Eräänä aamuna näin ikkunasta jotain outoa. Ihan kuin joku olisi ratsastanut hevosta, mutta henkilöllä ei ollut jalkoja eikä hevosen päätä näkynyt. Asiassa oli jotain outoa, sillä ratsastajalla ei ollut paitaa ja miksi hän oli metsässä heti aamusta? Päätin seurata ratsastajaa metsään. Hän ei ratsastanut nopeaa vauhtia, vaan hitaasti ja varoen. Hevosen kaviot näyttivät siltä, että ne kokeilivat maata ihan kuin etsisi jotain salaluukkua. Tässä vaiheessa tajusin, että ratsastaja oli kiinni hevosessa. Tämän tajuttuani sydän rupesi laukkaamaan todella lujaa, mutta halusin tietää mihin hän menee. Hetken kuluttua huomasin, että hän upposi metsässä olevalle suolle. Juoksin suolle yrittämään auttaa häntä, mutta hänestä ei näkynyt yhtään mitään. Kävelin hieman suolla, kunnes upposin sinne itsekkin. 

 Ajattelin, että tipuin suonsilmään, mutta tipuin vain maahan. Luulen, että olin hetken tajuttomana, sillä kun heräsin, edessäni oli kaksi miestä, joilla oli hevosen jalat ja ihmisen ruumis. Säikähdin ja yritin juosta pakoon, mutta jalkani oli murtunut. Kysyin keitä he olivat, mutta he vain nauroivat.   “Onko tääs jotain hauskaa” kysyin. “Etkö muka tiedä keitä olemme?” toinen heistä sanoi. Olin hämmentynyt. “Pitäisikö minun tietää keitä olette?”  “Ihmiset ovat kaikki yhtä ylimielisiä. Me olemme kentaureja, eikä sinun pitäisi olla täällä.” Mietin hetken ja kysyin “Missä oikein sitten olen?”  “Sitä sinun ei pitäisi myöskään tietää. Sinun pitää lähteä täältä, enne kuin Zeus suuttuu.” Rupesin miettimään historian tunteja ja kysyin “Zeus? Ai se jumalako?” Kysymyksen jälkeen viereeni osui salama. “Miten pääsen pois täältä?” Heti kysymyksen jälkeen kuului taivaasta ääni “Samaa tietä kuin tulitkin.” Katsoin ympärilleni ja näin suon. Menin suolle ryömien ja tipuin takaisin “omaan maailmaani”. Olin ilmeisesti taas menettänyt tajuni. 

Kun pääsin kotiin jalkani oli jollain tapaa jo parantunut. Ajattelin oliko se unta, mutta kun tulin sisälle äiti kysyi missä olin ollut ja miksi olen niin märkä. Vastasin etten todellakaan tiedä.