Yle:n uutiset
Salasahaaja iski Porissa Musan metsään – metsätyönjohtaja: ”Puita ei kaadettu polttopuiksi”
Porissa Musan metsästä on kaadettu salaa parikymmentä kahdeksanmetristä puuta. Puut on sahattu poikki noin metrin korkeudelta.
NRK: Norjalaispoliitikot haluavat kieltää turisteja viemästä merikalaa maasta – ei koskisi lohta tai taimenta
Norjan Tulli tulkitsi kesällä kalantuontikieltoja koskemaan myös itse pyydettyjä makean veden kaloja. Tämä sääntö kuitenkin kumottiin liki samantien.
Venäjän tankkerit uhkaavat Itämerta – massiivinen öljykatastrofi voi tuhota luontoa vuosikymmeniksi
Venäjän varjolaivaston tankkerit ovat lisänneet öljyonnettomuuden riskiä Itämerellä. Asiantuntija kertoo, mitä vaikutuksia katastrofilla olisi luonnolle.
Poromies jätti veneensä rantaan vuosia sitten ja yllättyi someilmiöstä
Tsahkaljärvellä sijaitseva vene ei vuosiin kiinnostanut ketään. Sitten yhtäkkiä sen suosio räjähti, kun kuvat lähtivät leviämään Instagramissa.
Taimenten kutu käy kohta hurjana Etelä-Suomessa – pienissä puroissa voi nähdä jopa kahdeksan kilon vonkaleita
Pääkaupunkiseudulla on noin 20 puroa, joissa taimen lisääntyy luontaisesti. Virtavesien kunnostus on parantanut elinolosuhteita takavuosista.