Kasvienkin täytyy eläinten tavoin kilpailla resursseista, lisääntyä ja puolustautua vihollisia vastaan. Ihminen ei yleensä huomaa näitä tapahtumia kasveissa niiden näennäisen passiivisuuden vuoksi. Kasveilla ei ole eläinten kaltaista liikkumiskykyä, koska kasvit ovat yleensä kiinni kasvualustassaan. Kuitenkin kasveilla on havaittavissa kasvuliikkeitä ja kurottautumista valoa kohti.

Köynnökset (esimerkiksi villiviini), kiipeävät kohti valoa tahmeiden kärhien avulla. Nopeutetussa videokuvassa kärhien kiipeävää liikettä voidaan kuvainnollisesti verrata kiipeilijän käsien tarttuvaan otteeseen. Monet kasvien liikkeet ja elintoiminnot vaihtelevat vuodenajoittain tai vuorokausirytmin mukaan. Esimerkiksi käenkaalin kukat avautuvat ja sulkeutuvat päivä- ja yörytmin säätelemän valon määrän mukaan.

Myös kasvit kykenevät reagoimaan ympäristöönsä. Käenkaali vetää lehtensä suppuun yöllä, suorassa auringonpaisteessa ja sateella. Sen lehdet talvehtivat vihreinä.

Vihreät kasvit ovat omavaraisia eli autotrofisia eliöitä, koska ne pystyvät valmistamaan fotosynteesin avulla oman ravintonsa. Kasvit tarvitsevat auringon valoenergiaa fotosynteesiä varten. Fotosynteesissä kasvit tuottavat happea ja valmistavat glukoosia (rypälesokeri), jota kasvi käyttää omaan kasvuun ja lisääntymiseen. Ylimääräinen glukoosi varastoituu kasvin eri osiin. Se voi varastoitua kasvilajista riippuen esimerkiksi siemeniin, maavarteen tai hedelmiin. Kasvi varastoi yhteyttämistuotteita tärkkelyksenä, öljyinä, rasvoina ja proteiineina. Kasvien valmistama glukoosi ja siitä valmistetut aineet ovat muiden eliöiden ravintona suoraan (kasvinsyöjät) tai välillisesti (pedot). Näin ollen toisenvaraiset eliöt ovat riippuvaisia kasveista. Kasvit ja muut yhteyttämiseen kykenevät eliöt ovat luoneet siten perustan koko maapallon elämälle.

Vesi on kaikille eliöille elinehto. Kasveilla on monia keinoja ja sopeutumia veden saamiseksi ja säästämiseksi, kuten juuret, johtosolukko ja veden haihtumista estävät pintarakenteet. Suurin osa kasveista ottaa veden juurillaan maaperästä. Päällyskasveilla (epifyytti) kuitenkin paljaat juuret keräävät veden, ja sammalet ottavat vettä suoraan pintarakenteiden läpi.

Kasvit lisääntyvät joko suvullisesti tai suvuttomasti. Siemenkasvit lisääntyvät yleensä suvullisesti siemenistä. Tosin siemenkasvit voivat lisääntyä myös suvuttomasti (kasvullisesti) esimerkiksi rönsyjen, mukuloiden, sipulien ja itusilmujen avulla. Suurin osa kasveista lisääntyy vuorotellen suvullisesti ja suvuttomasti. Tällaista lisääntymistapaa kutsutaan sukupolvenvuorotteluksi. Sukupolvenvuorottelu on selkeästi havaittavissa sanikkaisilla ja sammalilla.

Kasvit ovat monisoluisia ja aitotumaisia eliöitä kuten eläimet. Kasvien solut ovat erikoistuneet eri tehtäviin. Kasveilla samanlaisista soluista muodostuu solukoita kuten pinta-, johto- ja yhteyttämissolukkoja. Kasvisolu eroaa eläin- ja sienisoluista monin tavoin. Erotuksena eläinsolusta kasvisolussa on soluseinä, viherhiukkasia ja solunesteontelo (vakuoli). Kasvilla soluseinä on muodostunut selluloosasta, eikä kitiinistä kuten sienillä. Viherhiukkasessa (soluelin) tapahtuu fotosynteesi. Kasvit ovat omavaraisia toisin kuin sienet ja eläimet.

Kasvisolu. Vertaa kasvi- ja eläinsolun rakennetta toisiinsa. Mitä eroja huomaat?

Kasvilajit ovat vuorovaikutuksessa muiden lajien kanssa. Esimerkiksi hyönteiset sekä käyttävät kasveja ravintonaan että suorittavat useiden kasvilajien pölytyksen. Osa kasveista jopa saalistaa. Lihansyöjäkasvit, kuten kihokit ja kärpäsloukut, saavat osan ravinteistaan houkuttelemalla ja pyydystämällä hyönteisiä. Niiden ruuansulatusentsyymit sulattavat hyönteiset ja näin lihansyöjäkasvit saavat lisätyppeä, jota ne tarvitsevat vähäravinteisessa elinympäristössä (esimerkiksi suoalueet). Koska kasvien ja niitä hyödyntävien hyönteisten välillä on ollut tiiviitä vuorovaikutussuhteita, ovat ne vaikuttaneet vastavuoroisesti toistensa kehitykseen.Tällaista kahden lajin toisistaan riippuvaa, vuorovaikutteista evoluutiota sanotaan koevoluutioksi eli rinnakkaisevoluutioksi.

Kasvikunnan piirteet: