Johdanto

Muinaissuomalaiset uskossa luonnon ja vainajien palvonta oli keskeisellä sijalla. Suomalainen muinaisusko liittyy pohjoisten- ja suomalais-ugrilaisten kansojen yhteiseen uskomusperinteeseen, jossa on muilta kansoilta omaksuttuja vaikutteita. Suomeen tuli vaikutteita idästä ja lännestä. Idässä karjalaiset tapasivat Novgorodista tulleita kauppiaita ja lännestä viikinkejä.

Suomen heimoilla, karjalaisilla ja hämäläisillä oli toisistaan poikkeava elämäntapa, kulttuuri ja uskonto. Karjalassa palvottiin pyyntikulttuuriin kuuluvia jumaluuksia, jotka elivät metsässä ja luonnossa. Luonnon vallitsijoita olivat peukalonkokoiset, isonenäiset maahiset. Länsi-Suomessa uskottiin pihapiiriin kuuluviin olentoihin, kuten haltijoihin ja tonttuihin.

Muinaisuskon vaikutus ilmeni vielä pitkään kristinuskon Suomeen tulon jälkeen. Varsinkin Itä-Suomessa ortodoksinen uskonto ja muinaissuomalaisten usko elivät rinnakkain.

Suomalainen muinaisusko oli valtauskontona ennen kristinuskon tuloa Suomeen eli noin 1100-luvulle asti. Muinaisusko on kristinuskon tulosta huolimatta vaikuttanut Suomessa 1500-1900-luvulle asti. Nykypäivän monet sanonnat ja termit pohjautuvat suomalaiseen muinaisuskoon ja tämän uskomusperinteen seuraajia elää yhä Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Venäjällä.

Ahti - veden jumala

Muinaissuomalaisten jumalat

Muinaissuomalaiset palvoivat monia jumalia, jotka vaihtelivat ajoittain ja paikoittain. Eräs näistä on Ahti, vedenjumala, jonka nimi lienee peräisin hylkeiden emuulta. Ahti hallitsi vesiä ja rajoitti kalasaaliiden määriä.

Tapio oli hämäläisten metsänjumala. Karjalaisten metsänjumala oli Hiisi, joka asui Hiitolassa. Tapio päätti metsästysonnesta eläinten emuujen kanssa. Ja jos Tapion suututti esim. pyytämällä liikaa riistaa, Tapio saattoi eksyttää metsämiehen metsään kiertämään ympyrää.

Ukko Ylijumala oli sään, sadon ja ukkosenjumala. Ukko oli palvotuin ja tärkein jumalista ja häntä pelättiin ja kunnioitettiin. Salamoiden uskottiin syntyvän kun ukko iski ukonkirveellä, ukonvasaralla, nuolella tai miekalla ja ukonilman kun hän kynsi vaunullaan taivasta tai rakasteli naispuolisen Akan, naisensa kanssa.

Shamaani

Shamaanit

Suomalaiset olivat tunnettuja noituudestaan. Noidat olivat tietäjiä eli shamaaneja ja hoitivat myös papin, ennustajan ja lääkärin rooleja. Shamaanin sielun uskottiin transsissa kykenevän käymään henkien sekä jumalten luona ja siksi shamaaneilta kysyttiin tietoja menneestä ja tulevasta ja pyydettiin apua sairaiden parantamisessa.

Transsitilassa shamaanin sielu irtaantui ruumiista ja matkasi tuonpuoleiseen maailmaan esim. linnun muodossa. Shamaaneiden apuvälineitä transsitilan saamiseksi olivat noitarummut, karhun hampaat ja - käpälät sekä tanssiminen. Shamaanin kuolema oli kriisi yhteisölle, koska yhteys tuonpuoleiseen katkesi ja uuden shamaanin etsiminen oli vaikeaa.

Tonttu

Haltiat ja tontut

Luonnossa uskottiin olevan haltioita, joita alettiin kutsua myöhemmin tontuiksi. Myös elottomalla luonnolla ja luonnonpaikoilla sekä eläinlajeilla, lähteillä, rakennuksilla ja ihmisillä oli omat haltiansa. Haltioilla, jotka olivat alati läsnä, oli taito hallita omaa osastaan, mutta myös auttaa esim. eksynyttä ihmistä - tai eksyttää hänet pahemmin.

Haltioiden ulkonäkö määräytyi niiden hallitseman asian mukaan. Mm. saunatonttu oli noesta musta tai aivan putipuhdas. Sukupuoli vaihteli yleensä melko vapaasti, mutta silti keittiössä ja navetassa hääräävät tontut olivat naispuolisia. Kodista, jossa haltia oli saatu suopeamieliseksi, ei lämpöä ja tunnelmaa puuttunut ja leivänkin kehuttiin olevan parempaa tällaisessa talossa. Vaikutusvaltaisimpia haltioita olivat jumalat ja vähäisimmät haltijat taas taikavoimaa.

Emuut

Emuut olivat kantaäitejä, jollainen jokaisella eläinlajilla oli. Kantaäidit voitiin kuvitella tavallista suuremmiksi. Esim. kalojen emuut kuviteltiin jopa miehen mittaisiksi. Joitakin emuita tunnetaan nimeltäkin. Esim. Käreitär oli kettujen emuu ja Höyheneukko riistalintujen emuu. Nokeinen taas soopelien ja Juoletar saukkojen emuu. Metsästysonni oli riippuvainen näiden kantaäitien suopeudesta. Riistaa on täytynyt pyyntionnen menetyksen pelossa käsitellä kunnioittavasti ja saaliseläinten luut haudata rituaalisesti. Tästä on säilynyt muisto karhunpeijaisissa.

Maahiset

Maahinen on maan alla elävä haltija. Maahiset ovat samankaltaisia kuin ihmiset. Maahiset paimentavat maan päällä porojaan ja hoitavat lehmiään, lampaitaan ja vuohiaan. Jos poromies yllätti joskus maahisen paimentamassa poroja, hän voi yrittää saada tokan omakseen heittämällä jonkin rautaesineen tokan yli. Porot, jotka jäävät poromiehen ja heitetyn raudan väliin, ovat hänen omaisuuttaan.

Maahistytöt ovat kuuluisia kauneudestaan. Monet poromiehet ovatkin ottaneen vaimokseen kauniin maahisneidon. Maahiset loukkaantuvat siitä, jos kaataa maahan kuumaa vettä tai jos ihminen pystyttää kotonsa tai talonsa niiden asuinsijojen yläpuolelle. Maahiset järjestävät onnettomuuksia, jotta ihmiset muuttaisivat pois. Maahisnaiset kävivät toisinaan maan päällä vaihtamassa oman lapsensa ihmislapseen. Jos ihmislapset eivät sopeudu uuteen paikkaan, ne on palautettava takaisin.

Karhun palvonta

Karhu on ollut palvottu eläin ja sen uskottiin olevan peräisin taivaasta. Kun karhu oli pyydystetty, sen kunniaksi järjestettiin juhlat, karhunpeijaiset. Niiden avulla karhu pyrittiin palauttamaan uuteen elämään tullakseen jälleen riistaksi metsään. Peijaisissa syötiin, laulettiin ja kerrattiin metsästystapahtumaa. Lopuksi karhun kallo vietiin metsän vanhimpaan ja suurimpaan honkaan ja uskottiin, että siten karhu ei kanna kaunaa pyytäjille ja pääsee takaisin metsään. Karhunpeijaisissa on vaikutteita muinaisen metsästys-keräilykulttuurin shamanistisesta maailmankuvasta. Kivi- ja pronssikauden kalliomaalauksissa on kuitenkin paljon enemmän kuvattu hirviä kuin karhua.

Pyhiä paikkoja, puita ja kiviä

Pyhissä lehdoissa harjoitettiin uskonnollisia menoja. Niissä saattoi olla uhriaitauksia, joihin heitettiin uhreja, mutta joiden sisään ei saanut mennä. Suomesta on löytynyt suossa säilynyt jumalankuva joka kertoo lehdoissa säilytetyistä puisista jumalkuvista.

Muita pyhiä paikkoja olivat mm. kosteikot. Jyrkkiä rantoja, puroja, lähteitä ja soita käytettiin uhraukseen. Kosteikkoihin jätettiin piikiviä ja tuluksia, joita käytettiin ehkä ei-toivottujen henkilöiden, kuten rikollisten teloitukseen ja hävittämiseen. Kosteikkoihin upotettiin myös aviottomasti syntyneitä tai vammaisia lapsia. Muinaissuomalaiset eivät olleet erityisen raakoja, sillä monissa muinaiskulttuureissa esimerkiksi vammaisena syntyneitä lapsia on tapettu tai jätetty kuolemaan.

Kuppikivet olivat pyhiä. Niihin oli hakattu kuoppia, joitten merkitykseen on monia teorioita. Tutkijat ovat esittäneet kuoppien olevan vainajien reittejä tuonpuoleiseen. Monikuoppainen kivi syntyy kun usean vainajan reitit hakattiin samaan kiveen. Kolon kautta uskottiin saavan yhteyden siitä menneeseen vainajaan ja koloihin jätetyt uhrilahjat menisivät Tuonelaan lahjoiksi vainajalle. Tonttukivet yhdistettiin hedelmällisyyteen ja haltijoihin ja pöytä- ja alttarikivet olivat luultavasti uhripaikkoja.

Pyhiä puita olivat talojen läheisyydessä kasvaneet vanhat, erikoiset ja suurikokoiset puut. Niitä ei saanut kaataa eikä oksia taittaa, muuten pahan tekijää seurasi suuri onnettomuus.

Kärpässieniä

Kansanparannus

Muinaissuomalaiset uskoivat tautien syynä olevan pahan henkiolennon tai vihamielisen noidan, joita vastaan tehosivat loitsut. Fyysinen hoito tapahtui usein saunassa, jossa ihoa hoidettiin tervalla. Sairaus yritettiin palauttaa takaisin lähtöpaikkaansa. Esimerkiksi veden luona tarttunut sairaus oli veden väen syytä ja sairaus piti palauttaa takaisin veteen. Parantaja oli usein samaani ja joillakin heistä oli verenseisauttajan kyky, jonka saattoi saada perintönä suvussa.