Lasten ja lapsiryhmän ohjaaminen


Miten liikuntataidot kehittyvät – motorinen oppiminen

Kaikista motorisista taidoista opitaan ensimmäisenä niin sanottu alkeismallin vaihe. Alkeismallin vaiheessa lapsi hahmottaa liikeradan, mutta suoritus on usein hidas ja siinä on mukana koko keho ja kaikki lihakset. Alkeismallin vaiheessa lapsi kiinnittää kaiken huomionsa itse suoritukseen. Siksi ”hän ei näe eikä kuule muita”.

 

Toistojen myötä uusi taito alkaa vähitellen muuttua sujuvammaksi. Lapsi oppii käyttämään suorituksen kannalta tarpeellisia lihaksia ja rentouttamaan ne lihakset, joita siinä ei tarvita. Suorituksessa saavutetaan kehittyneen mallin vaihe. Tässä vaiheessa lapsi voi jo kiinnittää huomiota ympäristöön ja mukauttaa toimintaansa esimerkiksi vaihtelevan maaston tarpeita vastaavaksi. Siksi yhteiset pelit ja leikit onnistuvat.

 

Satojen ja tuhansien toistojen kautta saavutetaan optimaalinen suoritustekniikka - ihannemallin vaihe. Tässä vaiheessa suoritus on automatisoitunut eli suorittaminen ei vaadi lapsen jatkuvaa itsensä tarkkailua. Lapsi voi kiinnittää huomiota ympärilleen, hän voi seurata esimerkiksi pelikentällä muiden pelaajien liikkumista ja suhteuttaa oma sijoittuminen muiden liikkumiseen. Automatisoituneessa vaiheessa lapsi osaa myös säädellä voimaa ja esimerkiksi suunnata lyöntiään.

Huomioitavaa 0–3-vuotiaiden lasten liikunnan määrässä.pptx

motorkeh.pptx