Siemenkasvit eli kukkakasvit ovat monilajisin kasviryhmä. Ne lisääntyvät siementen avulla. Sanikkaisten tavoin siemenkasveilla on varsi, juuret, lehdet ja johtosolukko. Siemenkasvit ja sanikkaiset muodostavat yhdessä putkilokasvien ryhmän. Siemenkasveja kutsutaan myös kukkakasveiksi, joita on 80 % maailman kasveista. Kukalla on vain yksi tarkoitus: tuottaa lisääntymiseen tarvittavia siemeniä. Vaikka kukkia on hyvin erilaisia, on kukkien perusrakenne samanlainen.

Kukka koostuu muuntuneista lehdistä: verho- ja terälehdistä sekä emi- ja hedelehdistä (emi ja hede). Verholehdet suojaavat nuppua. Terälehtien tarkoituksena voi esimerkiksi olla pölyttäjien houkutteleminen. Emissä on munasolu ja heteessä valmistuu siitepölyhiukkasia. Emin alaosan eli sikiäimen sisällä ovat siemenaiheet. Emin yläosaa kutsutaan luotiksi, johon siitepölyhiukkaset takertuvat. Luotin ja sikiäimen välillä on niitä yhdistävä vartalo.

Kukan rakenne (emi ja hede).

Usein heteet ja emit sijaitsevat eri kukissa tai eri kasviyksilöissä. Kasvi, jolla on sekä emiö (emilehdet) että heteet samassa kukassa, on kaksineuvoinen. Yksineuvoiseksi sanotaan kasvia, jonka kukassa on vain heteitä tai emiö, mutta ei molempia. Kasvi on kaksikotinen, jos sen yksineuvoiset kukat ovat eri kasviyksilöissä. Yksikotiseksi sanotaan kasvia, jossa saman yksilön kukissa on sekä hede- että emilehtiä. Yksikotisten kasvien kukat voivat olla joko yksi- tai kaksineuvoisia.

Siemenkasvin lisääntyminen vaatii pölytyksen. Pölytyksessä siemenkasvin heteen siitepölyä kulkeutuu toisen kukan emin luotille, josta seuraa hedelmöitys. Ristipölytyksessä siitepölyä kulkeutuu toisen kasviyksilön emin munasoluun, kun taas itsepölytyksessä munasolu hedelmöityy saman kukan siitepölyllä. Pölytys voi tapahtua tuulen, veden, hyönteisten, lepakoiden tai lintujen avulla. Siemenkasvit voidaan jakaa tuuli- ja hyönteispölytteisiin kasveihin.

Tuulipölytteisten kasvien kukat ovat usein vaatimattomia: pieniä, tuoksuttomia ja värittömiä. Siitepölyhiukkasia on runsaasti ja ne ovat kevyitä. Lisäksi heteet ovat roikkuvia, jotta tuuli saa niiden siitepölyn helposti liikkeelle. Hyönteispölytteisten kasvien kukat houkuttelevat pölyttäjiä isoilla, värikkäillä ja tuoksuvilla kukilla. Emin luotti ja siitepölyhiukkaset ovat tahmeita, joten siitepölyhiukkaset takertuvat sekä pölyttäjiin että emin luottiin. Heteet ja emi sijaitsevat kukassa niin, että hyönteisen käydessä kukassa se koskee niitä pölyttäen samalla kasvin.

​​

Pölytyksen jälkeen siitepölyhiukkasesta kasvaa ns. siiteputki, jonka kautta siitepölyhiukkasen tuma siirtyy emin munasoluun yhtyen sen tumaan. Tapahtuu hedelmöitys, jonka jälkeen hedelmöittyneestä munasolusta kehittyy siemenaihe.
​


Männyn lisääntyminen. Mänty on paljasiemeninen kasvi. Paljassiemenisillä tuulen kuljettama siitepöly pölyttää emikukinnon. Emikukinnosta kehittyy esim. männyllä lopulta käpy.

Esimerkiksi tuuli ja linnut voivat levittää kasvien siemeniä. Siemenen ulkonäöstä pystytään päättelemään sen leviämistapa. Siementen leviämistä tuulen avulla helpottaa siementen aerodynaaminen muotoilu sekä siipimäiset ja laskuvarjomaiset lisärakenteet. Esimerkiksi linnut syövät siemeniä sisältäviä hedelmiä. Näin siemenet päätyvät eläinten ulosteiden mukana uusille kasvupaikoille oman lannoitteen kera. Uudet kasviyksilöt kasvavat siemenistä.

Siemenen kuoren ansiosta siemen kestää hyvin kuivumista ja kylmyyttä. Siemen itää vasta sopivissa olosuhteissa, kun saatavilla on riittävästi vettä, happea ja lämpöä. Siemenen sisällä on vararavintoa (siemenvalkuainen) kasvun alun varmistamiseksi. Siemenen itäessä sen kuoresta työntyy ulos sirkkavarsi ja -juuri. Sirkkalehdet ovat kasvin ensimmäisiä yhteyttäviä alkeislehtiä. Sirkkalehdet kuolevat yleensä pois, kun varsinaiset kasvulehdet muodostuvat taimeen. Osa siemenkasveista lisääntyy suvuttomasti esimerkiksi rönsyjen, juurivesojen ja sipulien avulla.


Erilaisia hedelmiä ja siemeniä. Monilla siemenillä on leviämistä helpottavia lisärakenteita. Myös syötävä hedelmä edistää siementen leviämistä.

Siemenkasvit jaetaan paljas- ja koppisiemenisiin. Paljassiemenisten kasvien, kuten havupuiden, siemenet kehittyvät emilehtien pinnalle eivätkä umpinaiseen sikiäimeen kuten koppisiemenisillä. Kaikki nykyiset paljassiemeniset kasvit ovat puuvartisia.

Koppisiemenisten kasvien siemenet kehittyvät emin sisällä sikiäimessä, kopissa. Sikiäimestä kehittyy pölytyksen ja hedelmöityksen jälkeen hedelmä. Hedelmä suojaa siemenaiheita, ja siemenaiheista kehittyy siemeniä. Tästä syystä koppisiemenisiä kutsutaan myös hedelmäkasveiksi. Jos hedelmät ovat eläinten ravintoa, se edesauttaa siementen leviämistä. Siemenkasveista suurin osa on koppisiemenisiä.

Koppisiemenisen kasvin kehitys. Alkio kehittyy sikiäimen suojassa. Alkion ympärillä on siemenvalkuainen ja siemenkuoret. Hedelmä sijaitsee usein siemenen ympärillä. Pölytyksen jälkeen tapahtuu emin sikiäimessä kaksoishedelmöitys. Siitepölystä itää siiteputki emin siemenaiheen luokse. Siitepölyhiukkasista kehittyy kaksi siiteputken tumaa. Toinen näistä tumista hedelmöittää munasolun, josta kehittyy siemenaihe. Toinen siiteputken tuma hedelmöittää sikiäimen keskussolun ja näin kehittyy siemenvalkuainen.

Siemenen perusrakenne.

Koppisiemeniset jaetaan yksi- ja kaksisirkkaisiin kasveihin. Yksisirkkaisilla kasveilla on vain yksi sirkkalehti eli alkeislehti, kun taas kaksisirkkaisilla niitä on kaksi. Yksi- ja kaksisirkkaisilla kasveilla on myös muitakin keskinäisiä eroja. Esimerkiksi yksisirkkaisilla johtojänteet sijaitsevat varressa hajallaan, kun taas kaksisirkkaisilla ne sijaitsevat kehässä. Yksisirkkaisten kasvien lehtien suonitus on yhdensuuntainen ja kaksisirkkaisten verkkomainen. Yksisirkkaisia kasveja ovat esimerkiksi lilja- ja heinäkasvit. Suurin osa siemenkasveista on kaksisirkkaisia (esimerkiksi voikukka).


Yksi- ja kaksisirkkaisten kasvien eroja.

Sanikkaiset ja siemenkasvit ovat putkilokasveja

Putkilokasvin rakenteesta on erotettavissa kasvien peruselimet (juuri, varsi ja lehdet) eli ne ovat versokasveja. Ne kiinnittyvät juurien avulla kasvualustaansa ja ottavat maaperästä vettä ja siihen liuenneita ravinteita. Niiden varressa on johtosolukko, joka on erikoistunut kuljettamaan vettä, ravinteita ja yhteyttämistuotteita kasvin eri osiin. Varsi myös tukee kasvia.

Näiden ominaisuuksien takia putkilokasvit ovat parhaiten maaelämään sopeutuneita kasveja. Yhteyttäminen tapahtuu pääosin kasvin lehdissä. Lehdissä on mikroskooppisen pieniä ilmarakoja, joiden kautta tapahtuu kasvin kaasujen (hiilidioksidi ja happi) vaihto ja veden haihtuminen. Lehtien muoto ja rakenne vaihtelevat kasvilajista riippuen. Esimerkiksi havuneulaset ovat pieniä ja vahapintaisia lehtiä, ja kaktuksen lehdet ovat piikkimäiset.