4. Japani

Luvun tavoitteet

Tavoitteena on oppia
  • Japanin maantietoa (pääsaaret, suurimmat kaupungit)
  • Japanin talouden edellytykset ja tärkeimmät tuotteet
  • miksi Japanin kallioperä on levoton
  • miten meren läheisyys vaikuttaa elinkeinoihin

Japanin neljä pääsaarta

japani_valtiokartta.jpg
 
Japani koostuu neljästä suuremmasta vuoristoisesta saaresta ja lukuisista pienistä saarista.
 
Valtion kehittymistä haittaa maataloudelle ja asutukselle sopivan maa-alan vähäisyys.
 
Pohjoisimmassa saaressa Hokkaidossa olosuhteet muistuttavat Suomen olosuhteita: talvella on lunta ja metsät hallitsevat saarta.
 
Suurimmassa Honshun saaressa on monia miljoonakaupunkeja, muun muassa Tokio.
 
Tokion lähellä on kuuluisa Fujin tulivuori. Etelämpänä on Shikokun ja Kyushun saaret.
 

Japanin teollisuus valmistaa autoja ja elektroniikkaa

shutterstock_105461774.jpg
Japani on Kiinan ja Yhdysvaltojen ohella maailman johtavia teollisuusmaita. Japanilaiset autot,kuten Toyota, Honda ja Nissan, ovat kaikkialla maailmalla tunnettuja. Panasonic, Sony ja Nintendo ovat esimerkkejä kuuluisista japanilaisista viihde-elektroniikan valmistajista.
 
Japanin kallioperässä on melko vähän arvokkaita kaivannaisia. Teollisuuden tarvitseman energian ja raaka-aineiden osalta Japani on riippuvainen muista valtioista. Tästä huolimatta japanilaiset ovat pystyneet kehittymään voimakkaaksi teollisuusmaaksi.
 
Jotta Japani pysyy yhtenä maailman johtavina teollisuusmaana, sen pitää kehittää koko ajan uudenlaisia tuotteita. Esimerkiksi sähköautot ovat tällaisia uudenlaisia tuotteita.

Japani sijaitsee maankuoren levottomalla alueella

tulivuori_laatat_japani.jpg
Japanissa on yli 50 toimivaa tulivuorta. Maanjäristykset ovat yleisiä.  Miksi Japanin kallioperä on niin levoton? Syynä on se, että Japani sijaitsee maankuoren laattojen yhtymäkohdassa. Nämä laatat liikkuvat toisiaan vastaan aiheuttaen tulivuorien toimintaa ja maanjäristyksiä. Jos maanjäristys tapahtuu meren pohjalla, seurauksena voi olla suuri hyökyaalto eli tsunami. Tällainen hyökyaalto aiheutti suurta tuhoa Japanin pääsaaressa vuonna 2011.
 
Piirroksessa esitetään, miten Tyynenmeren alla oleva maankuoren laatta työntyy "Japanin laatan" alle. Tästä seuraa maankuoren levottomuutta. Muun muassa sulaa kiveä työntyy maanpinnalle (tulivuoret) ja kallioperä vavahtelee (maanjäristykset).

Japanista itään on Tyynimeri

sushi_shutterstock_93406279.jpg
 
Tyynimeri on suurin valtameristä.
 
Japanin rannikolla on matalaa, mutta muutaman sadan kilometrin päässä rannikolta on syvänne.
 
Japanilaisille meri on tärkeä sillä peltoa on maassa kovin vähän. Merestä pyydystetään kalojen ja rannikkovesissä kasvatetaan monia sushi-ruuan raaka-aineita, kuten osteri-simpukoita, katkarapuja ja hummeri-rapuja.
 
 
 
 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä