22.3 Kampamaneetit

Kampamaneetit ovat hyytelömäisiä, hauraita, läpikuultavia ja vedessä vapaasti uivia eläimiä. Monet kampamaneettilajit ovat ulkonäöltään meduusamaisia, mutta ne kuuluvat kampamaneettien pääjaksoon. Kampamaneetteja tavataan kaikilla merialueilla. Suurin osa lajeista esiintyy lämpimissä vesissä, mutta Suomessakin on tavattu pikkumaneettia, amerikankampamaneettia (tulokaslaji) ja arktiseen kampamaneettisukuun kuuluvaa lajia. Pienikokoisia yksilöitä ei voida tunnistaa lajilleen mikroskooppitutkimuksen avulla, joten kampamaneettien lajimäärityksen avuksi tarvitaan geneettisiä analyysejä.

Kampamaneetit jaetaan kahteen ryhmään: lonkeromaneetit ja myssymaneetit. Lonkeromaneeteilla on nimensä mukaan lonkerot, kun taas myssymaneeteilta ne puuttuvat. Lonkeromaneetit saalistavat pyyntilonkeroiden avulla. Pyyntilonkeroissa ei ole poltinsoluja kuten polttiaiseläimillä. Kampamaneetit syövät esimerkiksi eläinplanktonia ja kalan poikasia. Kampamaneeteilla on ruumiin pinnalla kampamaisia levyjä, joiden avulla ne liikkuvat. Osa kampamaneetteihin kuuluvista lajeista tuottaa itse valoa (bioluminesenssi-ilmiö). Ne käyttävät bioluminesenssiä muun muassa saalistukseen. Bioluminesenssi-ilmiötä esiintyy myös monilla muilla eliöryhmillä.