Läksyt
Mielipidekirjoitus koulut avaavat ovensa
Se että koulut avataan on hyvä oppimisen kannalta koska opettaja pystyy ohjeistamaan paremmin ja useampaa henkilöä. Lisäksi jotkut oppilaat eivät edes ole yrittänyt tehdä tehtäviä ja yrittänyt oppia. Koulujen avaaminen on huono juttu kotonatartuntojen leviämisen takia koska kaikki eivät läheskään noudata sääntöjä ja esimerkiksi tartunnat voivat levitä hanojen kahvoista kun pitää pestä kädet.
Läksy
t.1) a) Niiden koti
b) Kaikki oli syntynyt vuoden välein, kaikilla oli punainen tukka, kaikilla oli pisamia ja kaikki tykkäs leipoa.
c) Se ajatteli että pelottavaa.
t.3) +
-se saa rahaa
-se saa mainetta
-se saa kunniaa
-
-se ei osaa ranskaa
-se ei voisi tulla takaisin Suomeen
-se joutui jättämään siskonsa

t.3) Stanley voisi käydä Mariaanien haudassa koska se olisi siistiä, avaruudesssa koska siellä ei ole ollut vielä turistimatkoja, laskemassa tosi isoa koskea koska se kuulostaa mahtavalta ja etelä-navalla koska mäkin haluaisin.
t.+) 1. Pääsisin suviseuroihin.
2. Pääsisin isän, pikkuveljien, serkkujen ja niiden isän kanssa yhdessä reissuun.
3. Pääsisin serkkujen mökille Saimaalle.
4. Kirjoittaisin kirjan (ehkä serkkujen kanssa).
5. Tekisin pelin.