Vuosi 2020

Vuosi 2020

Vuoden alkupuoliskoon toi jännitystä mm. Juhan ekovuodariyrityksen aloitus ja koronavirus. Jouni ei päässyt enää Viroon kakkospihalle, joten hän joutui perustamaan uuden kakkospihan Kustavin Huruholmaan.

Seppo 25.4.2020 Ristijärvellä
Talon ympärillä on noin kolmen metrin leveydeltä paljasta maata, mutta muuten lunta on maisematasolla ehkä noin puolen metrin paksuudelta. Järvessä jään vahvuus on ainakin 50 cm. Lintuja täällä on vielä kovin niukasti, ja vähäisetkin linnut ovat melko hiljaisia. Täällä olomme (6 päivää) aikana olen havainnut vain 30 lintulajia, ja eilisaamun kisaan osui 6 lajia. Numarq 1 Denmaj 1 Picpic 6 Cornix 2 Fricoe 3 Carchl 1

Jarmo 19.4.2020
Valitsin sunnuntain kisapäiväksi, koska staijipisteeseen osuva pohjoistuuli oli silloin kevyempi. Tuuli oli kuitenkin sen verran häiritsevä, että varmaan jokunen laji saattoi jäädä kuulematta. Lajimäärä (38) oli silti vähintään tyydyttävä. Kuovit ja metsäviklot olivat ekstraa, muut tämän ajankohdan peruslajistoa. Kevät ei ole enää etuajassa, ennemminkin jo hieman normaalista jäljessä. Esimerkiksi rastaita on kovin niukasti. Täällä kertaa kuulin vain kaksi laulavaa mustarastasta ja yhden laulurastaan! Nyt kuluva viikko näyttäisi hieman parantavan tilannetta. Seuraavassa laskennassa on mahdollisuus jo kirjosiepon havaitsemiseen.


Jarmo huhtikuun 5. päivä:
"Tällä kertaa Itäharjulla. Aivan tyydyttävä tulos (25) kylmän yön jälkeen. Muutama kiuru ainoat muuttajat. Laskentarupeama alkoi mukavasti kun heti ovesta ulos astuessani nokkavarpunen tiksutteli ja sirahteli pihapuissa. Toinen mukava yllätys oli peukaloinen, joka tupsahti muutaman metrin päähän kompostiaitauksen reunalle rätisemään. Lajista minulla on aiemmin vain pari kolme pihahavaintoa. Lokkeja ja cardueliksia oli lähes kaikkia mahdollisia sortteja. Keltasirkkujakin oli vielä pari yksilöä muistuttamassa menneestä talvesta"

Jouni maaliskuun 27. päivä:
"Kylmän aamun tulos Kustavin kakkospihalla. Muuttoa ei ollut oikeastaan yhtään. Lajisto koostuu pääasiassa paikallisista lajeista, joista jäi puuttumaan vain hippiäinen, harmaalokki, korppi ja ehkä joku tikka. Kaikkea, kun ei puolituntiseen saa. Heti laskennan jälkeen näkyi urpiainen, tikli ja halo sekä kuului hippiäinen. Harmaahaikara on yllätys ja samoin punasotka. Uivelot ovat tähän aikaan usein lähivesillä. Silkkiuikku oli edellispäivänä tullut alueelle. Laulujoutsen pari on lähistöllä, mutta nyt he eivät kailottaneet olemassaoloaan. Merikotkatkaan eivät ole ilmassa näin aikaisin. Niitä näkyy helposti päivällä 1-6 yksilöä lähes jatkuvasti."

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä