaksesi, mitä olet tehnyt elämässäsi tähän mennessä.

Kerro hänelle:

Aloita kertomalla, minkä ikäinen olet.
-Missä asut? (paikkakunta, talo, ympäristö)
-Asutko yksin? Onko sinulla perhettä? Ketä perheeseesi kuuluu?
-Mitä harrastat?
-Millaisia ihmisiä elämääsi kuuluu?
-Mitä teet työksesi?

Muistele yläkouluaikojasi ja mahdollisesti opiskeluaikoja yläkoulun jälkeen.
- Miten yläkoulu sujui?
- Mikä yläkoulussa oli parasta?
- Mitkä olivat lempiaineitasi?
- Ketkä olivat kavereitasi?
- Minne hait opiskelemaan yläkoulun jälkeen? Miksi?
- Miten opiskelut toisella asteella sujuivat?
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Ryhmäpalautus: Koulun työntekijöiden haastattelu

Haastattele/haastatelkaa koulun henkilökuntaan kuuluvia henkilöitä.

Apukysymyksiä haastatteluun:
1. Kuka olet?
2. Kerro työstäsi: millaisia ovat työpäiväsi? Mitä hyvää työssäsi on? Minkä toivoisit olevan toisin?
3. Mitä toivot ja odotat koulussa työskenteleviltä lapsilta ja nuorilta?
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Tarina

Lue alla oleva kuvaus ja vastaa/vastatkaa sen jälkeen alla oleviin kysymyksiin.

Anna ja Tuomas ovat aloittaneet 7.-luokan. Moni asia on muuttunut. Anna siirtyi pienestä koulusta isoon kouluun. Hänen parhaat kaverinsa tulivat onneksi samalle luokalle, mutta Tuomaksen kaikki kaverit kaverit eivät päässeet samalle luokalle. Luokka on isompi ja molemmilla luokkaan tuli uusia oppilaita eri kouluista. Uudessa ryhmässä kaikki eivät vielä oikein tunne toisiaan. Molempien koulumatka on nyt pidempi kuin aikaisemmin. Luokanopettajan tilalle on tullut luokanohjaaja ja eri aineilla on omat opettajansa. Läksyjäkin tuntuu olevan enemmän. Ennen tunnit olivat omassa kotiluokassa. Nyt päivän aikana siirrytään luokasta toiseen. Uusia oppiaineitakin on tullut lisää. Lisäksi koulun säännöt ovat erilaiset kuin mitä ne olivat alakoulussa.

Anna ja Tuomas saattavat kokea yläkoulun aloittamisen eri tavoin. Pohdi/pohtikaa:

1. Mitä tunteita ja ajatuksia yläkoulun aloittaminen heissä saattaa herättää? Mitä hyvää ja mitä haastavaa?

2. Miten kaikki muutokset saattavat näkyä heidän käyttäytymisessään?

3. Mitä ohjeita antaisitte heille, jotta yläkoulussa koulunkäynti sujuisi hyvin ja heillä olisi hyvä olla?
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Ryhmäpalautus: Millainen on hyvä koulu?

Millainen on mielestäsi hyvä koulu? Miten oppilaat ja opettajat kohtelevat toisiaan? Millainen koulupäivä on? Millaista ruoka on? Millainen lukujärjestys on? Mitä koulussa opiskellaan ja miten? Onko koulussa eri oppiaineissa eri luokat vai onko kaikilla ehkä kotiluokka? Onko koulussa luokkia ollenkaan?

Käytä mielikuvitustasi ja kerro kuvin tai sanoin, mitä kaikkea mielestäsi hyvässä koulussa on.
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Mielipiteitä ja keskustelua yläkouluun siirtymiseen liittyen

Kun osallistut keskusteluun, muista kunnioittaa toisia ja heidän mielipiteitään. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen. Älä ärsytä toisia tahallasi ja pysy aiheessa. Älä jaa sisältöä, joka voi loukata toisia tai on laitonta. Myös henkilökohtaisia tai toiseen henkilöön liittyviä tietoja ei saa jakaa.