Kulttuurinen osaaminen
Monikulttuurisuustaidot ovat osa kulttuurista osaamista. Kulttuurisessa osaamisessa keskeistä on myös tietoisuus omasta kulttuuritaustasta ja siitä nousevien toimintamallien tiedostaminen. Itsetuntemuksen lisääntyessä tietoisuus ja avoimuus muita kulttuureita kohtaan kasvaa ja kriittinen arviointikyky kehittyy.
Eri syistä Suomeen tulevat maahanmuuttajat muodostavat hyvin moninaisen kokonaisuuden. Kaikilla ihmisillä on yhtälainen oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi ilman pelkoa leimaamisesta tai lannistamisesta. Jokainen voi kiinnittää huomiota siihen, kuinka puhuu toisista ihmisistä. On tärkeää puhua siten, että luodaan me-henkeä, eikä tuoteta toiseutta käyttämällä syrjivää puhetapaa. Erilaisten kulttuurien ymmärtäminen yhtä arvokkaiksi on yksi monikulttuurisuustaitojen tärkeistä päämääristä.
Monikulttuurisuudesta on monenlaista hyötyä esimerkiksi työpaikoilla. Eri taustaiset työntekijät tuovat työyhteisöön uudenlaista osaamista ja tuoreita näkökulmia. Eri kulttuureja edustavat työntekijät ovat usein etu myös kansainvälisessä ympäristössä työskenneltäessä.