Varpusen kannanvaihtelu

Koko kauden seurantaa harjoittaneilla pihoilla on varpuskanta yleensä ollut pienenemässä (ylempi kuva). Kumpulan havainnoinnin aktivoituminen ja Hakalanmäen tulo mukaan johtivat näennäiseen nousuun vuosina 2006–2010, mutta sen jälkeen kaikilla pihoilla on ollut laskusuuntaus. Kuvittelemalla käyrän alkuun ”puuttuvat” H:n ja K:n havainnot, voi arvioida varpusen vähenemisen olleen viimeisen kymmenen vuoden aikana luokkaa 50 %. Tällä taantumistahdilla varpunen on nopeimmin uhanalaistuvia lajeja parin sirkkulajin (pohjasirkku, peltosirkku) vanavedessä. Kuten tunnettua, varpusen taantuminen on Euroopanlaajuista ja yhtä tunnettua on, ettei sille ole esitetty yhtä pääsyytä, vain joukko ehdotuksia vaikka asiaa on tutkittu jo toistakymmentä vuotta.