Opetuksen ja oppimisen arviointia teemme esiopetuksessa koko ajan. Lasten motivoituminen tekemiseen on paras mittari opetuksen ja oppimisen oikeasta suunnasta. Lapsen henkilökohtaiset tavoitteet kirjaamme esiopetussuunnitelmaan, joka on myös huoltajien luettavissa. Huoltajat tapaamme ainakin kerran vuodessa ja yhteydessä olemme aina, kun huoli herää tai lapsen opetukseen tai ohjaukseen suunnitellaan jotakin uutta. Arviointia voidaan tehdä myös erilaisilla testeillä, mikäli riittävää tietoa ei pystytä saamaan arjessa havainnoimalla ja/tai huoltajien kanssa keskustelemalla. Mikäli tarvetta ilmenee, erityisopettaja voi tehdä lisäarvioita lapsen tuen tarpeesta. Esikoululaisten kanssa voidaan alkaa harjoitella myös itse- ja vertasiarviointia, jolloin ymmärrys omasta oppimisesta alkaa kehittyä. Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi pyytämällä lasta kertomaan jostakin opitusta asiasta ja dokumentoimalla lapsen kertomuksia eri tavoin (esim. kirjoittamalla tai videoimalla).Valokuvia katselemalla lapset voivat palata menneisiin tapahtumiin ja kerrata oppimistaan. Huoltajilta toivomme aktiivisuutta palautteen antamisessa ja järjestämme heille tilaisuuden arviointiin kyselyn kautta, tapaamisissa tai vanhempainilloissa. Esiopetuksesta ei anneta keväällä arviointitodistusta vaan tieto opettajalle siirtyy keskustelun, esiopetussuunnitelmien ja lapsesta annettujen lausuntojen välityksellä.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä