Case Matti ja Maija
1. Lue case tehtävä
2. Vastaa casen alla oleviin kysymyksiin
3. Palauta case tehtävän kysymysten vastaukset casen allaolevaan palautuslaatikkoon
Matti 42 vuotta ja Maija 35 vuotta
Matti ja Maija ovat avoliitossa asuva pariskunta. He asuvat perheensä kanssa kerrostalossa Kouvolan keskustassa. Perheeseen kuuluu kolme lasta Kasperi 2 -vuotta, Matias 9 -vuotta ja Tomi 17 -vuotta. Maija hoitaa Kasperia kotona kotihoidontuella. Matti on ollut puolitoista vuotta työttömänä. Vähitellen Matin alkoholinkäyttö on lisääntynyt ja hänen uskonsa saada töitä on vähentynyt. Pariskunnan riidat ovat lisääntyneet. Pääosin riidat ovat pyörineet saman teeman ympärillä. Maija syyttää Mattia alkoholinkäytöstä, saamattomuudesta ja siitä ettei Matti osallistu lasten hoitoon. Matti puolestaan väittää, että hänellä ei olisi mitään ongelmaa, jos hänellä olisi töitä.
Kasperi on alkanut reagoimaan vanhempien riitoihin. Hänellä on alkanut yökastelu. Hän on myös ajoittain pelokas pieni poika, hiljainen ja huomaamaton.
Tomilla on ollut huumekokeiluja. Hän on käyttänyt kannabista viikonloppuisin. Kaverit ovat houkutelleet myös kokeilemaan kovia huumeita, amfetamiinia. Ainakaan vielä Tomi ei ole amfetamiinia kokeillut.
Matias on alkanut käyttäytyä koulussa häiritsevästi ja lisäksi hänellä on oppimisenvaikeuksia. Matiaksen kavereihin kuuluu lähinnä häntä itseään huomattavasti vanhempia poikia, jotka polttavat tupakkaa ja juovat silloin tällöin. Matin mielestä koulunkäynti on koulun asia. Maija ei usko voimiensa riittävän kolmen lapsen kanssa.
Kysymyksiä:
1. Mitkä tahot lastensuojelulain mukaan ovat velvollisia tekemään lastensuojeluilmoituksen?
2. Miten eri tavoin lastensuojeluilmoituksen voi tehdä?
3. Pohdi ja kirjaa millaisia avohuollon tukitoimia voisit suositella case perheelle?
4. Pohdi mitä eroa on ennaltaehkäisevällä lastensuojelulla ja lapsi- ja perhekohtaisella lastensuojelulla?
5. Pohdi case tilannetta eteenpäin. Jos avohuollon tukitoimet eivät ole riittäviä kuka tekee huostaanottopäätöksen? Miten huostaanotto päätöksen jälkeen edetään?
6. Miten eri keinoin ja eri menetelmin case perheen lapsia voidaan tukea lastensuojeluprosessissa? Valitse case-perheen lapsille sopivia menetelmiä. Avaa menetelmien sisältöjä ja kerro, mitä eri menetelmät tarkoittavat. Pohdi, miksi valitsit case-perheen lasten kanssa työskentelyyn juuri kyseiset menetelmät.
7. Miten perhe huomioidaan ja kohdataan huostaanoton ja mahdollisen sijoituksen jälkeen? Millaisia menetelmiä voidaan käyttää työskennellessä perheen kanssa?
8. Jos case perheen lapset sijoitetaan lastenkotiin/nuorisokotiin millaisia rajoitustoimenpiteitä voidaan käyttää tarvittaessa?
9. Onko case perheen lasten mahdollista palata kotiin sijoituspäätöksen jälkeen vai onko sijoitus lopullinen päätös?
10. Miten Tomin täysi-ikäistyminen vaikuttaa hänen lastensuojeluasiakkuuteen?