Lielahden koulussa tehtiin oppilaiden omilla sekä koulun laitteilla ilmiöpohjaisesti projektitöitä toukokuun ajan. Projekteja tehtiin usean eri oppiaineen tunneilla ja lopputulokset esiteltiin BYOD-julkkareissa 28.5. Paikalla oli oppilaiden ja opettajien lisäksi Tampereen kaupungin verkko-opetuksen koordinaattori Harri Jurvela sekä Aamulehden toimittajia (kahden sivu artikkeli Aamulehden Ihmiset osiossa 29.5.2014).

Luokkien BYOD-projekteissa koeponnistettiin OPS2016:n mukaisia uusia työskentelymuotoja. Projektien ohjaaminen oli opettajalle yllättävän rankkaa mutta samalla todella antoisaa. Hienoa oli se, että opettajakin sai oppia uusia asioita! Sain tutustua 3D-tulostukseen, Minecraftiin, Google-lomakkeisiin sekä Lego-robotteihin ja sain opetella ilmiöpohjaisen oppimisprojektin vetämistä. Myös verkostoni kasvoi näiden viikkojen aikana uusilla ihmisillä! Huomasin myös ilokseni kuinka osa oppilaistani osasi tehdä töitä itsenäisesti ja innostuneesti. Jouduin myös todistamaan tilanteita, joissa ryhmätyöskentely ei sujunut ja/tai motivaatio oli hukassa. Silmäni avautuivat sille, että osa oppilaista jotka menestyvät hyvin nykymuotoisessa koulussa, eivät pärjääkään avoimessa "tee ihan mitä vaan mikä sua kiinnostaa" - tyyppisessä asetelmassa. Se on kuitenkin lähempänä todellisuutta: jokaisen on löydettävä se oma kiinnostuksensa kohde, osattava ottaa asioista selvää, osattava kohdata ihmisiä, pystyttävä yhteistyöhön, kestettävä epävarmuutta sekä uskallettava ottaa riskejä.

Tämän kokemuksen myötä olen hieman paremmin kartalla siitä mihin suuntaan koulua pitäisi kehittää mutta toisaalta hyvin huolissani siitä miten raskasta muutos opettajille tulee olemaankaan. Luokan edessä on helppo puhua "vanhoja tuttuja juttuja" mutta on aivan eri asia ohjata projekteja, joiden lopputuloksesta ei voi antaa mitään takeita, yksinkertaisesti siitä syystä, että ei itse ole tehnyt mitään vastaavaa. Huiminta tässä touhussa oli huomata se, että oppilaani tekivät juttuja mitä minä en ole koskaan tehnyt. En ole itse suunnitellut saati tulostanut yhtään 3D-mallia, ja kuitenkin oppilaani onnistuivat siinä! Opettajan ei tarvitse tietää kaikkea, hän voi antaa vihjeitä siitä mikä voisi olla mielenkiintoista ja mahdollista, ja ohjata oppilas tiedon lähteelle esim. asiantuntijan puheille. Opettajasta pitäisi kehittyä ohjaajaksi, tästä on hyvä jatkaa.

Oppimiskokemuksesta ja yhteistyöstä kiittäen,

Tiina